Hyvää joulua!

Agikurssin jälkipuintia

Niin se mennä hurahti tuo toinenkin agikurssi. Yksi kerta jäi väliin, kun olin messarireissun jälkeen niin väsynyt etten jaksanut lähteä treenaamaan, enkä sitten ehtinyt enää korvauskerrallekaan. Kurssin eka ja toinen kerta menivät hyvin, mutta kolmannella ja neljännellä kerralla Mustolla vähän keitti yli ja epäonnistumisia tuli enemmän. Varsinkin tarkkuutta vaativat pujottelut tuntuivat takkuavan, eikä Musto malttanut kuunnella ja seurata ohjausta. Ei toki sillä etteikö omassa ohjaamisessanikin olisi vikaa.

Viimeinen kurssikerta sujui onneksi jo vähän paremmin. Koitin itse olla mahdollisimman rauhallinen jotta koira ei riehaantuisi enää enempää, ja välillä tämä toimikin ihan hyvin. Menimme 21 esteen rataa pienissä pätkissä, tarkoitus oli mennä lopuksi koko rata, mutta aika loppui kesken. Nuo pätkät sujuivat kuitenkin ihan kohtuudella, joten ehkä oli parempikin näin, sillä koko rata olisikin jo ollut aika haastava (ohjaajan muistille lähinnä. ). Seuraava kurssi, jatko2, alkaisi helmikuun lopulla. Suunnitelmissa olisi ilmoittautua sinne mukaan, ja mahdollisesti lähdemme myös kevätkaudelle alaosaston hallivuorollekin. Siellä saisi rauhassa treenata näitä vaikeampia esteitä ja Sallikin voisi välillä lähteä mukaan.

Joulukuun alussa kävimme Onnin emännän kanssa messarissa turisteina. Lapinkoiria oli molemmille päiville ilmoitettu n. 80, joten nähtävää riitti. Ja tokihan tuolla tuli vähän muitakin rotuja katseltua ja tietysti shoppailtua myyntikojuissa. Sunnuntaina kävimme ennen lähtöä tutustumassa Sallin sulhasehdokkaaseen, joka olikin varsin komea ja mukava uros. Sulho menee alkuvuodesta päivittämään terveystarkit kuntoon ja jos niissä on kaikki ok niin sitten lähdemme juoksun koittaessa tapaamaan sitä uudelleen. Karvanlähtö on jo aika hyvässä vauhdissa, joten juoksun odotan alkavan tammi-helmikuun vaihteessa. Toivon mukaan se ei alkaisi ainakaan yhtään aikaisemmin, sillä olen itse ulkomailla tammikuun viimeisen viikon.

Ensi vuodelle olisikin monenlaista suunniteltuna. Sallin pentuprojekti nyt on tietenkin päällimäinen tavoite, mutta sen lisäksi haluaisin saada Sallin luonnetestiin ja jos pennut jäävät taas tulematta niin varmaan käymme jossain näyttelyssäkin pyörähtämässä. Muston kanssa jatkamme agilityharrastusta ja varmaan teemme kesällä jonkinlaisen vaellusreissunkin. Muitakin suunnitelmia on, mutta ne varmistuvat vasta tuossa kevään kuluessa joten niistä lisää sitten myöhemmin. Nyt keskitytään kuitenkin ensin joulun viettoon!

Lisää agiliitoa ja vastaus haasteeseen

Agikurssi on jo puolivälissä (miten tämä aika kuluukin niin nopeasti?) ja jotain uuttakin on opittu…kai. Ensimmäinen ja toinen kerta menivät hienosti, mutta tämä kolmas kerta ei sitten mennytkään ihan niin putkeen. Niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. No, ehkä osuutensa asiaan oli sillä, että kurssille mentiin ystäväni synttärikekkereiden kautta, jossa oli paikalla myös ällösöpö Sasu-pentu (C. Köppinen). Sasu päätyi asumaan tämän ystäväni kaverille, pieni se on tämä maailma. Sasu oli “vähän” kasvanut sitten viimenäkemän. Oli reipas ja iloinen pentu, niinkuin pennun kuuluukin. Mustoa vähän ällötti pentu, mutta ihmeen nätisti poika malttoi olla, eikä ärhennellytkään. Kissojen vessat ja niistä löytyneet “aarteet” kuitenkin kiinnostivat enemmän…Yäk! Niin ja rottiahan Musto katselisi vaikka päivät pitkät jos vain saisi. Musto on rauhallisuudellaan hurmannut tämän ystäväni ja nyt hänen miehensäkin, joten poika on kokoajan kaappausuhan alla. No, hoitoon voin pojan heille joskus antaakin, mutta omaksi en ihan sentään.

Palataanpa kuitenkin tuohon agikurssiin. Eli viime kerralla menimme paljon putkea ja radanpätkiä, joissa mentiin montaa eri putkea ja molempiin suuntiin. Vain muutamia hyppyjä oli siinä välissä. Ja koska putki ei ole Muston lempieste, vaikka viimeaikoina se on ihan mukavasti sitä mennytkin, niin eihän se viitsinyt keskittyä. Haukkua räksytti vain ja riekkui mihin sattuu, huoh… Ja varmastihan itsekin pilasin kaiken kun en älynnyt heti kerralla ohjata huolellisesti. Pujottelussa onneksi saatiin pari ihan hyvää suoritusta ja muutamat kontaktit sujuivat myös hyvin. Keinun kanssakaan ei ollut ongelmaa ja pussikin meni lähes täydellisesti. Eli eihän se nyt ihan huonosti sentään mennyt tuokaan kurssikerta. Tällaiselle minunkaltaiselleni perfektionistille vaan muutamakin epäonnistuminen tarkoittaa koko treenien epäonnistumista.

Tikon ja Korun sekä Saivan emännät ovat antaneet meille haasteen ja tällaisen tunnustuksen:



Haasteeseen kuuluu ensinnäkin kiittää vuolaasti haasteen antajaa, eli suurkiitos molemmille! Ja sitten pitäisi kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään. Periaatteessa pitäisi myös haastaa 8 muuta bloggaajaa mutta jääköön tämä nyt välistä, kun suurin osa näistä seuraamistani blogeista on jo haastettu mukaan.

1. Harrastin lapsena aktiivisesti ratsastusta ja kilpailinkin (ja joskus jopa pärjäsinkin) aluetasolla. Olen omistanut 3 ponia, joista yksi on vieläkin virallisesti omistuksessani vaikka onkin asunut jo vuosia ylläpidossa. Kaksi muuta on jo siirtyneet vihreämmille laitumille.

2. Haaveilin ennen hankkivani westien, mutta avomies ei halunnut meille “lamppuharjaa” joten päädyttiin sitten lapinkoiraan. Nykyään olen ihan tyytyväinen tähän päätökseen.

3. Olen Lapinhullu (mikä nyt ei varmaankaan tullut yllätyksenä jos on tätä blogia joskus lukenut. ). Sairastuin tähän tautiin kesällä 2005 kun kävin eka kertaa Pohjois-Norjassa kalareissulla, ja mitä enemmän tuolla käy, niin sen pahemmaksi tauti menee.

4. Kun muutin pois lapsuudenkodistani, en voinut kuvitellakaan ottavani koiraa. Mieli muuttui kun olin elänyt muutaman kuukauden ilman ainuttakaan eläintä (ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana).

5. Olen aina tykännyt kulkea metsässä. Olipa vuodenaika tai sää mikä hyvänsä, niin metsässä on aina mukava käppäillä tai talvella hiihtää. Ja suolla varsinkin.

6. En viihdy kaupungissa enkä ylipäätään ihmisvilinässä. Käyn keskustassa vain kun on “pakko”, eli muutamia kertoja vuodessa.

7. Olen ammatiltani hortonomi (amk), mutta en siltikään pidä kauheasti puutarhatöistä. Pihallamme on paljon istutuksia, ja haluankin vähentää esim. kukkapenkkien määrää jotta pääsisin helpommalla. Mites se sanonta niistä suutarin lasten kengistä taas menikään.

8. Ajoin 16-vuotiaana kevarikortin ja pärtsäilin pari kesää 125-kuutioisella Honda Shadowilla. Sen jälkeen, kun pyörä vaihtui autoon, en ole ajanut motarilla. Mutta ehkä joskus vielä uskaltaisin. MP-kerhoon kuulun kuitenkin edelleen.

Agilityn jatkokurssi

Maanantaina aloitimme Muston kanssa jälleen agikurssin. Paikalla odotti iloinen yllätys, sillä kurssille oli tullut lähes sama porukka, joka oli alkeiskurssillakin, vain yksi koirakko oli eri kuin viimeksi. Mukava jatkaa treenailua jo tutuksi tulleiden ihmisten ja koirien kanssa. :)

Jatkoimme periaatteessa siitä, mihin edellisellä kurssilla jäimme, eli menimme pieniä radanpätkiä ja kertailimme kontakteja, putkea, rengasta ja pujottelua. Kontakteilla pitäisikin ottaa vähän tehotreeniä, sillä Musto ei tahdo malttaa pysyä kontaktipinnalla, vaan takajalat putoavat helposti esteen sivuun. Kapealla puomilla tämä on suurempi ongelma kuin leveämmällä A:lla. Pitäisi melkein opettaa siihen kontaktille pysähtymiseen joku erillinen käskysana, jos koira vaikka siten hoksaisi idean paremmin. Pujottelussa tarvitaan myöskin harjoitusta. Kyllähän ne sujuvat ihan kohtuudella kun muistan itse olla tarkkana ja ohjata koiran kaikessa rauhassa jokaisen kepin välistä, mutta Musto ei itse vielä ole selvästikään tajunnut pujottelun varsinaista ideaa. Muut esteet alkavat sujua jo ihan mukavasti, putkikin sujui hyvin, vaikka pari kertaa Musto päättikin että putken voisi suorittaa myös yläkautta, ja hyppäsi putken päälle.

Kuukauden tauko teki selvästi hyvää Mustolle, ja innostusta ja vauhtia riitti. Ohjaamisen kanssa saa olla erityisen tarkkana, sillä siinä vauhdin huumassa koira menee äkkiä väärään suuntaan. Ja vielä kun itse en meinaa pysyä Muston perässä, ja unohdan radan niin virheitä tuppaa tulemaan. Mutta toisaalta, ei viitsisi toppuutellakaan kun toinen on kerran noin innoissaan, ja nopeus on kuitenkin aika olennainen osa tätä lajia.

Eilen lenkkeilimme Saivan kanssa metsässä, kuten teemme lähes joka viikonloppu. Illalla kävin kylässä Onnin, Ilonan ja Myyn ihmisten luona ja samalla reissulla kävimme rapsuttelemassa pientä petit basset griffon vendeen pentua sekä tutustumassa kahteen schipperkeen. Olen jo useamman vuoden haaveillut, että joskus voisin tuollaisen laivakoiran meille ottaa, mutta en ole koskaan aiemmin päässyt niihin tutustumaan. Nämä kaksi olivat ainakin aika lailla sellaisia kuin olin kuvitellutkin niiden olevan, omapäisiä ja taistelutahtoisia pikkukoiria. Toisaalta olisi mukava ottaa sellainen, mutta toisaalta siinä on oma hommansa alkaa tutustua toiseen rotuun juuri kun alkaa vähän olla kärryillä tästä nykyisestä. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ruokintajuttua

Tarkoituksenani on ollut jo pidemmän aikaa kirjoittaa tänne blogiin vähän koirieni ruokavaliosta. Nyt ajattelin tämän aikeeni viimein toteuttaa, kun olen taas joutunut pohtimaan näitä ruokinta-asioita. Sallihan on jo keväästä asti ollut vähän paksussa kunnossa, ei pahasti, mutta kuitenkin sen verran että jotain olisi hyvä asialle tehdä. Keväästä se on jo jonkiverran hoikistunutkin kun ollaan taas lenkkeilty enemmän ja ruokaa on vähennetty, mutta vielä vähäsen saisi lähteä, että se alkaisi olla sopivassa kunnossa.

Kummatkin koirat olen ruokkinut ensimmäistä puolta vuotta lukuun ottamatta sekaruualla, josta n. 1/3-1/2 on ollut nappulaa ja loput erilaisia lihoja tai liha-kasvis- tai liha-vijaseosksia. Kiivaimman kasvuaiheen aikana, eli luovutusiästä n. 5 kk asti ruoka on ollut pääasiassa nappulaa. Musto söi pentuaikanaan J&V pentunappulaa, Sallille taas ehdin syöttää Hauhauta, Advancea, Virbacia ja olikohan vielä jotain muutakin. Plus että kasvattajan luona sekin söi muistaakseni J&V:a. Toki jo pikkupentuina ruokaan on lisätty pieniä määriä lihaa, Sallille ehkä enemmän kuin Mustolle. Pentunappulasta on siirrytty pois siinä 5 kk iässä, jolloin tilalle on otettu aktiivisen koiran ruoka. Siinä samalla myös lihan osuutta ruoassa on lisätty, jolloin nappulan osuus tietysti on pienentynyt.

Nappulamerkkejä meillä on kokeiltu varmaan kolmatta kymmentä, en edes tarkalleen muista kaikkia. Ainoa mikä ei Mustolle ole sopinut, oli Hauhaun kanariisi-nappula, yhdenkään muun merkin kanssa en muista olleen ongelmia. Tuo hauhaukin mitä luultavimmin sopisi jos nyt kokeilisin sitä uudelleen, sillä Musto oli ennen huomattavasti herkkävatsaisempi kuin nykyään. Maha saattoi mennä sekaisin ihan ilman mitään syytä, mutta nykyään mahaongelmat ovat harvinaisia. Sallilla ei moisia ole koskaan ollutkaan. Monista toimivista nappulamerkeistä on vaikeaa nimetä parasta, mutta esim. Proformance, Profine, Nutra Nuggets ja Brit ovat osoittautuneet varsin hyviksi merkeiksi. Nykyisin vaihtelenkin merkkiä usein, ihan vain kokeillakseni erilaisia merkkejä. Yleensä ostan aina joko normaaliaktiivisen koiran ruokaa taikka energiaversiota. Tärkein asia nappulaa valitessa on, että ainesosaluettelossa mainitaan ensimmäisenä eläinperäiset ainekset ja vasta sitten viljat taikka kasvikset (ei kuitenkaan esim. näin: kana, riisi, riisilese, maissi…). Rasvaa nappuloissa saa tavallisesti olla 15-20 % välillä, proteiinia taas mieluiten lähemmäs 30 %.

Lihat hankin yleensä Kennelrehuautolta, taikka paikalliselta raakaruokamyyjältä. Tilaukseen kuuluu tavallisimmin raaka jauheliha ja raaka lohi. Näiden lisäksi otan myös joko lammasta, poroa, kalkkunaa tms. Toisinaan ostan myös Murremixejä, lähinnä kana-versiota. Pakkasesta löytyy myös aina broilerinsiipiä sekä potkaluita, ja kaapissa on hätävarana naudan kuivalihaa. Tonnikalapurkkeja ostan niin ikään hätävaraksi ja joskus saatetaan mennä ihan vain nappulalla ja esim. kananmunilla taikka ihmisten ruoantähteillä. Itsekin teen joskus koirille ruokaa, esim. maksapuuroa ohrasuurimoista ja jauhetusta maksasta.

Koirien perusruoka koostuu siis vaihdellen eri lihoista (liha, kala kana) yhdistettynä hyvälaatuiseen nappulaan. Näiden lisäksi kupista löytyy aina piimää (joka saatetaan toisinaan korvata kermaviilillä, rahkalla, jogurtilla tms) ja ajoittain öljyjä, merilevää, valkosipulirouhetta, biotiinia, munankuorimurskaa jne. Biotiinia, öljyjä ja merilevää syötän lähinnä kuuriluontoisesti, valkosipulia menee kesällä “punkkikarkoitteena”. Liekö siitä sitten suurempaa hyötyä, mutta tuskin haittaakaan.

Nyt tuon Sallin lihomisongelman kanssa painiskeltuani päätin kokeilla, josko se laihtuisi ihan vain nappuladieetillä. Ostin kokeeksi sille säkillisen Acanan light & fit-ruokaa, jossa on runsaasti proteiinia mutta vähän rasvaa. Muutin samalla lihojen ja nappulan suhdetta siten, että pääosa ruoasta on tuota laihisnappulaa ja lihaa annan vain vähän ja silloin tällöin. Kokeilen nyt, jos se tuolla ruokavaliolla lähtisi laihtumaan. Ainakin tuo nappula on huomattavasti helpompi annostella kuin lihapainotteinen eväs. Musto joutuu nyt ikään kuin olosuhteiden pakosta myöskin nappulakuurille, tosin sillä on käytössä vähän vahvempi nappula, sen kun ei tarvitse laihtua. Ja nyt kun aloitamme taas agilityn niin energiaa kuluukin paljon enemmän. Kunhan saan Sallin oikeisiin mittoihin niin jatkan kyllä taas liharuokavaliota, se tuntuu kuitenkin sopivan noille hyvin ja on hieman luonnollisempi kuin pelkkä nappula. Nappulaa en halua kuitenkaan jättää kokonaan pois, sillä se on varsin hyvää retki- ja reissuruokaa ja kätevää niinä päivinä kun on unohtanut ottaa lihaa sulamaan.

Tulipas siinä jo paljon tekstiä ruokinnasta. Tänään aloitamme Muston kanssa agilityn jatkokurssin, muutoin elämä kulkee samaa rataa kuin ennenkin. Sallin pentusuunnitelmat ovat edenneet sen verran että urosehdokas on nyt selvillä, tosin asia selviää lopullisesti vasta alkuvuodesta, kun tämä sulho käy vielä silmätarkissa. Siitäpä muistinkin että Sallin Ropi-veli (C. Jänkäjussi) kävi silmäpeilauksessa viime viikolla ja todettiin edelleen terveeksi. Hieno juttu.

Kennel Talvikylän ja sukulaispentuja

Toukokuun alussa laitoin kennelnimianomukseni vetämään ja keskiviikkona, 19.10 sain viimein vahvistuksen Kennelliitosta: Kennelnimeni Talvikylän on nyt vahvistettu. Halusin kennelnimen, joka viittaisi jollain tavalla rotuni alkuperään, eli tässä tapauksessa Lappiin, mutta kävisi tarpeen vaatiessa myös muillekin roduille. Suomenkielinen nimi oli myös luonteva valinta kotimaiselle rodulle.

Talvikylät ovat olleet entisaikojen poropaimentolaisten talvehtimispaikkoja, kun kesät on vietetty porojen kanssa tuntureilla. Dalvadas, jossa mökkimmekin sijaitsee, on ollut tällainen vanha talvikylä, ja vapaasti suomennettuna Dalvadas tarkoittaakin saameksi talvikylää.

Ensimmäiset Talvikyläläiset ovat tosiaan suunnitteilla ensi keväälle, mutta aika näyttää, tuleeko pentuja vaiko ei, ja jos tulee, niin milloin. Ja eihän sitä koskaan tiedä, tuleeko kasvatustyö jatkumaan, se riippuu niin monesta tekijästä. Mutta eipä siitä kennelnimestä toki haittaakaan ole.

Kävin torstaina Muston ja Sallin kasvattajan luona katsomassa Ciasman K-pentuja, jotka ovat sekä Muston että Sallin sukulaislapsia. Pentujen emä, C. Silbasaabba on emänsä puolelta Muston isän puolisisko ja isänsä puolelta Sallin emän täysserkku. Eli siis nämä pennut ovat Muston puoliserkkuja ja Sallin pikkuserkkuja. Monimutkaista. Pentujen isä on Dagolas Hallikainen, joka oli Sallinkin sulhasehdokkaana viime talvena. Tällä hetkellä vapaana on vielä musta narttupentu sekä merkkimusta uros. Tässä kuvat penikoista, lisää täällä.

u. Ciasman Köppinen



u. Ciasman Korpisoturi



u. Ciasman Kylmä Kalle



n. Ciasman Kaihokatse

Lapinreissu

Vihdoinkin on sen verran aikaa että ehdin kirjoittaa muutaman sanan pohjoisenreissusta, josta nyt on jo pari viikkoa vierähtänyt.

Lähdimme siis torstaina ajelemaan ja koko päivähän siinä meni matkaa taittaessa. Perillä Dalvadaksessa olimme illalla kuuden aikaan. Ennätys tuolle välille on 8 tuntia (matkaa tulee vähän reilu 700 km), mutta menomatkat yleensä vievät enemmän aikaa kun pysähdellään useammin. Käytän yleensä koiria ulkona pari-kolme kertaa matkan aikana ja pyrimme etsimään sellaiset pysähdyspaikat, jossa olisi jotain metsäpolkua tms, missä olisi hyvä ulkoiluttaa koirat. Mitä pohjoisemmaksi mennään niin sitä helpompi tällaisia paikkoja on löytää.

Perjantaina oli mukava ilma ja kävimme lähituntureilla retkellä mökiltä käsin. Välillä yritti sadella vähän vettä, mutta välillä aurinkokin näyttäytyi, joten sään suhteen ei ollut valittamista. Illalla piipahdimme mutkan Karigasniemellä ja tulomatkalla kävimme Nuvvus-Ailikkaan huipulla. Ailikkaan päällä oli niin kova tuuli, että en muista moista kokeneeni koskaan ennen. Oli siinä ja siinä että pysyi pystyssä, ja kuvien ottaminenkin oli vähän vaikeaa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kova tuo tuuli todellisuudessa oli, veikkaisin että yli 20 m/s.

Lauantaina oli vielä perjantaitakin parempi ilma, aurinko paistoi ja oli muutama aste lämmintä. Kävimme Utsjoella ja kiersimme geologisen luontopolun, jonka pituus on 3,5 km. Matkahan on aika lyhyt mutta koska menomatka on lähes kokonaan nousua, paikoin jyrkkääkin ja tulomatka taas hyvinkin vaikeakulkuista jyrkkää alamäkeä, niin kyllä tuossa oli jo mukavasti lenkkiä yhdelle päivälle. Noin polun puolivälissä oli kota, jonka tulipaikalla paistelimme makkaraa. Lähtiessämme kävimme vielä Utsjoen Ailikkaan huipulla ihailemassa maisemia. Siellä ei tuullut ihan yhtä kovaa kuin Nuvvuksessa ja kuvaaminenkin onnistui. Enää olisi huiputtamatta Karigasniemen Ailigas, joka onkin kaikkein suurin näistä Utsjoen alueen kolmesta Ailigas-tunturista.

Sunnuntaina olikin jo harmaa sadepäivä, joten kotiinlähtökään ei harmittanut ihan niin paljoa. Pitkä talvi on taas edessä ja melkein vuosi pitää odotella seuraavaa reissua. Mutta onneksi on noita kuvia mitä katsella niin jaksaa paremmin odottaa.

Tässäpä muutama kuva (koirista tietenkin), lisää kuvia kuvagalleriassa.

Agikurssin loppuraportti

Agikurssi loppui viime viikolla ja viimeinen kerta sujui entiseen malliin, eli hyvin. Menimme pitkää rataa kolmessa pätkässä. Rataan kuului A:ta ja pussia lukuun ottamatta kaikki esteet, jotka sujuivatkin jo ihan mallikkaasti. Puomi on Mustolle helpoin ja keinu mieluisin (johtuen varmaan siitä älyttömästä herkkumäärästä mikä sen opetteluun on käytetty). Putki sujuu jo ihan mukavasti, samoin hypyt. Rengaskaan ei tuota ongelmia. Pujottelukepit menevät ihan hyvin kunhan muistan itse olla tarkkana ohjaamisen kanssa, mutta niissä on kuitenkin vielä paljon hiomista. Nyt viimeisellä kerralla otimme jo osan ohjureista pois, jotta koirat oppisivat seuraamaan niitä keppejä eikä vain ohjureita.

Nyt kun koira alkaa jo hallita esteet hyvin, niin tuleekin eteen uusi haaste, nimittäin ohjaaminen. Kurssilla kaikilla tuntui olevan vähän samaa vikaa, että koirat seurasivat ohjausta niin tarkasti, että pienikin virheliike ohjauksessa sai koiran menemään väärään suuntaan, kiertämään hypyn tms. Itse pitäisi siis olla todella tarkkana ohjaamisessa, jotta koira varmasti ymmärtäisi mistä sen olisi tarkoitus mennä. Hirmu hankalalta tuntuu tuo ohjaaminen, kun pitäisi tietää missä koira, tuleva este sekä suorin tie tulevalle esteelle ovat ja samalla vielä miettiä missä pitäisi itse olla ja yrittää olla kompastumatta koiraan/esteisiin/omiin jalkoihinsa. Siinä sitä onkin opettelua. Agilityssa huomaan paljon yhtäläisyyksiä esteratsastuksen kanssa, jota tuli harrastettua nuorempana. Mutta ratsastaen on huomattavasti helpompaa muistaa radat ja ohjata hevonen esteelle kun siinä on itse kokoajan hevosen mukana, eikä tarvitse huolehtia omasta sijainnistaan (olettaen tietysti että pysyy siellä selässä koko radan ajan. ) Mutta ehkä sitä joskus oppii tuon ohjaamisenkin kunhan tarpeeksi harjoittelee.

Musto sai kurssin ohjaajalta kehuja nopeudesta, ja kuulemma siinä olisi potentiaalia agikoiraksi. Itse olen samoilla linjoilla ohjaajan kanssa ja aion kyllä jatkaa harrastusta Muston kanssa. Saapa nähdä uskaltaudutaanko koskaan kisakentille asti, mutta voihan sitä harrastella ihan omaksi ilokseenkin vaikkei sen kummempaa tavoitetta olisikaan. Katsotaan nyt kuitenkin ensin miten jatkokurssit sujuvat. Vielä en ole ilmoittautunut jatko1.lle, mutta jos nyt ei hirveitä rahanreikiä ole tiedossa niin eiköhän sinne lähdetä. Parempi olisi kuitenkin jatkaa mahdollisimman pian, kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Viime viikolla kävimme muutaman päivän reissun pohjoisessa. Säät suosivat ja muutenkin reissu oli oikein onnistunut. Räpsin niin suuren määrän kuvia, että niiden käsittelyyn menee hetki. Mutta laittelen niitä sitten tänne näytille kunhan saan urakan suoritettua. Ja samalla myös lisää juttua reissusta.

Agikurssin loppuraportti

Agikurssi loppui viime viikolla ja viimeinen kerta sujui entiseen malliin, eli hyvin. Menimme pitkää rataa kolmessa pätkässä. Rataan kuului A:ta ja pussia lukuun ottamatta kaikki esteet, jotka sujuivatkin jo ihan mallikkaasti. Puomi on Mustolle helpoin ja keinu mieluisin (johtuen varmaan siitä älyttömästä herkkumäärästä mikä sen opetteluun on käytetty). Putki sujuu jo ihan mukavasti, samoin hypyt. Rengaskaan ei tuota ongelmia. Pujottelukepit menevät ihan hyvin kunhan muistan itse olla tarkkana ohjaamisen kanssa, mutta niissä on kuitenkin vielä paljon hiomista. Nyt viimeisellä kerralla otimme jo osan ohjureista pois, jotta koirat oppisivat seuraamaan niitä keppejä eikä vain ohjureita.

Nyt kun koira alkaa jo hallita esteet hyvin, niin tuleekin eteen uusi haaste, nimittäin ohjaaminen. Kurssilla kaikilla tuntui olevan vähän samaa vikaa, että koirat seurasivat ohjausta niin tarkasti, että pienikin virheliike ohjauksessa sai koiran menemään väärään suuntaan, kiertämään hypyn tms. Itse pitäisi siis olla todella tarkkana ohjaamisessa, jotta koira varmasti ymmärtäisi mistä sen olisi tarkoitus mennä. Hirmu hankalalta tuntuu tuo ohjaaminen, kun pitäisi tietää missä koira, tuleva este sekä suorin tie tulevalle esteelle ovat ja samalla vielä miettiä missä pitäisi itse olla ja yrittää olla kompastumatta koiraan/esteisiin/omiin jalkoihinsa. Siinä sitä onkin opettelua. Agilityssa huomaan paljon yhtäläisyyksiä esteratsastuksen kanssa, jota tuli harrastettua nuorempana. Mutta ratsastaen on huomattavasti helpompaa muistaa radat ja ohjata hevonen esteelle kun siinä on itse kokoajan hevosen mukana, eikä tarvitse huolehtia omasta sijainnistaan (olettaen tietysti että pysyy siellä selässä koko radan ajan. ) Mutta ehkä sitä joskus oppii tuon ohjaamisenkin kunhan tarpeeksi harjoittelee.

Musto sai kurssin ohjaajalta kehuja nopeudesta, ja kuulemma siinä olisi potentiaalia agikoiraksi. Itse olen samoilla linjoilla ohjaajan kanssa ja aion kyllä jatkaa harrastusta Muston kanssa. Saapa nähdä uskaltaudutaanko koskaan kisakentille asti, mutta voihan sitä harrastella ihan omaksi ilokseenkin vaikkei sen kummempaa tavoitetta olisikaan. Katsotaan nyt kuitenkin ensin miten jatkokurssit sujuvat. Vielä en ole ilmoittautunut jatko1.lle, mutta jos nyt ei hirveitä rahanreikiä ole tiedossa niin eiköhän sinne lähdetä. Parempi olisi kuitenkin jatkaa mahdollisimman pian, kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Viime viikolla kävimme muutaman päivän reissun pohjoisessa. Säät suosivat ja muutenkin reissu oli oikein onnistunut. Räpsin niin suuren määrän kuvia, että niiden käsittelyyn menee hetki. Mutta laittelen niitä sitten tänne näytille kunhan saan urakan suoritettua. Ja samalla myös lisää juttua reissusta.

Hyvät uutiset 2

Kävimme keskiviikkona Sallin kanssa jälleen Akuutissa, tällä kertaa silmä- ja sydäntutkimuksissa. Sydän todettiin terveeksi, samoin silmät, joten pentuprojektin suunnitellu jatkukoon.

Agikurssi alkaa olla viimeistä tuntia vaille pulkassa. Viime kerralla jouduimme treenaamaan sisällä hallissa ulkona riehuneen syysmyrskyn takia, mutta hyvä meno jatkui jälleen. Ohjelmaan kuuluivat ensisijaisesti pujottelukepit sekä keinu, jota emme olekaan aiemmin vielä menneet. Keppejäkin on harjoiteltu aiemmin vain kuudella kepillä, nyt niitä olikin 12. Alku oli vähän takkuista kun koirat ovat jo kerenneet tottua siihen kuuden kepin sarjaan, ja nyt pitikin jatkaa pujottelua vielä toisen mokoman verran. Mutta hyvinhän niistä selvittiin pienen alkukankeuden jälkeen. Keinun opetteluun käytimme ison kasan nameja sillä seurauksella että siitä tuli monen koiran lempieste heti kerralla. Mustokin innostui keinusta kovasti ja viimeisellä radanpätkällä vauhti keinulle oli niin kova että itselläni oli vaikeuksia pysyä perässä. Ehkä tuosta vielä agikoira tulee.

Tänään tapasimme jälleen Saiva-neitiä pitkän metsälenkin ja lopuksi kahvittelun merkeissä. Tai no, koirat ei pahemmin kahvitelleet ja emäntienkin laseista löytyi kokista, mutta hälläpä väliä. Saivan emäntä räpsi koirista muutamia kuviakin. Tässäpä muutama, loput löytyy Saivan kuvagalleriasta. Kuvat: Tiia E, kiitoksia!




Riekkumista






Vauhdissa






Mustat vauhdissa







Mustat painii







Salliska


Tässä vielä muutama kuva Sallista ja Mustosta, kuvat Niina H, kiitoksia.





Salliska







Mustapoika







Sallin piti kiivetä vielä paalienkin päälle