Kevät, vedenpaisumus ja vastaus hyvän mielen haasteeseen

Kevät tulikin sitten kertaheitolla tänne Juurussuolle. Lumet ovat sulaneet viime päivinä sellaista vauhtia, että ojat eivät kertakaikkiaan pysty vetämään moista vesimäärää. Meidän tontista suurin osa on veden vallassa ja lähipellot muistuttavat enemmän järviä kuin peltoja. Teillekin vesi on noussut monin paikoin, tällaista tulvaa ei ole ihan hetkeen ollutkaan. Eilen kävimme koirien kanssa lenkillä ja jouduin soittamaan kepon tuomaan kumpparit, jotta pääsisin tietä pitkin takaisin kotiin. Vettä oli parinkymmenen sentin verran noin 50 metrin matkalla. Kumppareilla kuitenkin pääsi kulkemaan ja koirat kahlasivat kiltisti perässä, vaikka vettä oli lähes mahakarvoihin asti.

Toissailtana tapahtui koirien välillä jotain, mitä ei ole vielä koskaan aiemmin tapahtunut. Salli oli kaivanut kinoksesta vanhan luun ja jyrsi sitä, kunnes käskin sen iltapissalle. Musto meni sillä välin tutkimaan luuta ja kun Salli sitten tuli takaisin, niin se änkesi röyhkeästi suoraan Muston ja luun luokse. Mustolla paloi pinna ja se rähähti Sallille kaataen tämän maahan. Rähinää kesti hetken, minkä jälkeen koirat seisoivat luun edessä kylki kyljessä toisilleen muristen. Kumpikaan ei hievahtanutkaan paikoiltaan. Seurailin tilannetta taka-alalta, en puuttunut millään tavalla vaan annoin koirien itse selvittää välinsä. Lopulta Musto antoi hieman periksi ja Salli otti luun itselleen ja alkoi jyrsiä sitä. Siinä vaiheessa menin, otin luun pois ja käskin koirat sisälle. Tämän välikohtauksen jälkeen koirat olivat jälleen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eivät jääneet kyräilemään toisilleen. Muutoinkin niiden välit ovat olleet ihan normaalit tapauksen jälkeen.

Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun noiden kahden välille tulee minkäänlaista rähinää ja vieläkään minulle ei ole täysin selvää että kumpi noista on pomo. Jos toinen syö vaikkapa luuta, niin toinen menee siihen aivan lähelle makaamaan, mutta ei ota luuta pois. Pientä murinaa tällaisissa tilanteissa aina on, mutta enemmänkin sellaista leikkimielistä “lällällää, etpä saa tätä”-murinaa. Perjantainen rähinä oli jo vähän totisempaa, muttei kuitenkaan sellaista, mitä Mustolla esim. toisten urosten kanssa joskus on. Nuo lumen alta löytyvät, hyvin kypsyneet luut ovat ilmeisesti suurtakin herkkua, kun niitä vahditaan ja kannetaan ympäriinsä.

Tässäpä muutama tulvakuva (ovat pokkarikuvia, joten laatu on mitä on)

Tässä pitäisi olla pelto…



…ja tässä tie





Meidän tonttia



Onneksi talo on vähän ylempänä.



Musto kahlaa



Ja Salli kahlaamassa



Minna-Mari haastoi meidät listaamaan 10 asiaa, jotka saavat hyvälle mielelle. Tämän jälkeen pitäisi haastaa mukaan viisi muuta bloggaajaa. Tässä oma listani sekalaisessa järjestyksessä. Haasteen voisin antaa kaikille blogin lukijoille, jotka vain haluavat tähän osallistua.

1. Auringonvalo pitkän talven jälkeen

2. Pienet onnistumiset

3. Lapinreissut

4. Lämmin kesäilta, rantasauna ja järvi (mökillä)

5. Nuotio

6. Ystävälliset ja kohteliaat eleet

7. Täysikuu

8. Muuttolintujen palaaminen keväisin

9. Metsän tuoksu helteellä, sekä kostealla syyssäällä

10. Kirkkaan tunturipuron solina

Koirien lista olisi varmaankin tällainen:

1. Ruoka-aika

2. Herkut

3. Luut

4. Lenkillelähtö

5. Reissuun mukaan pääseminen

6. Kavereiden tapaaminen

7. Raadot

8. Lumi

9. Vesi ja uiminen (Sallin mielestä)

10. Kepit, pallot, agility, yms (Muston mielestä)

Hunnilauma

Tänään otin kameran mukaan töihin, ihan vain kuvatakseni erään tallilaisen parsonpentua Penaa. Sää ei oikein kuvaamista suosinut, mutta jotain räpsyjä sain otettua. Olihan noita viitisensataa kuvaa, joista sain parikymmentä rankattua albumiin saakka. Pena, viralliselta nimeltään Wild Dancer’s Twilight Frost, on neljän kuukauden ikäinen pikkukaveri, josta löytyy luonnetta enemmän kuin kolmesta lappalaisesta yhteensä. Ja niinhän terrieristä kuuluukin löytyä. Minut on tituleerattu pikkumiehen kummitädiksi, sillä useimmiten saan olla lapsenlikkana sen aikaa kun emäntänsä käy ratsastamassa. Tai toisinsanoen en malta tehdä mitään silloin kun Pena on tallilla, se kun on niin valloittava penska.

Musto on Penan suuri idoli, ja ihme kyllä Musto antaa Penan tehdä ihan mitä vain. Hyppiä, riekkua, purra, astua, hyppiä vähän lisää jne. Musto tuntuu tykkäävän penikasta melkein yhtä paljon kuin penikka Mustosta. Sallia taas ei voisi vähempää kiinnostaa pennun touhut, ja niinpä se yleensä kaikkoaakin hiekkakasan päälle makoilemaan siksi aikaa kun Musto leikittää pentua. Ilmeisesti Salli luulee olevansa sen verran hieno neiti ettei voi alentua leikkimään pikkupentujen kanssa. Saiva on Muston lisäksi miltei ainoa, joka kelpaa neidin leikkikaveriksi.

Hulinaa Tallilla riittää muutoinkin nyt kun Saiva emäntineen on ollut siellä meitä auttelemassa. Kuitenkin kun Pena tulee paikalle, niin termi “hulina” saa ihan toisenlaisen merkityksen: Pena juoksee, hyppii, juoksee, loikkii, hyppii, ärisee, juoksee, hyppii, haukkuu, roikkuu luudassa, hyppii, juoksee jne. Paikoillaan se pysyy kerrallaan muutamia sekunteja, pissatessa ja juodessa hieman kauemmin.

Tässäpä kuvia hunnilauman menosta:

Lelukoira?



Vauhdissa



Ohikiitävän hetken paikoillaan



Tyttöjä voi käydä vähän moikkaamassa…



…mutta ei ole Muston voittanutta. <3



Muston yli on kiva hyppiä





Tytöillä oli ihan omat juttunsa







Iltapäivällä nappasin jokusen kuvan lisää, sillä pikku pihakoirapoika Salama oli käymässä, enkä ole ottanut siitä kuvia sitten pentuaikojen.

Salamaa vähän pelotti kun Musto oli niin lähellä



Saiva olisi ollut kiva, mutta kun Musto tuli aina väliin.





Lopuksi vielä pari poseerauskuvaa

Kevätaurinkoa

Viime päivät on saatu nauttia mahtavasta kevätsäästä ja kestohangista. Niinpä olen räpsinyt koirista kuvia oikein urakalla, toisinsanoen vähän liikaakin. Koirien omissa, sekä koirakavereita-albumeissa on siis paljon uusia kuvia. Omien lisäksi kuvia on myös Aatusta ja Reetusta ja tietysti Saivasta. Kaikkia n. 80:tä en viitsi tänne blogiin linkittää, mutta jotain nyt kuitenkin laitan näytille. Samalla kun muokkailin kuvia, innostuin myös askartelemaan tuoreemman otsikkokuvan blogiin.

Huhtikuun alku on mennyt mukavasti pitkiä metsälenkkejä tehdessä, välillä omalla porukalla ja väliin Saivan kanssa. Pelloilla hanki kantaa pakkasöiden jäljiltä ja metsässä pääsee kelkanjälkiä pitkin hyvin liikkumaan.

Pääsiäinen vietettiin osaksi mökillä ja osaksi kotosalla. Puolangallakin oli hienot kelit, joten kävimme perjantaina hiihtolenkillä ja opettelemassa samalla suunnistamista. Vaellusharrastuksen kannalta suunnitustaito olisi ihan mukava osata. En ole tullut koskaan sitä opetelleeksi, kun tunnen nämä kotiseudun metsät niin hyvin, ettei pelkoa eksymisestä ole koskaan ollut. Ja koulussakin suunnistusharjoitukset menivät vähän metsään kun tiesin jo karttaa vilkaistessani minkä kiven tai kuopan luona rastit olivat. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suunnistimme ensin mökiltä suorinta tietä läheiselle järvelle ja järveltä sitten vaaran päällä olevalle kalliolle. Hyvin se lopulta sujui, vaikkakin päädyimme molemmilla kerroilla liikaa oikealle. Harjoittelua siis vielä tarvitaan, että opin huomioimaan kaikenmaailman erannot sun muut. Vaikka matkat olivat lyhyitä, niin aikaa tuolla retkellä paloi kolmisen tuntia, sillä aurinko ehti jo sulattaa pintalunta sen verran että paikoin hanki upotti ja paikoin suksien pohjaan kertyi parinkymmenen sentin lumikerros. Koirillekin reissu oli aika rankka, sillä ei hanki niitäkään koko aikaa kantanut.

Mustolla riitti vielä energiaa juosta lumipallojen perässä jäällä. Salli taas istui, tapansa mukaan koko ajan samassa kohtaa ja katsoi nokanvarttaan pitkin Muston vouhotusta: “että joku jaksaa, pyh!”

Näin sitä mentiin:





Jiihaa, sain kopin!



Sallin mielipide:



Hohhoi…



Istun mieluummin tässä ja näytän suloiselta



Seuraavana päivänä Salli jaksoi taas olla vähän iloisempi:



Mökillä huomasin, kun pitkästä aikaa puin Sallille valjaita, että laihdutuskuuri alkaa viimein tuottaa tulosta. Vaihdoin jokin aika sitten koirat Profinen isoille koirille tarkoitetulle ruoalle, millä lienee vaikutusta asiaan. Lihaa olen antanut aina välillä, mutta enimmäkseen ovat syöneet tuota nappulaa. Valjaita sai pienentää muutamalla sentillä, vaikka karvaakin on tullut edellisen kerran jälkeen lisää. Olen suunnitellut ilmoittavani Sallin näyttelyyn nyt kevään aikana, en vain ole vielä keksinyt että minne mentäisiin. Ilmoitin meidät myös Tyrnävän koiraharrastajien nätokurssille touko-kesäkuulle niin saataisiin taas palauteltua muistiin kehäkäyttäytymistä. Muston kanssa olisi harkinnassa agin jatko2 toukokuussa. Katsotaan saanko ilmoittauduttua sinne.

Viime postauksessa vihjailin vähän tulevista uusista jutuista, mutta valitettavasti tällä rintamalla suunnitelmat menivät jälleen uusiksi. Siispä eletään vielä toistaiseksi jännityksessä sen asian suhteen. Vouhotan vasta sitten siitä tänne blogiin kun asia on varma.

Sitten vielä kuvia keväthangilta.