Tunturijoulu

Me vietimme tänä vuonna hieman erilaisen joulun. Viikonlopun aikana pakattiin tavarat autoon ja sunnuntaiaamuna kello 03.35 suunnattiin kohti pohjoista. Puoliltapäivin olimme perillä Dalvadaksessa, mutta matka tienvarresta ylös mökille kesti vielä 1,5 tuntia kaikkien tavaroiden kanssa hangessa kahlaten. Koiratkin joutuivat tekemään osuutensa ja kantamaan repuissaan omat ruokansa ja tavaransa. Repuille tulikin aika reilusti painoa ja lumihangessa kahlaaminenkin näytti olevan rankkaa. Hihnoista luovuttiin heti ekoilla metreillä: siinä hangessa ei yksikään olisi kovin kauas jaksanut poron(kaan) perässä loikkia.

Kiipeämisurakka alkamassa

Vihdoin perillä. 

Mökki lämpeni onneksi melko pian, ja saunassa lumi muuttui vedeksi illan mittaan. Koiraparat olivat rättiväsyneitä, joten hellyin ja annoin niille luvan kiivetä sängylle lämmittelemään kylmältä lattialta. Tämä oli siis varsin poikkeuksellinen tapaus, yleensä koirat pysyvät meillä visusti lattianrajassa.

Näin kaamosaikaan valoisaa aikaa Utsjoen korkeudella on vain muutaman tunnin verran, eikä sitäkään voi sanan varsinaisessa merkityksessä valoisaksi kutsua. Paremminkin sellaiseksi siniseksi hämäräksi. Aamuisin ei ollu juuri järkeä herätä ennen kymmentä, ja kahden-kolmen välillä alkoi jo taas olla pimeää. Kynttilöitä kului, mutta niiden valossahan joulutunnelma onkin parhaimmillaan. Kävimme kerran päivässä alhaalla autolla puita hakemassa, ja siinäpä olikin sitten ainoat lenkkeilyt. Olisin halunnut kyllä käydä lumikenkäilemässä ylhäällä tunturissa, mutta koska se vähäinenkin valoisa aika kului aina tuohon puunhakureissuun niin haaveeksipa se sitten jäi. Ja pimeällä ei ollut kovin järkeä lähteä enää kun ei maisemia olisi kuitenkaan näkynyt. Lunta sateli melkeinpä koko reissun ajan, joten ne kauneimmat kaamospäivien siniset hetket jäivät nyt kokematta, samoin tähtitaivas ja revontulet, mutta paremmalla tuurilla seuraavalla kerralla sitten. :) Kaunistahan tuolla jokatapauksessa oli, oikein sellainen joulusatujen valkea maisema.

Koiratkin saivat osuutensa jouluateriasta, lellipennut. :P

Joululahjoja koirat eivät tänä vuonna saaneet. Aattona ja joulupäivän aamuna saivat sentään nappuloiden sijaan jauhelihaa ja sitten saivat aattoiltana nahkaluut. Ja ehkä eräänlainen joululahja oli myös se että kerrankin niiden ei tarvinnut olla kiinni (kiitos hankien ja nietosten) muuten kuin auton luona tiellä. 

Joulupäivänä lähdimme jo ajelemaan takaisin kotiin. Ajokeli oli varsin mielenkiintoinen: lumituiskua, tuulta, vesisadetta, peilijäätä, vesilammikkoa ja jääpolannetta. Oikeastaan kaikki "huono ajokeli"-määritelmän eri variaatiot saman matkan aikana. Täällä kotona vastassa olikin sitten jäinen ja synkkä maisema. Voi kun olisi vain voinut jäädä Lappiin...

Koirat olisivat halunneet ylös tunturiin auton sijaan.

Mulla on vähän tylsää täällä.

Hyytävän kylmä Sulaoja, josta täytin vesipullot raikkalla lähdevedellä (ja jäädytin käteni).

Tuiskuaa

Inarin kohdalla alkoi hämärtää

Sodankylässä ajeltiin jääradalla.

Semmoinen joulu se. Voisipa melkein ottaa tavaksi, oli sen verran mukava reissu. 

Väsäilin samalla tätä blogin ulkoasuakin talvisemmaksi. Onhan tuo sininen vähän tylsä väri, mutta ei voi nyt mitään. Keväällä sitten jotain raikkaampaa. :P

Hyvää joulua

Hyvänjouluntoivotus tulee tänä vuonna vähän aikaisessa, koskapa en ole koneen äärellä enää huomisen jälkeen. Luvassa vähän erilainen joulu tällä erää, raporttia luvassa myöhemmin. :)

Joulukuuta

No niin. Myönnetään että blogi on jäänyt turhan vähälle huomiolle viime aikoina. Ei ole ollut oikein mitään päivitettävää kun ei vain ole tapahtunut mitään erikoista, eikä kuvaaminenkaan ole oikein onnistunut pimeässä. Elämässä on myös ollut monenlaista muuta asiaa mietittävänä, ja tulee myös olemaan jatkossakin, joten hiljaiselo luultavasti jatkuu tästä eteenpäinkin. Jospa tuossa kevätpuolella alkaisi taas olla intoa kuvata enemmän niin olisi edes jotain päivitettävää.

Tänään kävimme piiitkästä aikaa treffaamassa Nallea ja Petoa metsälenkin merkeissä. Tai no, oikeammin koirat juoksivat ja me ihmiset juorusimme omiamme ja koitimme kuvata riehujaisia vaihtelevalla menestyksellä. Tottahan toki sattui parinkympin pakkasetkin juuri nyt, joten kohmeisilla käsillä kuvista tuli ihan mitä sattuu. :P

Pennuille kuuluu tietääkseni hyvää. Tytöistä Hilpa ja Kiara ovat jo aloittaneet ekat juoksunsa, Nallekin varmaan seurailee pian perässä. Äitiinsä ovat tytöt tulleet, Sallin eka juoksuhan alkoi päivälleen 7 kk iässä ja kauas ei näillä kahdellakaan siitä heittänyt. Pojista Urho on omistajansa mukaan hirveä ahmattiporsas, joka syö kaikkea syötäväksi kelpaavaa ja kelpaamatontakin (mm. kirjankannet). Väpä taas onnistui ottamaan selkään toiselta urokselta ja kävi paikattavana eläinlääkärissä. Onneksi selvisi parilla tikillä ja ab-kuurilla. Melkoisia villiviikareita nämä lapsoset...

Meillä omat koirat voivat hyvin. Teemme juoksulenkkejä melkein päivittäin, joten Musto ja Sallikin pysyvät suht hyvässä kunnossa. Vanni taas on laiha kapirakki, pudottaa taas karvaansa eikä syö vieläkään kunnolla. Olen nyt syöttänyt koko porukalle Brit Caren lammas-riisiä, joka tuntuu sopivan hyvin.

Jalostuspäivien näyttelyä olen vähän tässä mietiskellyt. Väpä on mukavassa turkissa, joten sen voisin viedä, ja Nallenkin voisin ottaa mukaan kyllä (omistajan kanssa pitäisi varmaan keskustella asiasta. :D). Hilpa lienee myös menossa näytille. Vannia en vie tuossa kunnossa mihinkään, se saa rauhassa kasvatella karvaa ja kerätä massaa. Salli olisi mukava käyttää siellä, mutta senkään karvatilanteesta kun ei ole mitään takeita... Tämä reissu on nyt kuitenkin vielä vähän auki kun koko tuonhetkinen elämäntilannekin on vielä niin epäselvä. Onhan tässä onneksi vielä jokunen viikko aikaa miettiä.

Tytär ja äiti. <3

Vanski-orava (hyi kuinka pitkät kynnet. :O)

Tanssiliikkeet hallussa vielä.

Leikitään!

Porukalla painitaan.

Prinsessa. <3

Koko porukka.

Puolivuotiaat naperot

Metsänväki täytti eilen 6 kk. Kasvattajatäti ja mamikoira lähettävät onnittelut pikkuisille! Valokuvaussäät eivät ole oikein suosineet, mutta sain Urhon, Nallen, Hilpan ja Väpän ihmisiltä kuitenkin ihan somat kuvat. Pääasia että on edes jotain kuvia kun ei ole nyt päässyt lapsia katsomaan. Kyllä ne kaikki ihan koiraa muistuttavat. Turkit ovat vaihtumassa oikeaan, ison koiran turkkiin ja varsinkin riistojen värit alkavat hahmottua. Tokihan ne vielä muuttuvat paljonkin kun ikää tulee lisää, mutta ainakin merkkien paikat ovat selkeästi jo näkyvillä. Voi nuita poikien puikkonokkia. Toivottavasti kuvat vain valehtelevat. -_-

Nalsku aina vaan yhtä nättinä (kuva: Mariella H)

Hiippa muistuttaa koko ajan vaan enemmän Sallia
(kuva: Tiia E)

Väpäteus-puikkonokkapoika (kuva: Niina H)

Urhosta tulee ihananvärinen. Rakenne on vähän vielä...noh,
keskeneräinen. :P (kuva: Annika O)

Hiljaista on nyt ollut koirarintamalla. Omat ovat eläneet pellossa eikä me olla ehty juuri mitään muuta kuin juoksulenkkejä, eikä joka päivä niitäkään. Muutaman lumikuvan sain napattua kun viikko sitten satoi ensilumi, joka sittemmin suli pois. Vanni oli riemuissaan lumesta, olisi vaikka koko päivän viihtynyt pihalla sukeltelemassa lumeen. Ja kylläpä ne nuo isotkin intoutuivat riekkumaan.

Niin, meillä on nyt eletty vähän surullisia aikoja. Kaksi viikkoa sitten kävin Kuopiossa hyvästelemässä rakkaan mummini viimeiselle matkalleen ja tänään kävimme sitten saattamassa hänet haudan lepoon.  Onneksi tässä välillä olen saanut vähän muuta ajateltavaa retkeilyn ja Cheekin keikan muodossa. Se, että saa ajatukset välillä poissa surullisista asioista, tuntuu ainakin itselläni helpottavan. Ja aivan korvaamatonta on myös ollut hyvien ystävien ja muidenkin läheisten ihmisten läsnäolo ja surussa mukana eläminen. Kiitos teille, tunnistitte varmasti itsenne! <3 Elämän on kuitenkin jatkuttava, päivä kerrallaan. Aika parantaa haavat ja muistot jäävät elämään. Semmoista se on tämä elämä.

11 kysymystä-haaste

Olimme saaneet Karvamaailma-blogista haasteen vastata 11 kysymykseen. Sääntöjen mukaan haaste pitäisi jakaa edelleen omakeksimillään kysymyksillä 11 bloggaajalle. Uusia kysymyksiä en nyt jaksa ruveta keksimään, mutta jos joku haluaa jatkaa haastetta eteenpäin niin aivan vapaasti. :D

1. Mikä on koirasi lempilelu?
Näitä on useita, mutta ehkä nuo Ikean pehmorotat ovat kaikkien ikisuosikkeja. Ja pehmolelut yleensäkin. Myös itsetekemäni lettilelut ovat suosittuja.

2. Saako koirasi nukkua sängyssä? Miksi tai miksi ei?

Eivät saa. Ihan siitä syystä että en halua likaisia hurttia sänkyyni, enkä itseasiassa edes makkariinkaan.

3. Koirasi ärsyttävin tapa?

Sallilla se on räkyttäminen toisten koirien leikkiessä. Mustolla semmoinen yleinen hysterisointi ja vouhottaminen. Vannilla ruoan kanssa nirsoilu on rasittavaa.

4. Millainen on lempilenkkireittisi ja miksi?

No se on varmaankin tämä meidän peruslenkkimme, jota kuljetaan ympäri vuoden kaikissa säissä, hiihtäen, kävellen, juosten, kahlaten ja ryömien, miten milloinkin. Reittiin kuuluu metsäpolkua, metsätietä, pieni pätkä soratietä sekä peltoa. Ja siksi kun se on tässä lähimpänä ja siitä voi tehdä erimittaisia variaatioita, ja kun on tosiaan tuollaista vaihtelevampaa maastoa.

5. Onko sinulla ja koirallasi yhteistä tapaa, joka saa vieraat (koiralliset tai koirattomat) katsomaan teitä kieroon?

No varmaankin se kun minulla on tapana lässyttää noille ja pallutella niitä sylissä niinkuin pikkupentuja konsanaan. Vannin tanssi- ja orava-show herättää usein hilpeyttä.

6. Mitä harrastusta haluaisit koiran kanssa kokeilla, muttet syystä tai toisesta voi?

Poropaimennusta olisi mukava päästä kokeilemaan ja tekemään useammin.

7. Mikä on paras palkka sinulle ja koirallesi?

Kaikille toimii hyvin erilaiset makupalat, Mustolle ja Vannille myös lelupalkka. Itse tykkään käyttää nameja enemmän.

8. Mikä on sinun ärsyttävin tapasi koirasi läsnä ollessa?

Luultavasti se etten aina jaksa puuttua räksyttämiseen/riekkumiseen silloin kun pitäisi. :P

9. Millainen motto sopii koiraasi?

"Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn" pätee Vanniin ja Mustoon, Salliin taas "nopeat syövät hitaiden ruuat".

10. Epämiellyttävin asia, jonka koirasi on löytänyt?

Jäniksen pää oli aika miellyttävä tuliainen metsästä.

11. Unohtumattomin hetki koirasi kanssa?

Heinäkuinen hillaretkemme tunturiin voisi olla tällainen. Ihan huikea sää, tunturit, minä ja koirat, nukkuminen taivasalla ja hetki tunturinhuipulla helteessä. Tuon reissun tulen varmasti muistamaan aina.