sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pentusia

Kuvapäivitystä Väpästä, Hilpasta, Urhosta ja Nallesta n. 12-viikkoisina. 

Väpä




Kuva: Niina H
Nalle

Kuva: Mariella H
                                      


Hilpa. Kuvat: Tiia E








Urho. Kuvat: Annika O




Sitten vielä Väpästä leikkikuvia viime viikolta.












perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vaellusreissu Hossassa

Pari viikkoa sitten kävimme pienen viikonloppureissun Hossan maisemissa. Itselleni tämä oli kolmas kerta Hossassa, ja ajattelinkin ottaa Hossanreissun jokavuotiseksi perinteeksi. Retkikohteenahan se on mitä mainioin lukuisten reittien sekä siistien laavujen ja tulipaikkojensa ansiosta.

Perjantaina lähtö venyi aika myöhäiseksi, mutta oliko ollut noin 21.30 kun viimein saimme rinkat selkään ja pääsimme polulle. Mikäpä siinä oli valoisassa kesäyössä taivaltaa. Mukana olivat siis Maalelan porukka, eli Mörkö, Peto ja Nalle ihmisineen, sekä Touko emäntänsä kanssa. Lähtöpaikkana oli tällä kertaa Pitkä-Hoiluan parkkipaikka, jonne löysimme pienen harharetken jälkeen. Omista koiristani oli mukana vain Musto. Salli on edelleen niin huonossa karvassa (ja kun en tiennyt ettei hossassa ole sääskiä) ja Vannin piti saada toipua rauhassa edellisestä reissusta.

Lähtökaaos

"Lähetään jo"

Peto-reppukoira

Mörkö-reppukoira

Touko odottaa lähtöä

Polulla

Myrskytuhoja

Pikku-Nalle halusi kulkea etujoukoissa

Hossan kesäilta <3



Jing ja jang

Sieltä tulee loppu retkue

Pieni koira, iso juomakuppi

Pidimme taukoa tulipaikalla, josta jatkoimme edelleen kohti Lipposensalmea. Laavulla meidän oli tarkoitus yöpyä, mutta huomasimme että siellä olikin jo nukkujia, joten koitimme jatkaa vähin äänin matkaa Lipposenlammen tulipaikalle. Anteeksi nukkujille jos/kun herätimme. Tulipaikka oli tyhjä, joten jäimme sinne. Teltat pystyyn, tulet ja iltapalan laittoon. Ilta oli mielettömän kaunis, tyyni ja kirkas. Illalliseksi meillä oli makkaraa ja Tiinalta saimme myös vähän savukylkeä, joka oli nuotiolla paistettuna oikein hyvää. Kiitos. :)

Lipposensalmen sillalla


Upeat värit

Nallukkapallukka

Tulistelua

Aamu valkeni aurinkoisena

Eka yö Power lizardissa 

Aamiaisvedet kiehumassa

Yö meni hyvin, joskin Peto vähän itkeskeli pitkin yötä, mikä piti vähän valveilla. No, eipä tuota muutenkaan ekana yönä niin hyvin nuku, joten ei kovin suurta vahinkoa tullut. Pääsin suoraan valmiille tulille, kun toiset olivat jo hereillä. Aamiaiseksi valmistimme pekonia ja munia, ja olisiko ollut 11 maissa kun lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kirkasvetisen tulipaikkaa.

Siinä valmistuu aamupala

Valmis ateria

Matkaan taas lähden nyt...

Mörkö poseeraa

Touko ja Peto

Nalsku

Ei malta rauhoittua

Kokalmuksen laavu ja Touko

Peto odottaa kiltisti



Nalsku aarre: poronkarvaa!

Koiran pää, oma jalka ja osa rinkkaa.
Huippuotos kertakaikkiaan.

Musto-retkikoira

Mörkö ja Peto tauolla

Polkua eteenpäin

Jättimänty oli vielä pystyssä

Tauko puunrungolla

Kamerakaukku on hyvä tyyny

Pidimme taukoa Kokalmuksen laavulla ja vielä jossain matkanvarrella ennen Kirkasvetistä. Kirkasvetisellä pidimme lounastauon ja siellä alkoi myös sade. Itsehän unohdin tietenkin uudet vedenpitävät housuni mökille, kalvotakki sentään oli matkassa. Onneksi nuo G-1000-housut pitävät pienen sateen, tosin siinä nuotiolla istuessa polvet vähän kastuivat, ja kulkiessa tietenkin lahkeet. Sadeviittakin olisi rinkassa ollut, mutta eipä tullut kaivettua sitä esille. Tauon jälkeen alkoi pikamarssi kohti seuraavaa yöpaikkaa, Lihapyörteen laavua, jonne ei onneksi ollut matkaa kuin pari-kolme kilometriä. Laavu oli onneksi tyhjä, joten asetuimme sinne. Nuotio roihuamaan ja märät kamppeet pois päältä. Loppuilta menikin siinä laavussa istuessa ja sadetta pidellessä. Onneksi sade loppuikin illan mittaan. Tiinan kanssa päätimme nukkua laavussa, ja hyvin se uni siinä maistuikin.

Yötä laavussa

Pojan oma paikka

Kaikki tuo pitäs saada pakattua rinkkoihin

Tytöt keksi hyvän konstin pitää sukat kuivina märissä kengissä.

Aamulla pikaisen aamiaisen ja kamppeiden pakkailun jälkeen alkoi viimeinen etappi takaisin Pitkä-hoilualle. Sää oli hieno ja matka luisti. Käppäilimme Tiinan kanssa edeltä ja saavuimme P-paikalle vähän etuajassa. No, siinä ehdittiin ihailla poroa ja juosta rinnettä ylös-alas jne odotellessa. :D Ihmeen hyvin Musto ja Touko sietivät toisiaan. Touko olisi halunnut tehdä tuttavuutta, mutta Musto-tosikkohan ei moista hyväksynyt. Mutta välillä saattoivat kuitenkin nuuskia samaa hajulänttiä ja kulkea aika lähekkäin ilman sen kummempia ärinöitä.

Somerjoen varrella

Löysimme aarteen. Tiina sai tästä hyvän iltapalan

Autot odottaa kiltisti rivissä

Pojat ja reput, kaikki sulassa sovussa.

Poro mollotti poiden välistä meitä...

...ja koira mollotti poroa.

Loputkin reissulaiset ovat palanneet




Nyt väsyttää pienintä.


Olihan se taas kiva reissu. Kiitos reissuseuralaisille! Ei muutakun suunnittelemaan taas uusi seikkailuita. :)