perjantai 24. elokuuta 2012

Pentutreenit

Keskiviikkona kävimme ensimmäisissä pentutreeneissä. Mukana oli meidän lisäksemme porokoirapennut Veela 17 vk ja Peto 10 vk. Aluksi treenailimme omaan tahtiimme perusasioita ja toimimme toisillemme häiriötekijöinä. Vannin kanssa harjoittelimme tuttuja asioita, kuten seisomista, sivulletuloa ja seuraamista ja otimme muutamia juoksupätkiäkin. Lopuksi otimme vielä porukalla ns. ohitusharjoituksia, jossa kaksi koirakkoa seisoi paikoillaan ja yksi kiersi kahdeksikkoa näiden ympärillä. Tavoitteena oli siis, että sekä kiertämässä ollut, että paikoillaan seisovat pennut malttaisivat keskittyä ja ottaa kontaktia häiriöstä huolimatta. Vaikeahaan tuollainen Vannille on, mutta yllättävän hienosti se silti käyttäytyi.

Treenihetken päätteeksi koitti se ihanin osuus, eli pennut pääsivät leikkimään hiekkamontulle. Olipa ihanaa kun kerrankin kamut olivat samankokoisia. Leikit sujuivat hienosti. Harmi kun ilma oli harmaa, niin kuvat eivät oikein onnistuneet. Jokusen kuvan sain kuitenkin onnistumaan kohtuudella, lisään ne tuonne loppuun sitten. Ensi viikolle olisi suunnitteilla uudet treenit, jospa sitten saataisiin jokunen muukin pentu mukaan. :)

Tiistaina kävimme taas Vannin kanssa kaupunkilenkillä. Uusina asioina näimme tällä kertaa pyörätuolin ja asfalttikoneita. Isot koneet olivat aika pelottavia, mutta hyvin niistäkin selvittiin. Lopuksi käytiin vielä moottoritien sillan alla kuuntelemassa melua ja ohitettiin yksi koirakkokin. Hihnakäyttäytyminen Vannilla on ihan hyvin hallussa. Välillä se innostuu vähän taluttamaan itse itseään, mutta kiltisti se kuitenkin kulkee tien laidassa eikä kisko.

Pennun reviiri laajenee koko ajan. Nyt se uskaltaa jo liikkua omalla pihalla aika huolettomasti, kun alussa se ei juuri uskaltanut yksin poistua tästä talon lähettyviltä. Maanantaina olimme tuossa läheisessä pöpelikössä vattuja poimimassa ja Vanni tietysti juoksenteli Sallin perässä pitkin pusikkoa. Yhtäkkiä kuulin kuinka se alkoi haukkua ja arvasin että Salli oli jättänyt sen yksin jonnekin. Aloin vihellellä ja huhuilla pentua ja aikansa haukuttuaan se löysikin viimein luokseni. Vähän se oli jo kerennyt hätääntyä, sen verran tohkeissaan se oli kun pääsi takaisin akan luo. Ajattelin, että jospa se olisi jotain oppinut, mutta ilmeisesti ei ollut, koska sama toistui uudelleen. Loppumatkan se sitten pysyikin jo hyvin lähettyvillä eikä lähtenyt Sallin perään. Torstai-iltana metsälenkillä kävi taas samalla tavalla. Salli ja Vanni juoksivat ohi risteyksestä, josta itse käännyin. Salli tuli hetken kuluttua, mutta pentua ei näkynyt. Odotin hetken ja kohta pentu juoksikin takaisinpäin ja jatkoi tietysti sinne mistä olimme tulleet. Vihelsin ja odottelin hetken, kävelin sitten takaisin risteykseen ja siellähän se penikka oli jonkin matkan päässä. Huomattuaan meidät se lähti tulemaan kovaa vauhtia luokse. Juoksin itse karkuun, enkä huomioinut pentua hetkeen, kun se sai meidät kiinni. Välillä se vinkui ja tarkkaili koko ajan  minua. Vinkuminen loppui vasta, kun olin huomioinut ja antanut namin, mutta koko loppumatkan se piti huolen, että pysyn näköpiirissä. Jospa se nyt olisi jo hoksannut, ettei akkaa kannata päästää kovin kauas, se kun saattaa kadota yhtäkkiä. :)

Ensi viikolle on varattu ensimmäinen rokotus. Matolääkkeen olen antanut ti, ke ja to. tällä viikolla (itselle muistutukseksi tämä tieto).












sunnuntai 19. elokuuta 2012

Vaellusreissu Sallassa

Nyt vähän lisää viime viikonlopun vaellusreissusta. Reissuunlähtö tuli melko puun takaa, sillä sen ajankohta päätettiin vain kolme päivää ennen lähtöä. Enpä olekaan ennen lähtenyt näin lyhyellä varoitusajalla, mutta hyvinpä tuossa ehti rinkan pakata vähän kiireelläkin.

Perjantaina starttasimme Oulusta noin kello 13.00 kohti Kuusamoa, missä kävimme pikaisesti kaupassa ja jatkoimme edelleen Rukalle Riipisen riistaravintolaan syömään. Hyviä muikkuja, voin suositella muillekin! :) Rukalta sitten ajelimme Sallan poropuistoon ja vähän jälkeen puoli 7 illalla saimme rinkat selkään ja pääsimme aloittamaan retken.









Perjantaille matkaa kertyi noin viisi kilometriä. Polku oli helppokulkuista ja pitkokset hyväkuntoisia. Mustikoita popsittiin matkan varrelta ja soilta löytyi myös hilloja, joita toki pysähdyttiin syömään. Ensimmäinen yö vietettiin Siskelilammen kodalla, joka oli oikein siisti ja mukava leiripaikka. Ainoa miinus vain oli se, että vesi piti ottaa suolammesta ja rantaan oli hieman hankalaa päästä. Siispä virittelimme pitkävartisen työvälineen vedeottoa varten. Yö sujui kodassa hyvin, eikä sääsket tai yön viileyskään haitanneet.






Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Aihkipetsin päivätupaa. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Välillä pidettiin hillanpoimintataukoja ja mustikoita söimme pitkin matkaa. Mukavaa retkeillä marja-aikaan kun ei tarvitse olla pelkkien kuivaruokien varassa. :) Lounastaukoa pidimme Aihkipetsin päivätuvalla, joka tosin muistutti enemmän jonkun kesämökkiä kuin autiotupaa. Hieno paikka kaikenkaikkiaan, miinusta vain polttopuista, jotka olivat metrisiä halkoja, ja huonosta sahasta. :P








Tuvalta lähdettyämme polku muuttuikin melkoisen haastavaksi. Oli kivikkoa, jyrkkää rinnettä sekä märkiä paikkoja, joissa pitkospuut olivat lähes vajonneet suohon. Välillä polku lähestulkoon katosi varvikon sekaan ja yhdessä kohdassa reittimerkinnätkin loppuivat kuin seinään. Onneksi niissä paikoissa, missa polku itsekin oli vaikeasti havaittavissa, merkinnät olivat sentään hyvin nähtävillä. Paltsarikummun laavulla pidimme hetken rinkattoman tauon ja täytimme vesipullot. Tarkoituksenamme oli jäädä hevosojan laavulle yöksi, mutta jostain syystä emme kyseistä laavua nähneet siellä missä sen piti olla. Joko se on maastoutunut niin hyvin metsikköön (mikä nyt on aika epätodennäköistä) ettemme väsyneinä sitä huomanneet, tai sitten sitä ei ole enää olemassakaan. Netistä en kuitenkaan löytänyt mistään sellaista tietoa että se olisi purettu, joten laavun olemassaolo jäänee arvoitukseksi. Onneksi seuraava, Hanhilammen laavu oli kuitenkin paikallaan, joten jäimme siihen yöksi. Tämä laavu oli aika mielenkiintoisessa paikassa, suon reunalla kivikossa. Tämän polkuosuuden laavut ovat hyvin yksinkertaisia, eli niissä ei ole huusseja tai puuvajoja. Pelkästään laavu, sen edessa tulipaikka ja vieressä puupino. Asumus kelpasi kuitenkin loistavasti väsyneille kulkijoille yösijaksi. Teimme ruoan ja paistoimme lätyt, joita varten poimimme aiemmin päivällä hillojakin. Kyllä ne tuolla metsässä maistuvatkin ihmeen hyvälle.







Yö oli aika tukalan kuuma, lämmintä oli varmaan 15 astetta, joten makuupussissa olisi ehkä tarennut vähän vähemmälläkin vaatemäärällä. Mutta kun on tottunut siihen että viimeistään aamuyöllä alkaa palella, niin pitihän sitä villapaitaa ja -sukkaa pukea päälle. Ilman pussiakaan ei voinut nukkua sääskien takia, joita inisi kokoajan korvan juuressa. Kyllä niiden kanssa vielä pärjäsi, mutta jokin sääskihuppu olisi voinut olla tarpeen. Tuli piti onneksi itikoita vähän loitolla. Aamuyöllä tuli onneksi hieman viileämpi hetki, jolloin pystyi menemään paremmin makuupussin suojiin verenimijöiltä. Mutta kerrankin näin päin, että koko reissun aikana ei missään vaiheessa tarvinnut palella. :) Sallillekin otin muka fleecepuvun mukaan, jos sitä vaikka palelee, mutta eipä se sitä tarvinnut. Ensimmäisen yön se lurjus nukkui retkikaverin makuupussin päällä ja toisena yönä se sai oman retkipatjansa lisäksi vielä pari puseroa pehmusteeksi, joten eipä ollut huolta palelemisesta. :)

Aamulla alkoi retken viimeinen osuus. Neljä kilometriä taittui nopeasti ja pian olimmekin jälleen autolla. Parkkipaikalla oli poroja, joita tietenkin ihmeteltiin ja valokuvattiin. Sitten lähdimmekin kotimatkalle. Jälleen yksi mukava reissu takana. Vaelluskohteena Salla oli ihan ok, mutta luulenpa etten ainakaan ihan heti palaa samoille reiteille. Tai mistä sitä koskaan tietää, mutta mitenkään erikoisen hienona paikkana tuo ei jäänyt mieleen, vaikka reissu oikein onnistunut olikin. Vaelluskuumetta tämä reissu ei kyllä yhtään helpottanut, päinvastoin. Katsotaan, vieläkö sitä tälle syksylle saisi jonkin reissun järjestettyä. Ainakin uusi rinkka on jo laitettu tilaukseen, joten pitäisihän sitä päästä testaamaan. Lähes kaikki reissun kuvat ovatkin jo tässä, mutta muutamia jäi vielä albumiinkin.





lauantai 18. elokuuta 2012

Kuulumisia

Vähän päivitystä meidän kuulumisista. Vanni on kasvanut valtavasti nyt viime aikoina ja viimein nousi toinenkin korva pystyyn. Ensimmäinenhän nousi jo viime viikonlopun aikaan, jolloin Vanni oli hoidossa vanhempieni luona. Musto ja Salli olivat minun ja kaverini mukana vaellusreissulla Sallassa, mistä kirjoitan oman postauksensa myöhemmin.

Työpäivät Vannin kanssa sujuvat hyvin. Enimmäkseen se riekkuu ja leikkii, ja pysähtyy sitten välillä lepäämään jonnekin varjoon isojen kanssa. Aika paljonhan se seurailee isoja koiria, mutta viihtyy välillä myös minun kanssani. Ensimmäisinä päivinä se joutui "suljetulle osastolle" hevosten ulosviennin ajaksi, mutta aika hyvin se näyttää osaavan hevosia varoa, joten saa kulkea vapaasti pihalla koko ajan. Hienosti se pysyykin pihassa muiden kanssa ja tulee etujoukoissa luokse vihellyksestä. Autoilu sujuu jo kuin vanhalta tekijältä eikä pahoinvointiakaan ole ollut sen ihkaensimmäisen autoilun jälkeen, vaikka aamuisinkin lähdetään heti ruoan jälkeen. Aluksi Vanni matkusti etupenkillä turvavöissä, mutta nyt se on saanut kulkea jo häkissä toisten kanssa ja välillä yksinkin. Kunhan pentu tuosta vähän kasvaa niin taitaa olla meikäläisellä autonvaihto edessä kun häkki käy ahtaaksi kolmelle. :)

Vanni tuntuu olevan aika kovaluontoinen pentu. Sillä on paljon taistelutahtoa ja se tykkääkin kovasti vetoleikeistä ja muustakin riehumisesta. Yksikseenkin se tykkää leikkiä leluilla, vaikka mieluisinta on tietysti rääkätä toisia, varsinkin Sallia. Salli onkin välillä hätää kärsimässä tuon piraijan kanssa, eikä osaa oikein sitä komentaa. Mustokin välillä vähän leikkii pennun kanssa, mutta ärähtää kyllä heti jos leikki menee liian rajuksi. Hyvä niin. Sisäsiisteysopettelu on jo hyvällä mallilla. Tarpeet tulevat pääsääntöisesti ulos ja muutamia pissattomia öitäkin on jo ollut.

Pari kertaa olemme käyneet tutustumassa kaupungin hälinäänkin. Ensimmäisellä kerralla Vanni oli vähän ihmeissään kaikista niistä äänistä mitä kaupungissa kuuluu, mutta toinen kerta sujui jo reippaammin. Polkupyörät ovat kummallisia kun vilahtavat niin lujaa ohitse, samoin rullaluistelijat. Autot saavat kulkea ihan rauhassa omia teitään, niitä ei tarvitse kummemmin ihmetellä. Koiraa ohittaessa Vanni painautui ihan jalkoihini kiinni, mutta käveli kuitenkin kokoajan eteenpäin eikä haukkunut. Koiran perään se jäi vähän katselemaan, mutta yllättävän hienosti päästiin ohi kuitenkin. Pitää ottaa joskus Musto mukaan opettamaan pennulle ohittamista, se kun ei juuri noteeraa vastaantulijoita.

Koirakavereita on tavattu tallilla. Pena-parsoni on Vannin mielestä huippukiva kamu, eikä ihme, Penaltahan ei nimittäin vauhti lopu kesken. Toisten pentujenkin kanssa pitäisi jo päästä painimaan, kunhan saisin aikaiseksi järjestää tapaamisen. Torstaina kävimme kylässä kaverini luona, missä Vanni käyttäytyi ihan huippuhienosti. Ehkä se saattoi johtua pienestä väsymyksestäkin, kun juuri ennen lähtöä Vanni oli leikkinyt pitkään Penan kanssa. Kyläpaikassa asustaa neljä kissaa, joihin Vanni suhtautui hyvin. Onhan se toki vanhempieni luona tavannut kissoja ja on näin ollen niihin tottunutkin. Pitäisi nyt vaan kuskata tuota paljon mukana uusissa paikoissa niin se tottuisi erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin.

Ensi viikolla on luvassa madotus ja sitten varataan jo aika ekoille rokotuksille. Äkkiä se aika menee.














perjantai 3. elokuuta 2012

Salli 4 v ja Vannin eka mökkireissu

Keskiviikkona, 1.8. viettivät Ciasman ravipennut nelivuotissynttäreitään. Aika tuntuu kuluvan aivan mahdottoman nopeasti, vastahan Salli oli aivan pikkupentu ja nyt muka jo lähes aikuinen koira (no joo, onhan se aikuinen jo, mutta silti se on aina meidän pentu).

Salli tässä n. 8-9 vk













Ja tässä 4-vuotiaana


















Maanantaina lähdimme koiralauman kanssa mökille, Vanni tietysti joukon jatkona. Se matkusti etupenkin jalkotilassa ja nukkui hienosti koko matkan. Mökillä se oli aivan kuin kotonakin, ei sillä tuntunut olevan mitään vaikeuksia sopeutua uuteen paikkaan. Enimmäkseenhän me oltiinkin ulkona, joten siellä sai juosta toisten perässä ja välillä nukkua siellä minne sattui milloinkin nukahtamaan. Ekana iltana oli pari melko kovaa ukonilmaa, mutta eipä pentu näyttänyt niistäkään hätkähtävän. Isojen kanssa käytiin kahtena päivänä hillasuolla, ja Vanni sai odotella sen aikaa mökillä. Suoreissu olisi ollut vähän turhan rankka pennulle.

Uimaan Vanni ei vielä uskaltautunut, mutta kovasti vesi sitä kiinnosti ja vähän saattoi rantavedessä tassuja kastella. Veneilemässäkään ei tullut käytyä, vaikka tarkoitus oli tutustuttaa Vanni siihenkin hommaan. No, ehditäänpä me vielä tämän syksyn aikana sekin kokemaan.

Vanni on kasvanut tämän reilun viikon aikana aika paljon. Ruoka maistuu nyt jo oikein hyvin ja energiaa riittää. Vanni onkin aika riiviö pentu, puree ja riekkuu ja upottaa naskalihampaansa ihan kaikkeen mikä tielle sattuu. Itse olen välillä turhankin laiska kieltämään sitä, mutta toisaalta kun tietää että tämä vaihe kestää aikansa ja menee sitten ohi, niin en jaksa ottaa kauheaa stressiä asiasta. Myönnettäköön että Mustolla ja Sallilla oli paljon tiukempi kuri silloin aikoinaan. :D Kaupunkilenkkeilyjäkin pitäisi alkaa vähitellen harrastaa, kun pentu näyttää jo kotiutuneen hyvin. Sen verran olen sentään saanut aikaan, että ruoka-aikoina vaadin kontaktia ennen ruokakupille menoa, ja sen Vanni onkin oppinut jo aika hyvin. Sisäsiisteysopettelukin on hyvällä mallilla, tarpeet tulevat enimmäkseen ulos ja vain öisin ilmestyy yksi lammikko ja sekin paperin päälle. Kesäpennussa on kyllä puolensa, nuo edelliset kun ovat tulleet syksyllä kumpikin.

Ensi viikolla meillä koittaakin paluu arkeen. Vanni tulee varmastikin kulkemaan töissä mukana, sillä talliympäristö on ihan loistava pennun sosiaalistumisen kannalta. Siellä näkee ihmisiä, koiria, hevosia, autoja, traktoreita yms ja kuulee mitä erilaisempia ääniä. Yksinoloja Vanni saa opetella sitten muina aikoina, ja tokihan se joutuu aluksi olemaan töissäkin välillä karsinassa tms, kun en ehdi sitä joka välissä kuitenkaan vahtimaan. Tuollainen pirpana jää helposti hevosten tai autojen alle, kun ei osaa vielä yhtään niitä varoa.

Mutta, sitten kuvia mökkireissulta. Lisää kuva-albumeissa.








Riiviö-Vanni
Kotakoira