perjantai 3. kesäkuuta 2011

Uusi koti

Vihdoinkin saatiin tietsikka pois pahvilaatikosta ja pääsin laittelemaan kuvia koneelle. Viimeinen kuukausi on ollut melkoista hulinaa, mutta nyt on viimein päästy asettumaan omaan kotiin. Koiratkin ovat sopeutuneet hyvin, ainoastaan ensimmäisenä yönä Salli kuulosti leikkivän leluhiirellä nukkumisen sijaan. Mutta sen jälkeen ovat olleet rauhassa. Piha on vielä aitaamatta, joten koirat ovat siellä vain valvotusti. Tilaahan siinä kyllä riittää, ja varmaan nuo pysyisivätkin siinä hyvin mutta koska tontin kahdella reunalla menee tie ja lähistöllä liikuskelee paljon hirviä, kauriita yms, niin en kovin mielelläni pidä koiria siinä ihan keskenään. Salli kyllä viihtyisi ulkona vaikka kaiket päivät, Musto taas mammanpoikana olisi mieluiten siellä missä akkakin.

Olemme päässeet myös harjoittelemaan pyöräilyä koirien kanssa. Kovin pitkiä pyörälenkkejä en ole vielä tehnyt, lähinnä on aloiteltu sillä että pyöräillään kilometrin matka anoppilaan ja takaisin. Siitä voisi sitten vähitellen kasvattaa matkaa ja voisihan sitä polkea aina välillä työmatkankin, jota tulee metsiä pitkin kuutisen kilometriä suuntaansa.

Musto on saanut nyt lopullisen kesäturkkinsa. Leikkelin ensin huhtikuussa saksilla pitkän päälikarvan pois ja pari viikkoa sitten vielä viimeistelin turkin trimmauskoneella (kiitos Riikalle koneen lainasta!). Aluksi poikaparka näytti ihan kauhealle, mutta uskokaa tai älkää, nyt kun silmä on tuohon tottunut niin se näyttää noin jopa paremmalle kuin turkin kanssa. Kovasti poika on kyllä virkistynyt turkin leikkuun jälkeen ja tästä innostuneena teimme myös Aatulle kesäturkin. Aatuhan onkin aina kärsinyt kuumuudesta, joten sillä turkin ajelu tuli tositarpeeseen. Sekin on piristynyt paljon, eikä lämmin sää enää vie sen lenkkeilyintoa samoin kuin ennen. Ajelin Aatun turkin suoraan koneella joten siitä tuli melko epätasainen. Mutta pääasia että koiralla on nyt helpompi kesä edessä, turkkihan kyllä kasvaa takaisin.

Uuden kodin mukana saimme myös oman agilitykentän esteineen. Esteet ovat aika vanhoja ja kaipaavat kunnostusta, mutta vähitellen voisi laittaa niitä kuntoon. En ole vielä ehtinyt kasaamaan isompia esteitä, mutta jospa tässä innostuisi sen verran että pääsisi vähän treenailemaan niillä. Vieläköhän Salli muistaa esteet kurssilta?