Salli 4 v ja Vannin eka mökkireissu

Keskiviikkona, 1.8. viettivät Ciasman ravipennut nelivuotissynttäreitään. Aika tuntuu kuluvan aivan mahdottoman nopeasti, vastahan Salli oli aivan pikkupentu ja nyt muka jo lähes aikuinen koira (no joo, onhan se aikuinen jo, mutta silti se on aina meidän pentu).

Salli tässä n. 8-9 vk

Ja tässä 4-vuotiaana

Maanantaina lähdimme koiralauman kanssa mökille, Vanni tietysti joukon jatkona. Se matkusti etupenkin jalkotilassa ja nukkui hienosti koko matkan. Mökillä se oli aivan kuin kotonakin, ei sillä tuntunut olevan mitään vaikeuksia sopeutua uuteen paikkaan. Enimmäkseenhän me oltiinkin ulkona, joten siellä sai juosta toisten perässä ja välillä nukkua siellä minne sattui milloinkin nukahtamaan. Ekana iltana oli pari melko kovaa ukonilmaa, mutta eipä pentu näyttänyt niistäkään hätkähtävän. Isojen kanssa käytiin kahtena päivänä hillasuolla, ja Vanni sai odotella sen aikaa mökillä. Suoreissu olisi ollut vähän turhan rankka pennulle.

Uimaan Vanni ei vielä uskaltautunut, mutta kovasti vesi sitä kiinnosti ja vähän saattoi rantavedessä tassuja kastella. Veneilemässäkään ei tullut käytyä, vaikka tarkoitus oli tutustuttaa Vanni siihenkin hommaan. No, ehditäänpä me vielä tämän syksyn aikana sekin kokemaan.

Vanni on kasvanut tämän reilun viikon aikana aika paljon. Ruoka maistuu nyt jo oikein hyvin ja energiaa riittää. Vanni onkin aika riiviö pentu, puree ja riekkuu ja upottaa naskalihampaansa ihan kaikkeen mikä tielle sattuu. Itse olen välillä turhankin laiska kieltämään sitä, mutta toisaalta kun tietää että tämä vaihe kestää aikansa ja menee sitten ohi, niin en jaksa ottaa kauheaa stressiä asiasta. Myönnettäköön että Mustolla ja Sallilla oli paljon tiukempi kuri silloin aikoinaan. :D Kaupunkilenkkeilyjäkin pitäisi alkaa vähitellen harrastaa, kun pentu näyttää jo kotiutuneen hyvin. Sen verran olen sentään saanut aikaan, että ruoka-aikoina vaadin kontaktia ennen ruokakupille menoa, ja sen Vanni onkin oppinut jo aika hyvin. Sisäsiisteysopettelukin on hyvällä mallilla, tarpeet tulevat enimmäkseen ulos ja vain öisin ilmestyy yksi lammikko ja sekin paperin päälle. Kesäpennussa on kyllä puolensa, nuo edelliset kun ovat tulleet syksyllä kumpikin.

Ensi viikolla meillä koittaakin paluu arkeen. Vanni tulee varmastikin kulkemaan töissä mukana, sillä talliympäristö on ihan loistava pennun sosiaalistumisen kannalta. Siellä näkee ihmisiä, koiria, hevosia, autoja, traktoreita yms ja kuulee mitä erilaisempia ääniä. Yksinoloja Vanni saa opetella sitten muina aikoina, ja tokihan se joutuu aluksi olemaan töissäkin välillä karsinassa tms, kun en ehdi sitä joka välissä kuitenkaan vahtimaan. Tuollainen pirpana jää helposti hevosten tai autojen alle, kun ei osaa vielä yhtään niitä varoa.

Mutta, sitten kuvia mökkireissulta. Lisää kuva-albumeissa.

Riiviö-Vanni

Kotakoira

Vanni

Nyt ehdin viimeinkin istahtaa koneelle ja kirjoittaa vähän meidän uusimmasta tulokkaasta. Vanni tuli meille siis Nurmosta, Ikijään kennelistä. Sen emä on kaunis Ikijään Cuunsäde ja isä komea Shacal Uniklubi. Olen odottanut Vannin emästä pentua jo yli vuoden ajan ja alunperin pennun piti mennä sijoitukseen, mutta koska asiat eivät aina mene niin kuin on suunniteltu, niin Vanni sitten muuttikin meille.                                        

Tässä Vannin vanhemmat (kuvat Riikka Koskela)

Peikko-iskä

Sipi-emo

Haimme Vannin kotiin keskiviikkoaamuna. Kotimatka sujui hyvin, joskin alkumatkasta Vannilla oli hieman huono olo ja se oksensikin lopulta aamuruokansa ulos. Tämän jälkeen olo helpottui ja pentu nukkui koko loppumatkan. Välillä käytiin ulkonakin, mutta siellä se vain istui paikoillaan eikä suostunut edes pissillä käymään. Iltapäivällä pääsimme sitten viimein kotiin ja siellä olivatkin vastassa isot koirat, jotka ottivat uuden tulokkaan vastaan hyvin. Musto välillä vähän ahdistuu pennun läsnäolosta ja komentaakin herkästi jos pentu käy yli-innokkaaksi. Sallikin vähän väistelee, mutta sietää yllättävänkin paljon riekkumista.

Vanni kotimatkalla

Ensin tutustuttiin Muston kanssa

Ja sitten Sallin kanssa

Ensimmäinen yö meni äänekkäästi. Varsinkin aamuyöstä Vanni piti kovaa meteliä ja ulvoi, kaipasi tietenkin emon ja sisarusten luokse. Toisena yönä ulvominen alkoi vasta aamupuolella ja kolmantena ei tarvinnut enää huutaa lainkaan. Aikansahan se kotiutuminen vie, ja muutos on valtava pienen koiranpennun elämässä.

Näiden muutaman päivän aikana Vanni on päässyt tutustumaan moniin uusiin ihmisiin, koiriin ja tänään hevosiinkin kun kävimme työpaikallani tutustumiskäynnillä. Alkuihmettelyn jälkeen Vanni juoksi ja leikki jo ihan täyttä päätä menemään ja kävi rohkeasti tutustumassa uusiin ihmisiin. Hevoset olivat vähän pelottavia, eikä ihme, ovathan ne aika isoja pennun näkökulmasta. Yhtä sentään saattoi nuolaista vähän turvasta. :)

Vanni on myös opetellut jo yksinoloa. Sillä on oma aitaus takkahuoneessa, jossa se viettää yksinoloaikansa. Tähän mennessä se on nukkunut hienosti yksinoloajat, maksimissaan pari tuntia kerrallaan ja herännyt sitten kun olemme tulleet takaisin kotiin. Sallin kanssa se on ollut pieniä hetkiä tarhassakin, mutta koska se saa päänsä verkon silmien läpi, niin en uskalla jättää sitä vielä tarhaan ilman valvontaa. Ruoka maistuu vähän huonosti, mutta nyt kun olen lisännyt ruokaan vähän lihaa niin johan alkaa maistua paremmin. Ja tokihan energiaa kuluu koko ajan enemmän, mikä sekin lisää varmasti ruokahalua.

Kaikinpuolin olen todella tyytyväinen Vanniin. Sillä on kaunis rakenne ja ennen kaikkea sen luonne on mitä mainioin. Se on leikkisä, rohkea, iloinen ja reipas, eikä hätkähdä vähästä. Vanni suhtautuu uusiin asioihin ensin vähän mietiskellen ja sitten kun se toteaa että kaikki on ok, niin se lähtee reippaasti tutkimaan ja leikkimään.
Sitten kuvia

Uusi blogi

Muston ja Sallin blogi muutti nyt tänne bloggeriin. Vanha blogi on vielä toistaiseksi olemassa osoitteessa mustojasalli.blogit.fi, sieltä löytyvät kuulumiset viimeisen lähes kolmen vuoden ajalta.
Laumaamme on tullut myös uusi jäsen, Vanni elikkäs Ikijään Erämaan Enkeli, joka kotiutui 25.7. Lisää Vannin kuulumisia myöhemmin. Tervetuloa lukemaan blogiamme. :)

Pohjosenreissu vol. 2

Eilen kotiuduimme jälleen Lapista. Tämä reissu ei ollut ihan niin onnistunut kuin edellinen, säät kun olivat mitä olivat. Lämmintä oli koko reissun ajan alle 10 astetta ja kovan tuulen lisäksi sateli välillä vettä eikä aurinko juuri näyttäytynyt. Pari ensimmäistä päivää meni huvimajaa rakentaessa, tai lähinnä itse olin maalaushommissa. Viimeisenä päivänä kävimme mutkan tunturissakin, Nuvvusjoen varressa. Jokivarsi oli täynnä poroja ja Mustohan tietenkin vauhkoontui aivan totaalisesti. Se ei tiennyt mihin suuntaan olisi katsonut ja ulisi ja ulvoi porojen perään. Tyhmä piski. Salliakin vähän itketti, mutta ei se samanlaista painetta poroista ottanut kuin Musto.

Matkallakin näimme paljon poroja teiden varsilla. Lienevät kaikki räkkää paossa kun parveilevat autojen edessä. Musto tietää jo siitä kun vauhti hidastuu, että kohta näkyy poroja. Se jaksaisi katsella niitä vaikka loputtomiin auton ikkunasta. Sallia ei kauheasti jaksa kiinnostaa, mitä nyt välillä vähän nostaa päätään (koirat ovat kiinnostavampaa katseltavaa).

Kuvasato jäi säiden takia melko vähäiseksi. Tässä kuitenkin jotain ja vähän lisää edelliseltäkin reissulta.

Majassa kelpaa istuskella, vaikka ulkona tuulee ja myrskyää.



Poroja joka puolella. Ei tiedä pienet koirat että mihin päin päänsä kääntäisi.



“Enkö saisi edes vähän käydä ajamassa niitä, enkö?”



Tarkkana kuin porkkana







Sitten viimereissun kuvia

Pohjosenreissu vol.1

Kesän ensimmäinen Lapinreissu on onnistuneesti takanapäin. Lähdimme maanantaina kahden akan ja neljän koiran voimin kohti pohjoista. Ajelimme tällä kertaa Karigasniemelle Länsi-Lapin ja Norjan kautta, joten matkaan vierähtikin koko päivä. Olen jo pitkään halunnut käydä Hetassa katsomassa suomenlapinkoirapatsasta, joka valmistui vuonna 2007 ja komeilee tunturi-Lapin luontokeskuksen pihassa. Nyt viimein pääsimme patsaalle saakka ja nappasin muistoksi kuvan koirista patsaan vierellä.



Hetasta matka jatkui Norjan puolelle ja kohti Kautokeinoa. Norjassa emme juuri pysähdelleet, vaan ajoimme yhtä soittoa Karigasnimelle ja sieltä kaupan kautta Dalvadakseen. Sää oli ollut aurinkoinen Enontekiöltä saakka, mutta tottahan toki Ylä-Lapissa satoi vettä ja oli pilvistä. Onneksi sade jäi kuitenkin vähäiseksi.

Tiistaina sateinen sää vielä jatkui, joten lähdimme ajelulle Utsjoen ja Nuorgamin kautta Norjaan ja Jäämerelle. Upeita olivat Jäämeren maisemat tuollakin, vaikkakaan eivät yhtä hienoja kuin lännempänä Skibotn-Alta-välillä. Mereltä käännyimme takaisin ja ajelimme Tana Brusta Norjan puolta Utsjoelle.

Musto Tenon rannalla Tana Brussa



Jäämeressä kahlailemassa. Vuorovesi on nousemassa, tuli kiire pois vedestä.



Salli Jäämeren rannalla



Keskiviikkona vietimme “autottoman päivän”, eli pysyttelimme Mökin läheisyydessä. Aamu meni maalatessa varastoa ja iltapäivällä lähdimme tunturiin retkelle. Nousimme ensin lähitunturille, Skadjaroavville ja jatkoimme sieltä vielä eteenpäin tavoitteenamme huiputtaa kauempana oleva Doarrocohkka. Emme kuitenkaan jaksaneet enää lähteä huipulle asti, vaan tyydyimme katselemaan maisemia hieman alempaa. Reilu kolme tuntia tuolla reissulla vierähti, joten ihan riittävästi oli käveltävää kuitenkin.

Salli Skadjaroavvin huipulla



Ja molemmat



Torstaina kävimme Karigasnimellä kävelemässä Skálonjuovccan polun, joka olikin aivan uusi tuttavuus. En tiennyt edes moisen reitin olemassaolosta ennen kuin luin siitä Utsjoen luontotuvalta saamastani esitteestä. Polku oli n. 3 km suuntaansa ja sen päässä oli Metsähallituksen huoltama kota ja tulipaikka. Paistoimme makkarat ja palasimme samaa reittiä takaisin. Polku kulki Ailigas-tunturin länsirinnettä pitkin ja siltä avautui upea näkymä Tenolle, Inarijoelle ja Muotkatuntureille. Karingasniemen Ailigaskin meillä on vielä huiputtamatta. Sieltä lienee myöskin upeat näköalat. Polun varressa kohtasimme myös poron, ja siitäkös se riemu repesi. Reetu ja Musto sekosivat täysin ja pyrkivät poron perään, Salli ja Aatu ottivat vähän rauhallisemmin. Tulipahan poro ainakin haukuttua kunnolla.

Salli ui purossa…



…ja poseerasi kiven päällä.



Poro siellä, porokoira täällä.







Mustoa naurattaa



Kaikin puolin hyvä reissu meillä oli. Säät suosivat, sadetta saatiin vain hyvin vähän ja viimeisinä päivinä saimme nauttia auringosta yötä päivää. Nyt ollaankin pari viikkoa kotosalla ja loppukuusta lähdetään sitten uudelle reissulle.

Agikurssin päätös

Tähän kesäkuulumisien väliin pikainen loppuraportti kevään agikurssista, ennen kuin pääsee unohtumaan. Toiseksi viimeisellä kerralla meille oli rakennettu pitkä rata, jota menimme ensin pienissä pätkissä ja lopuksi sitten koko radan. Pätkistä kaksi oli helpompia, eli suht suoria ja pitkillä väleillä, mutta keskimäisessä olikin jo haastetta. Siinä oli useita hyppyjä, joiden välissä tiukkoja mutkia, jotka ovat melkoisen haastavia ohjaajalle. Yllättävän hyvin tuostakin kuitenkin selvittiin, vaikka itse meinasinkin unohtaa radan ja kompuroida esteisiin. Lopuksi Musto alkoi jo olla sen verran väsynyt, että malttoi keskittyä pitkään rataan jo aika hyvin. Muistaakseni vain yhden putken kohdalla jouduimme ottamaan uusiksi, muuten rata sujui hyvin.

Viimeisellä kerralla olimme Muston kanssa ainoa paikalle päässyt koirakko, joten saimme ikään kuin yksityistunnin. Ilma oli melko lämmin, joten otimme aika rauhallisen ja lyhyen treenin. Menimme paria helpohkoa radanpätkää kokeillen vähän erilaisia ohjausmenetelmiä. Musto keskittyi yllättävän hienosti, liekö sitten vaikutusta sillä että muita koiria ei ollut paikalla, vai sillä että oli lämmin. No, kuitenkin, mukava että saatiin noinkin hyviä onnistumisia viimeiselle kerralle. Lopuksi otimme vielä tehotreeniä pujottelussa, joka tuntuu olevan Mustolle vaikea este. Laitoimme makupaloja heti ensimmäisen kepin taakse innostaaksemme koiraa alkuun pujottelussa. Tämä toimikin toivotulla tavalla ja saimme muutaman melko onnistuneen pujottelun aikaiseksi.

Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen tuohon kurssiin. Harjoitusta toki tarvitaan, mutta perusasiat alkavat jo sujua mukavasti. Jatkosuunnitelmia agilityn suhteen ei vielä ole, mutta katsotaan josko syksyllä taas innostuisin jatkamaan.

Agilitykuulumisia

Päivitystä taas vähän meidän agikurssin etenemiseen. Edellisellä kerralla meitä oli vain kolme koirakkoa treenaamassa, Muston lisäksi tutut kamut Pimu ja Eve. Opettajamme oli innostunut irtoamisharjoituksista joten mekin saimme osamme tästä innostuksesta ja pääsimme kokeilemaan etäohjausta. No, kuten arvata saattaa, niin eihän näillä mammanmussukoilla sellainen tahdo toimia vaan emännän pitäisi juosta vierellä tukena ja turvana. Etupalkan voimin Musto vielä irtosi jotenkuten, mutta mutkaisempi radanpätkä ei luonnistunut. Palasimme siis takaisin vanhaan metodiin, jolloin homma alkoi taas sujua paremmin.

Eilisellä tunnilla otimme jälleen irtoamisia, mutta tällä kertaa vähän helpommassa mittakaavassa, lähes suoralla radanpätkällä ja etupalkan kera. Nämä harjoitukset Mustoltakin sujuivat, vaikkakin se meinasikin pariin otteeseen ryöstäytyä palkkakipolle ennen aikojaan. Mutkikkaampikin radanpätkä oli lähellä onnistua, mutta ei aivan kuitenkaan. Lopuksi menimme aika pitkän, joskin helpohkon radan (tämän tosin ihan vierellä juosten). Rata sujui ihan ok, välillä jouduimme ottamaan vähän takapakkia kun Musto taas keskittyi enemmän minuun kuin esteisiin. Harmi kun se riehaantuu noin paljon, koska silloin se ei malta yhtään keskittyä vaan vouhottaa vaan menemään ja ryntäilee minne sattuu. Pitäisi löytää jokin keino millä koiran saisi rauhoittumaan aina harjoitusten välillä.

Lopuksi kertailimme vielä pujottelua sekä kontakteja puomilla. Pujottelussa Musto kävi jälleen ylikierroksilla mutta muutama ihan kohtalainen onnistuminen saatiin aikaan. Kontaktit sujuivat ihan mukavasti ja kun Musto alkoi vähän väsähtää niin se malttoi jo keskittyäkin paremmin. Vielä olisi pari kertaa kurssia jäljellä ja sen jälkeen ei ole jatkosuunnitelmia. Mukava olisi kyllä jatkaa tuota kun on kerran alkuun päästy, mutta katsotaan nyt miten aika ja jaksaminen riittää.

Koirat saivat tänään ensimmäiset heisimatolääkitykset kesän reissuja varten. Tämänhetkisten sääntöjen mukaan koirat pitää lääkitä ekinokokkoosia vastaan myös Norjaan mennessä, tai oikeammin sieltä tullessa (Evira). Lääkityksen voi antaa eläinlääkärissä Norjassa ennen Suomeen tuloa taikka sitten voi käyttää ns. 28 vrk:n sääntöä, jolloin koira lääkitään säännöllisesti max. 28 vrk:n välein. Meille sopivin on tuo jälkimmäinen vaihtoehto, sillä saatamme käydä Norjassa useitakin kertoja kesässä ja tuolla pohjoisessa on aika mahdotonta alkaa etsiä eläinlääkäreitä jokaisen pikkuvisiitin takia. Lääkitys pitää antaa ennen matkustamista väh. 2 kertaa enintään 28 vrk:n välein ja sitten pitää lääkitys voimassa koko matkustelun ajan ja sen päätyttyä lääkitä vielä kertaalleen. Todella monimutkaiseksihan tämä menee ja ikävää tietenkin lääkitä koiria “turhan takia” mutta ei voi mitään. Tokihan ekinokokkoosi on vakava asia, ja sen leviäminen Suomeen pitäisi yrittää estää, mutta jos järjellä ajatellaan niin aika paljon todennäköisempää on, että se tulee, jos on tullakseen, rajan yli esim. kettujen mukana kuin lemmikkikoirien. No, näillä mennään nyt. Seuraava lääkitys pitää tehdä loppukuusta ja sen jälkeen ainakin heinäkuussa vielä riippuen siitä, miten pohjoisenreissut ajoittuvat.

Ensi viikonlopulle olisi suunnitelmissa pieni viikonloppuretki Hossaan. Siitä lisää sitten reissun jälkeen.