sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Talven kuulumisia

Joulut ja uudetvuodet on nyt juhlittu ja uusi vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Koirien kanssa on tehty pitkiä metsälenkkejä sekä oman lauman voimin, että koirakavereittenkin kanssa. Viikko sitten aloitimme myös hiihtokauden, joten koirat ovatkin saaneet melkoisen reipasta liikuntaa viime päivinä.

Hieman ennen joulua Salli aloitti karvanlähdön, eikä pohjavillasta ole enää tietoakaan. Alkukuusta oli kovat pakkaset, yli 30 astetta, joten jouduin ostamaan neidille toppatakin automatkoja varten. Lenkillä ei Sallia palellut, mutta kylmässä autossa metallihäkissä tilanne olikin jo ihan toinen, joten takki osoittautui todella tarpeelliseksi. Toivottavasti turkki kuitenkin tästedes pysyisi koiran päällä talvipakkasilla, ettei tarvitsisi ottaa tavaksi tuota pukemista. Lappalaiskoiran kuitenkin pitäisi tareta kylmissäkin olosuhteissa ilman vaatetusta.

Tälle vuodelle on suunnitelmissa näyttelyitä Sallin kanssa sekä toivon mukaan se agilityn alkeiskurssi, ainakin Muston kanssa. Itse yritän saada opinnäytetyön valmiiksi kevättalven aikana ja valmistua hortonomiksi viimeistään syksyllä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta. Näyttelyitä olisi lähes joka kuukaudelle ainakin kesään saakka, mutta tuskimpa ihan kaikkiin osallistutaan. Kahden viikon kuluttua mennään jalostuspäiville ja maaliskuussa mahdollisesti Kemijärvelle. Helmikuussa olisi Torniossa näyttely, mutta Sallin juoksut sattuvat todennäköisesti juuri näyttelyn ajalle, joten ilmoittautumista pitää vielä harkita.

Tässä muutamia kuvia koirien talvesta.













Ei kommentteja: