Ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin...

Meillä olikin tänä vuonna vähän erilainen jouluaatto. Olimme iltapäivällä anoppilassa, koirat tapansa mukaan pihalla riekkumassa. Tällä kertaa Mustokin oli ulkona, vaikka tavallisesti se ei anoppilassa pihalla viihdy. Syytä moiseen ei tiedetä, mutta arvelemme sen säikähtäneen siellä jotain pari talvea sitten. No, kuitenkin, mies meni jossain vaiheessa päästämään Muston sisälle ja kuuli samalla kamalaa huutoa kauempaa pihalta. Kun me anopin kanssa ehdimme reagoida tilanteeseen ja pääsimme ulos asti, mies tuli vastaan kantaen Sallia sylissään. Salli oli aivan yltäpäältä veressä, näytti kuin siltä olisi leikattu kaula auki. Perässä tulivat myös Aatu ja Reetu, joista Reetu oli myös melko verinen.

Veimme koirat suihkuun ja aloimme pestä verta pois nähdäksemme haavat. Sallilta haavoja löytyi suusta ja naamasta, Reetulta lisäksi myös selästä. Onneksi haavat eivät olleet niin pahoja kuin miltä aluksi näytti ja verenvuotokin saatiin loppumaan molemmilta. Koirat olivat melkoisessa shokissa, Reetu paineli heti nukkumaan ja Salli tärisi ja läähätti, eikä osannut oikein asettua ennen kuin pääsimme vanhempieni luo rauhallisempaan paikkaan.

Mitä sitten olikaan tapahtunut? Leikin tiimellyksessä Reetun hampaat olivat jääneet Sallin kaulapantaan kiinni ja siinä riuhtoessaan koirat olivat kolhineet toisiaan hampaillaan. Aatu oli vielä siinä rytäkässä käynyt Reetun päälle ja purrut tätä selästä. Liekö sitten yrittänyt puolustaa Sallia Reetun “hyökkäykseltä”, Salli kun oli ollut tilanteessa alimaisena.

Salli toipui rytäkästä aika nopeasti. Jo seuraavana aamuna se oli lähes oma itsensä ja söi normaalisti. Silmät ovat vieläkin punaiset, ilmeisesti panta on sen verran pahasti kuristanut, että silmiin on tullut verenpurkaumia. Pari päivää vielä katsellaan ja jos sille näyttää, niin käydään näyttäytymässä vielä eläinlääkärissä. Muutoin Salli on toipunut ihan täysin tästä välikohtauksesta. Reetu on ollut aika vaisu ja ilmeisesti melko kipeä. Oli käynyt tänään lääkärissä ja saanut antibioottikuurin ja kipulääkettä. Annoimme heti tapauksen jälkeen molemmille Disperiniä. Sitä voi koiralle antaa 10 mg/kg kerran päivässä, mikäli koirien omia kipulääkkeitä ei ole. Disperin ei ole kuitenkaan kovin hyväksi mahalle, Sallilla olikin hieman maha sekaisin nyt lääkkeen antamisen jälkeen. Tänään en ole kuitenkaan enää sitä lääkinnyt, joten eiköhän mahakin ala rauhoittua.

Fyysiset vammat kyllä paranevat ajan kanssa, mutta mitenköhän lienee henkinen puoli. Joulupäivänä kun kävimme anoppilassa, Salli pelkäsi Reetua ja oli selvästi stressaantunut. Reetu ei oikein noteerannut Sallia mitenkään, kipeä kun oli. Eilen tilanne näytti kuitenkin paremmalle. Kävimme pikku lenkin kävelemässä, ja Sallihan intoutui jo riekkumaan ja houkutteli Reetuakin leikkimään. Reetu vähän yritti innostua, mutta ilmeisesti kipu vei vähäisetkin riehumishalut. Myöhemmin kuitenkin sisällä Reetu oli murahtanut Sallille kun tämä oli yrittänyt mennä haistelemaan. Toivottavasti kaverukset voisivat vielä leikkiä yhdessä tulevaisuudessakin, tuo onnettomuus kun ei ollut kummankaan syytä, vaan ihan minun tyhmyyttäni kun en ottanut Sallilta pantaa pois.

Nuo kaulapannatkin ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta koiralla olisi hyvä olla puhelinnumerolla varustettu panta aina kun se on vapaana, mutta toisaalta panta voi aiheuttaa tällaisen vaaratilanteen. Ehkä tästä lähtien otan kuitenkin mieluummin riskin, että koira katoaa ilman puhelinnumeroa kuin että se kuolee tällaisen tapaturman seurauksena. Näköjään tuollainen muovilukolla varustettu ohut nailonpantakin on yllättävän kestävä juuri silloin kun sen ei tarvitsisi olla. Onneksi kuitenkin selvittiin näinkin vähällä, pahemminkin olisi voinut käydä.

Sitten vähän muita asioita, ettei menisi ihan synkistelyksi koko postaus. Salli alkaa olla taas pohjavillaton. Muutamassa viikossa se on pudottanut hirmu kasan karvaa, ja eilen sain kammattua melkein kaikki loputkin pois. Päälykarva on vielä paikoillaan, mutta seuraavaksi alkanee sekin tippua. Koirat ovat nykyisin paljon ulkona, kun ovat mukanani töissä heppatallilla. Siksipä Sallille onkin tilattu fleecehaalari kylmimpiä kelejä varten. Älkääkä naurako siellä, tämä on vakava asia! Olipa lapinkoira tai ei, niin ilman asianmukaista turkkia ei kovin kauaa tarkene, varsinkaan 20-30 asteen pakkasilla. Ja pelkkä mantteli ei riitä, kun mahan alla on vain muutama hullu haiven. No, kevättalvella se turkki taas kasvaa takaisin.

Parin viikon kuluttua meillä alkaa agilityn alkeiskurssi. Tässä jännitän, että ehditäänköhän Sallin kanssa käydä kurssi ennen kuin juoksu alkaa. Toivotaan, että se tulisi ajallaan helmikuun loppupuolella, sillä kurssi loppuu muistaakseni 9.2. Toivottavasti ei ainakaan kovin montaa kertaa tarvisi jättää väliin.

Jouluiloa

Siinä se vaan tämäkin vuosi mennä hurahti, ja taas on joulu ovella. Iloista joulua kaikille, ja kiitokset kuluneesta vuodesta. Ensi vuonna taas jatketaan uusin kujein!

Talven tuntua

Toiveeni taidettiin kuulla, sillä pari päivää tuon edellisen päivityksen (ja päivittelyn) jälkeen saimme maan valkeaksi. Siitä lähtien onkin piisannut pakkasta ja lunta. Jes! Toivottavasti vaan pysyvät jouluun asti ja siitä etiäppäinkin. Aika jännä muuten, että vaikka pakkasta on vain reilut 10 astetta, niin tuntuu kauhean kylmälle. Mitenköhän sitä tarennee sitten kahenkympin ja kolmenkympin pakkasilla. No, jospa sitä karaistuu tässä sitä mukaa kun altistuu tuolle kylmyydelle.

Koirien kanssa ollaan elelty normaalia elämää, tavattu kamuja ja sitä rataa. Saivaa ollaan nähty kerran-pari viikkoon sekä metsä- että hihnalenkkien mekeissä. Lisäksi on tavattu Pimu ja Eve, Bella, sekä Gollebearal-kultsuporukka. Tulevana viikonloppuna meillä on sitten vuorossa treffit Onnin porukan kanssa. Mukavaa että koirilla riittää kamuja joiden kanssa leikkiä, keskenään kun eivät aina innostu riekkumaan. Tokihan ne välillä leikkivätkin, mutta enimmäkseen nuuskuttelevat kumpikin omiaan kun lenkkeillään omalla porukalla.

Tällä viikolla on ollut hienoja ilmoja, joten olen kuvaillut koiria paljon. Tässä muutamia kuvatuksia.

Ensin Salliskaa











Sitten poikaa







Sitten eiliseltä riekkulenkiltä

Saiva





Musto ja Saiva



Salli ja Saiva

Mökkeilyä

Viime viikonloppuna päästiin pitkästä aikaa käymään Puolangan mökillä. Kelit oli taas mitä oli, välillä tuiskutti lunta, välillä räntää ja suurimmaksi osaksi satoi vettä. Mutta vilahtipa aurinkokin väkyvillä yhtenä aamuna varmaan peräti 10 minuutin ajan. Koirat kävivät taas mutkan jossain teillä tietymättömillä, eläinten hajujen perässä varmaankin. Palautuivathan ne lopulta reissultaan, mutta ehtivät kuitenkin saada akan raivon partaalle ja “kostoksi” jäivät vaille aamuruokaa. Oma vikansa jos eivät ole ruoka-aikaan kotona. No, illalla sitä sitten herkuteltiinkin grillaustähteillä aamupalankin edestä. Kuvia yritin ottaa, osa onnistui paremmin, osa kehnommin. Sen ohikiitävän hetken kun aurinko paistoi, Salli söi tyytyväisenä luuta, joten sitä en pahemmin jaksanut kuvailla. Mustosta on sitten kuvia senkin edestä.

Sallin valeraskaus alkaa vähitellen mennä ohitse. Maha on taas normimitoissa ja murjottajan tilalle on tullut leikkisä ja riehakas pikkukoira. Mustoa pitää kyllä välillä aina astua, mutta muuten elämä alkaa taas olla normaalilla mallilla.

Sain viimeinkin ilmoittauduttua agilityn alkeiskurssille. Kurssi alkaa vasta tammikuussa (ajattelin olla ajoissa liikkeellä), ja vielä on mietinnässä että kumpi koirista lähtee kurssille mukaan. Mukaan lähtevät myös kamut Pimu ja Eve omistajineen. Tällä kokoonpanolla olimme menossa agikurssille jo pari vuotta sitten, mutta silloin emme mahtuneet mukaan kurssille. No, nyt pääsimme, joten tammikuuta odotellessa sitten…

Maanantaina lenkkeilimme taas Saivan kanssa. Kuvia tästä riemusta ei ole, sillä pimeä yllätti (tai mikäpä yllätys se pimeäntulo nyt tähän aikaan vuodesta on) joten eipä siitä kuvaamisesta oikein mitään tullut. Mukava lenkki kuitenkin oli, kuten yleensäkin.

Talvi saisi kyllä alkaa jo tulla. Alkaa jo mennä hermot näihin kurakeleihin, kun koko ajan saa olla pesemässä koiria (ja aina sen jälkeen kylppäriä). Näinä päivinä sitä aina ihmettelee, miksei tullut aikoinaan valinneeksi lyhytkarvaista rotua. Mielessä on käynyt kurahaalareidenkin hankkiminen. Varsinkin Muston turkki kerää kaiken hiekan ja ravan tuolta pihalta, joten haalari vois olla ihan hyvä juttu ainakin kaikkein pahimmilla keleillä. Haalarit ovat kuitenkin yllättävän hintavia, joten voipi olla, etten raski niitä ihan heti hankkia.

Sitten niitä kuvatuksia















Tässä vielä aikaisemmin otettuja muutama

Kamuja ja vähän jäljestystä

Sainpa viimeinkin aikaiseksi kokeilla verijälkeä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kokeilu olisi tehty jo pari viikkoa sitten, mutta koska veri ei näköjään sulakaan ihan muutamassa tunnissa (varsinkaan parin asteen lämpötilassa), niin jäi jäljet sillä kertaa tekemättä. Torstaina sitten päätin käydä vetämässä jäljet, yhteensä kolme kappaletta, koska Saivakin oli tulossa mukaan perjantain metsälenkille. Perjantaina, jäljet ajettuamme totesin, että olin varmaankin pihistellyt liikaa veren kanssa ja kaiken lisäksi olin vielä merkinnyt jäljet huonosti, sillä yksikään koirista ei pysynyt jäljellä kunnolla. Tietysti koirien liiallisella innostuksellakin saattoi olla vaikutusta.

Musto kiinnostui kyllä verestä, mutta vouhotti sen verran paljon, ettei malttanut keskittyä seuraamaan jälkeä. Kaato löytyi kuitenkin lopulta, vaikka jäljeltä olikin poikettu moneen kertaan. Sallilla alku oli tosi hyvä, ja se seurasi jälkeä hienosti. Loppua kohden sekin kuitenkin ajautui pois jäljeltä ja löysi sen sitten uudelleen vähän ennen kaatoa. Salli kuitenkin keskittyi huomattavasti Mustoa paremmin. Ensi kerralla taidan tehdä vain yhden jäljen kerrallaan, suuremmalla verimäärällä, tasaisempaan maastoon ja paremmin merkittynä. Enkä ota metsään kuin yhden koiran kerrallaan, jolloin kavereitten aiheuttama innostus jää pois.

Viime viikkoina on tavattu Saivaa sekä hihna- että metsälenkkien merkeissä, ja myös koirapuistoissa on käyty. Viime viikolla olikin Nokelan puistossa melkoinen hälinä, kun paikalla oli arviolta 10 koiraa. Kyllä sitä vauhtia riittikin, ja Sallilla tuntui olevan täysi työ sellaisen porukan paimentamisessa. Niin, Sallilla on siis tapana räksyttää koirapuistoissa aivan koko ajan toisten perässä juosten. Tällaista en ole nähnyt sen tekevän missään muualla kuin koirapuistoissa.

Viikko sitten tapasimme pitkästä aikaa myös Luka-belgin. Luka on Muston “lapsuudenystävä”, lähes tarkalleen saman ikäinenkin. Pojat eivät luonnollisesti toisistaan enää välitä, mutta mahtuvat kuitenkin samaan koirapuistoon ja lenkkeilemäänkin ilman rähinöitä. Koirapuistossa oli meidän ja Lukan lisäksi myös lapinkoiraneiti Sanni (Paw arts Midsummers blob) sekä lyhytkarvainen collietyttönen.

Sallia olen yrittänyt seurailla, mutta eipä tuo maha tuosta näytä enää kasvavan. Nyt ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, että jos pentuja olisi tulossa, niin kyllä mahan pitäisi olla jo melkoisen kokoinen. Vielä viikko sitten näytti, että Salli vain paisuu, mutta nyt maha ei näytä yhtään isommalle kuin viime viikollakaan. Kaiken lisäksi turkki on kasvanut astutuksen jälkeen melkoisesti, joten sekin saa koiran näyttämään paljon paksummalta kuin pari kuukautta sitten. Seuraavalla kerralla ajattelin mitata vatsan ympäryksen heti astutuksen jälkeen ja siitä eteenpäin viikon välein, jotta voin paremmin seurata tilannetta. Kasvattaja tulee kuitenkin tänään katsomaan Sallia ja arvioimaan tilannetta. Itse kun olen vähän huono sanomaan mitään, sillä ainoa kokemukseni odottavasta nartusta sijoittuu vuoteen 1992, jolloin olin viisivuotias. No, tässähän sitä samalla opitaan, ja juuri sen takia halusinkin sijoituskoiran, että voin osallistua pentuprojektiin ja oppia sitä kautta näitä asioita.

Sitten kuvia riekkumisista. Lisää löytyy kuvagalleriasta.

Salli ja Luka



Saiva, kerrankin sekunnin paikallaan…



…ja jälleen vauhdissa



Salliska



Mustopoika

Syksyn kuulumisia

Ompas taas vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä. Vaikka eipä tässä ole niin kummallisia ehtinyt tapahtuakaan pohjoisenreissun jälkeen. Koirakamuja on tavattu epäsäännöllisen säännöllisesti ja muutoin onkin eletty ihan normaalia arkea.

Eilen olimme lenkkeilemässä pitkästä aikaa Moskun ja Eetun kanssa. Mukava oli lenkki ja pojat tulivat ihmeen hienosti toimeen keskenään. Musto leikki Moskun ja jopa Eetunkin kanssa, mikä oli jo todella ihme. Yleensä toiset urokset nimittäin kierretään kaukaa jäykistellen. Kyllähän Eetun kanssa piti pari kertaa rähähtääkin, mutta pääsääntöisesti olivat ihan sovussa. Sallikin innostui leikkimään Moskun kanssa, vaikkei ole nyt viime aikoina oikein koirakavereista innostunutkaan. Ehkä ne nuo leikkisät pennut saavat tosikot aikuisetkin innostumaan riekkumisesta.

Onnia ollaan tavattu pariin otteeseen metsälenkeillä ja eilen Onni tulikin meille yökylään oman laumansa ollessa reissussa. Arvelin että joudun pitämään pojat kokonaan toisistaan eristettyinä täällä meillä, mutta eivätpä nuo ole tapelleet vaikka ovatkin olleet ihan samassa tilassa. Yöksi virittelin kuitenkin varmuuden vuoksi kompostiaidat niiden välille että saavat molemmat olla rauhassa, ja sievästi ne nukkuivatkin yön. Myös ulkoilut kolmen kanssa sujuivat ihmeen hyvin, vaikka pelkäsin niiden olevan ihan solmussa hihnoineen ja flekseineen.

Sallia en sitten ilmoittanutkaan erkkariin. Ehkä ensi syksynä sitten päästään taas näyttelyyn, riippuen nyt näistä pentuhommista. Astutusyrityksistä on nyt viisi viikoa, joten kohta pitäisi jo alkaa jotain näkyä mikäli astutus olisi onnistunut. Välillä näyttää sille että Salli olisi lihonut, mutta toisaalta tuo turkkikin huijaa aika paljon. Ruokamäärät ovat kuitenkin pysyneet ihan samana, samoin lenkkeilyt, joten tuskimpa tuo ihan muuten vain olisi päässyt lihomaan. Pitäisi melkein punnita se joku päivä, niin saisi vastauksen tähänkin asiaan. Valeraskaushan sille voi tietenkin tulla myös, siihen voisi viitata se, että Salli on ollut viime aikoina vähän normaalia vaisumpi, ja ruokahalu on kasvanut huomattavasti.

Saivakin on kotiutunut reissultaan, joten ensi viikolla pääsemme taas näkemään sitäkin. Tarkoitus olisi kokeilla myös verijälkeä Saivan emännän opastuksella. Itse en ole koskaan moista tehnyt, joten mukava nähdä miten nuo innostuvat jälkihommista. Myös muita harrastuksia olisi taas mukava kokeilla pitkästä aikaa, ja toivon mukaan talven aikana osallistutaan jollekin kurssille. Agilitykurssihan meillä on ollut suunnitelmissa jo vuodenvaihteesta saakka, mutta eipä ole tullut ilmoittauduttua kursseille. No, ehkä ensi vuoden aikana sitten.



Tässä vielä Aijan ottamia kuvia eiliseltä lenkiltä. Kiitokset lenkkiseurasta ja kuvista!

Ruskareissu

Pohjoisenreissu on nyt heitetty. Torstaiaamuna lähdimme, ja illalla pääsimme perille Dalvadasiin. Menomatkalla oli hieno sää, ja Tenon laakso hehkuikin upeissa syksyn väreissä. Illalla saimme nähdä myös vilauksen revontulista. Hienoja olivat nekin. Mutta heti perjantaiaamuna koko tienoo oli paksun sumun peitossa, eikä ilma siitä selkiytynyt enää koko reissun aikana. Valokuvaaminenkin jäi tämän takia aika vähäiseksi, kun eipä ne kuvat tahdo onnistua harmaassa ja märässä kelissä.

Perjantaina kävimme ajelemassa Norjassa Lakselvissä. Hienot maisemat oli sielläkin, niinkuin jäämerellä yleensäkin on. Lauantaina sitten kävimme Luomusjärvillä katsomassa syksyn etenemistä. Tunturissa puut olivat jo rankoja, eikä ruskasta siis ollut enää tietoakaan. Onneksi kuitenkin Tenon laaksossa oli vielä kaunis ruska.

Sunnuntaina ajelimmekin jo takaisin kotiin. Matkalla näkyi melkoisesti poroja, koiratkaan eivät jaksaneet enää kauheasti niille vouhottaa auton ikkunoista.

Tenon laaksoa menomatkalla



Dalvadas



Lakselvissa





Muutama lisäkuva löytyy täältä.



Eilen oli hieno ilma, joten kuvailin vähän koiria täällä tutuissa maisemissa. Tässäpä muutama otos.