Hunnilauma rokotuksilla

Perjantaina pääsimme viimein rokotuksille eläinlääkäriin. Mukana oli koko lauma, kun isoillakin olisi rokotukset vanhentuneet lokakuussa muutenkin.

Ensin kävimme pienen hihnalenkin pyörätiellä ja ihmeen hyvin hihnailu onnistui kaikkien kolmen kanssa. Koiria ei tosin tullut vastaan, mutta eiköhän noita ohituksiakin vielä ehditä tekemään. Onneksi nuo isot ovat eläneet ensimmäiset vuotensa taajamassa ja osaavat näin ollen käyttäytyä jotenkuten ihmistenilmoillakin. Pennun on hyvä katsoa niistä mallia. Monitoimihihnat nousevat myös arvoon arvaamattomaan lauman kanssa kulkiessa, kun osan hihnoista saa säädettyä vähän lyhyemmälle. Salli kulkee nätisti edellä koko hihnan pituudelta, mutta Musto ja pentu meinaavat välillä jäädä kulkemaan ihan vierellä, jolloin hihnat tietenkin löystyvät ja jäävät sekä koirien että minun jalkoihin. Tämän takia Musto ja Salli kulkivatkin kaupungissa asuessamme aina flexeissä, koska tavallisten hihnojen kanssa oltiin koko ajan solmussa tai sitten jouduin itse punomaan hihnoja jatkuvasti. Flexissä koirat saivat itse määritellä missä kulkivat (sillä edellytyksellä, että pysyivät tien reunassa tai ojan penkalla). Kolmen kanssa flexit vaan ovat silkka mahdottomuus, kun kaikki eivät mahdu samaan käteen. Ja muutenkin pennun hihnakäytös on vielä niin arvaamatonta ettei sitä voisi edes flexissä taluttaa.

Eläinlääkärissä koirat käyttäytyivät yllättävän hyvin. Pientä kiskomista oli siinä kassalla odotellessamme, mutta kun päästiin istumaan niin eipä tuossa ongelmaa ollut. Punnitus näytti seuraavia lukemia: Salli 15.7 kg, Musto 17.9 kg ja Vanni 6.4 kg. Muston painoon olen todella tyytyväinen. Sen paino on pysynyt samana jo useamman vuoden eikä kastrointi ole ainakaan vielä vaikuttanut painoon. Löysässä kunnossahan se välillä on, mutta ei ole kuitenkaan pahasti päässyt lihomaan. Sallilla on edelleen vähän ylimääräistä. Kilon verran kun saisi pois niin oisi hyvä. Katsoin että se on vuoden iässä painanut tasan 15 kg, joten se lienee aika sopiva paino Sallille. Vannin paino on mielestäni aika alhainen. Hoikassa kunnossahan se on, niin kuin pennun pitääkin, muttei minusta kuitenkaan liian laiha. Ehkä se vaan sitten kasvaa vähän hitaammin. Salli on painanut 16-viikkoisena 7.9 kg. Eläinlääkäri kehui Muston ja Sallin hampaita. Ovat kuulemma hyväkuntoiset ja valkoiset koirien iän huomioon ottaen. Oikeat luuthan ne pitävät hampaat kunnossa, niitä voisi kyllä syöttää vähän useamminkin. Rokotusten yhteydessä Vanni sai myös oman passin. Ensi kesänä siis päästään taas Norjan puolelle koko sakki. :)

Tänään käytiin taas treenaamassa ja leikkimässä kamujen kanssa. Paikka oli Vannille uusi, joten pieniä keskittymisvaikeuksia oli havaittavissa. Seuraaminen tuotti eniten ongelmia, mutta paikallaolo sujui sitten sitäkin paremmin. Jotain edistystä siis on tapahtunut. Seisominen onnistuu jo todella hyvin. Olen seisottanut sekä edestä että sivulta, jälkimmäinen sujuu paremmin. Sitten koitti taas se mukavin hetki kun penskat pääsivät leikkimään. Vauhtia ja ärinää riitti taas, ja hauskaa oli. Veelan ja Pedon emännät räpsivät vähän kuviakin. Kiitos!

Seuraamista. Kuva: Henna Haapaniemi

Vanni 16 vk. Kuva: Henna Haapaniemi

Ohitusharjoitusta. Nappiin meni, kuten kuvasta näkyy. :D
 Kuva: Mariella Heikkilä

Kuva: Henna Haapaniemi

Hihnakäytöstä opetellaan. Kuva: Mariella Heikkilä

Peto ja Vanni leikkii Veelan lelulla. Kuva: Henna Haapaniemi

Kuva: Henna Haapaniemi

Lauantaina oli sievä ilma. Käytiin anoppilassa leikkimässä Aatun ja Reetun kanssa ja nappasin muutamia kuvia.

Heijastinliivikuvat kaikista. Metsästysaikana ja pimeällä nämä ovat tarpeen metsässä liikuttaessa.

Yhteensulautuminen. Mihin Salli loppuu ja mistä Vanni alkaa? :D

Reetupoika

Salli pussaa Reetua

Pentutreeniä

Tänään olimme Vannin kanssa pitkästä aikaa treenailemassa pentuporukan kanssa. Meillä on jäänyt väliin nyt kaikkiaan kolmet treenit, joten jo oli aikakin päästä taas paikalle. Mukana menossa olivat Veela ja Kieppi sekä leikkihetkeen osallistunut Peto. Lisäksi paikalla oli pikkuinen, 8-viikkoinen Nelli-pentu, jota vähän vielä pelotti isojen riehakas meininki.

Harjoittelimme Vannin kanssa perusjuttuja, kuten sivulletuloa, seuraamista, paikallaoloa, seisomista ja näyttelyesiintymistä. Yllättävän hyvin treeni sujui, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa. Paikallaolo on Vannilla  varmaan se vaikein juttu, mutta muutama onnistunutkin paikallaolo saatiin aikaan. Ehkä se alkaisi viimein tajuta mistä on kyse. Seuraaminen on myös vielä vähän sitä sun tätä, kun Vanni mieluiten hyppisi ja pomppisi tavoitellakseen namia. Pienenpieniä pätkiä se sentään jaksaa kulkea jalat maassakin ja niistä koitan toki palkata.

Treenien jälkeen siirryimme jälleen hiekkamontulle leikkimään. Porokoirien kanssa on niiiin ihana painia, vaikka Vanni meinaakin aina olla joukon alimaisena. Puolensa se on kyllä oppinut pitämään, ärinästä päätellen ainakin. :D Mukana ollut road-kill-lelu tuntui olevan ihan huippumieluisa lelu, mutta sen jälkeen kun Vanni pääsi tutustumaan Veelan leluun, aitoon jäniksenkäpälään, niin eipä peruslelut enää niin kiinnostaneetkaan. Sallihan tykkäsi kanssa agilityssa tosi paljon treenikaverin käpälästä (siis jäniksen, ei sen kaverin sentään. :D). Mistäköhän me saataisiin oma käpälä? Mulle saapi vinkata jos joku tietää mistä moisia löytyy. Olihan meillä kerran sellainen, mutta tuore versio (kiitos kaverilleni Jutalle, joka uskollisesti raahasi käpälän meille monen mutkan kautta!), jota en sitten koskaan saanut kuivattua, joten se siitä sitten.

Olen itse sairastellut koko viikon, joten koirilla on ollut vähän tylsää. Ollaan me sentään tallilla käyty joka päivä, joten ovat edes vähän saaneet riekkua ja käydä muuallakin kuin kotipihassa. Pieniä treenituokioita ollaan myös omalla pihalla otettu, mutta eihän ne toki lenkkeilyä korvaa. Nyt tauti alkaa onneksi helpottaa, joten päästäneen palaamaan normaaliin elämään.

Yhtenä iltana innostuin vähän kokkailemaan koirille ruokaa ja nameja. Tai no, nameista se kaikki lähtikin, kun löysin pakastimen pohjalta pussillisen broilerin kivipiiroja sekä maksaa. Kivipiirat keitin ja maksan sekoitin munien ja perunajauhon kanssa, paistoin uunissa ja pilkoin nameiksi. Kivipiirojen keitinveteen keittelin ohrapuuron, jonka sekaan rikoin 5 munaa. Anopin pakkasesta löytyi vielä viimesyksyisiä hirvenlihoja, jotka kypsensin leivinuunissa ja tarjoilin puuron kanssa. Voin kertoa että koirille kyllä kelpasi. :) Nyt pitäisikin tehdä taas lihatilaus koirille, kun pakastin alkaa olla koiranruokien osalta tyhjä. Nappulalinjalla tässä ollaankin menty jo pari viikkoa. Isoille hain pitkästä aikaa Jahti & Vahti Kanariisiä ja pentu syö tällä hetkellä Profinen penturuokaa.

Lelujakin askartelin koirille. Vanhan lakanan revin suikaleiksi, joista tein letittämällä muutamia "naruleluja". Käteviä riekkumiseen ja toivonmukaan hampaidenirrotukseen. Niin, Vanni on alkanut pudottaa hampaitaan. Etuhampaita on jo lähtenyt, kaksi ylhäältä ja kaksi alhaalta. Eiköhän ne loputkin ala vähitellen pudota.

Veela on haudannut Vannin hiekkaan

"Oisko meille jotain herkkuja?"

Vanni tutustuu jäniksenkäpälään

Vanni ja Kieppi vauhdissa

Vanni ja Peto ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen

Koko porukka samassa kuvassa

Tytöt vertailevat hampaitaan, mutta mitä touhuaa Peto?

Veela poseeraa

Sisäsiisteysopettelua

Niin. Vannihan on nyt 14-viikkoinen nassikka. Sisäsiisteysasiat sillä on olleet hyvällä alulla jo pitkään, mutta nyt pohjoisenreissun jälkeen tuli taas vähän takapakkia. Päivisin tarpeet tulevat pääsääntöisesti ulos, mutta yöllä, tai oikeastaan aamulla juuri ennen kuin olisi herätys, Vanni on käynyt tarpeillaan takkahuoneessa. Joku satunnainen vahinko ei toki vielä maata kaada, mutta kun tämä alkoi olla enemmän sääntö kuin poikkeus, niin päätin kokeilla paria juttua ongelman ratkaisemiseksi.

Ihan ensimmäisenä myöhäistettiin päiväruoan ajankohtaa. Yleensä meillä koirat ovat syöneet aamulla heti heräämisen jälkeen (aika vaihtelee 6.30-10.00 välillä) ja toisen kerran iltapäivällä 16-17 aikaan. Nyt siis annan päiväruoan vasta n. 17.30-18.30. Sallia tämä järjestely ei tietenkään miellytä. Ruoka on sen mielestä maailman tärkein asia ja jos ruoka-aika on kello 16 niin ei sitä nyt kertakaikkiaan voi mennä muuttamaan yhtään mihinkään (aikaisemmaksi korkeintaan). Mutta, Sallilta ei nyt kysytty, sori vaan.

Toinen muutos oli pennun nukkumapaikka. Kun Vanni tuli meille, niin parina ensimmäisenä yönä koitin rajata pennun oleskelualuetta yöajaksi, mutta koska talossa ei sitten nukkunut kukaan muukaan, niin päädyimme siihen että pentu saa viettää yönsä toisten kanssa koko talossa. Tai no, meidän makkari ja Iisakki-hamsterin huone eivät ole koirien käytössä, ja pennun tultua suljimme vielä pääsyn kodinhoitohuoneeseenkin, mutta kuitenkin. Pentu hiljeni ja nukkui yönsä nätisti, mutta koko talossa sillä oli myös mahdollisuus käyttää vessana niitä alueita, joilla se itse vähemmän oleili, kuten nyt esim. takkahuonetta. Nyt siis palattiin taas askel taaksepäin ja rajattiin Vannille oma tila tietokonehuoneeseen portin taakse. Muutaman yön se on tuolla nukkunut, kiltisti ilman kitinöitä ja mikä parasta, se on myös jaksanut pidättää hienosti aamuun asti. Pienihän se vielä on, enkä toki odota täydellistä sisäsiisteyttä tuon ikäiseltä pennulta, mutta ainakin olisi hyvä että se oppisi jollain lailla ilmaisemaan hätänsä ja pyytämään ulos sen sijaan että kipittää toiseen huoneeseen tarpeilleen. Jospa tämä tästä alkaisi sujua. :)

Muuten elämä sujuu normaalisti. Sallin juoksu alkoi 5.9., joten tärpit alkavat olla parhaimmillaan nyt. Musto astuu Sallia ja pentu luulee sitä kivaksi leikiksi ja häiriköi siellä välissä. Hohhoijaa. :D Viime viikon treenit jäivät Vannin kanssa väliin, kun se köhi vähän oudosti juuri treenipäivänä. Jäin sitten varalta pois, jos se olisikin jotain tarttuvaa, esim. nenäpunkkeja. Mutta eipä tuo ole sen koommin oireillut, joten lienee taas syönyt jotain karvoja, jotka vain tarttuivat kurkkuun. Kaikenhan tuo pistää suuhunsa muutenkin, viimeksi aamulla kaivoin sen suusta niittejä. Mistä lie nekin löytänyt. Tällä viikolla on taas matolääkkeen aika ja ensi viikolle varataan sitten toinen rokotus. Samalla rokotetaan isotkin, niiden rokotukset kun vanhenisivat lokakuun alussa kuitenkin, ja Vanni saa oman passin. Siinäpä sitä onkin tekemistä lähteä hunnilauman kanssa eläinlääkäriin. :D

Eilen ulkoilutin vähän kameraa. Tässä siis jokunen kuvatus.

Ruskareissu

Viime viikon tiistaina saimme vieraita, kun Saiva emäntineen tulla pölähti junalla Ouluun. Vannin kanssa olimme kaksikkoa vastassa ja hyvinhän nämä kaksi tulivat toimeen ensihetkestä lähtien. Saiva näytti vain olevan vähän pettynyt, kun en tuonutkaan mukanani Mustoa ja Sallia, vaan pahasen penikan, joka kyttäsi jokaista liikettä ja riekkui kimpussa. Pyh, eihän sellaisen kanssa ole yhtään niin hauskaa. Kotona kuitenkin riemu repesi, kun loputkin hunnilaumasta olivat tallella. Jälleennäkemisen riemua ei voi sanoin kuvailla, jopa pojallakin taisi olla vähän Saikkosta ikävä. :)

Keskiviikkona livistimme töistä vähän aiemmin ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Pysähdykset Sodankylässä ja Ivalossa ja vielä pikainen koirienpissatus jossain Inarin ja Kaamasen välillä. Kahdeksan jälkeen olimme sitten perillä Dalvadaksessa.

Torstain ohjelmassa oli reissu Utsjoelle. Ensin huiputimme Utsjoen Ailikkaan, jossa koirat näkivät reissun ensimmäiset porot. Saiva ne taisi ensin huomata ja sittenhän sitä vouhotusta riittikin vähäksi aikaa. Pentu ei onneksi vielä tajunnut, mistä on kyse. Huipulla otimme tietenkin kuvia, ja sitten suunnistimme takaisin kylälle ja Ellin polun alkupäähän. Polku lähti pari km Utsjoelta Karigasniemen suuntaan, Tenon rantaa kohti. Pituutta reitillä oli n. 2 km ja joen rannassa oli kota ja tulipaikka, missä paistoimme makkaraa. Noin puolivälissä polkua oli näköalapaikka, josta näkyi hieno maisema Tenolle ja Ellinkuolpunaan. Käymisen arvoinen polku, ehdottomasti. Polun käveltyämme päätimme vielä käydä ajelulla Skalluvaaran poroerotuspaikalla, siellä kun oli kuuleman mukaan komea ruska.

Saiva Ailikkaan huipulla

Vanni poseeraa

Vastarannan kiiski

Tenossa kahlailtiin

Skalluvaaran maisemaa

Ruskan värejä

Perjantaina suunnistimme Karigasniemelle tavoitteenamme huiputtaa Ailigas-tuntureista suurin. Auton jätimme Ailikkaantien portille ja siitä läksimme lompsimaan kohti huippua. Pitkä oli matka, mutta ennen pitkää pääsimme huipulle asti. Näköalat olivat huikeat: joka suuntaan avautui upeaa tunturimaisemaa ruskan väreissä. Kyllä kannatti kiivetä. Huipulla luonnollisesti kuvailimme maisemia ja (yllätys yllätys) koiria ja pidimme pienen juomatauon. Alas tulimme vähän oikaisemalla, joten edessä oli kohtuullisen jyrkkiä alamäkiä. Selvittiinhän niistä kunnialla, vaikka jalat alkoivat jo olla aika väsyneet kun viimein pääsimme tielle asti. Ajelimme vielä mutkan Sulaojalla juottamassa koiria (emme tajunneet ottaa niille vettä mukaan ja olivat jo aika janoisia tuossa vaiheessa), ja kipaisimme samalla katsomassa Saivan kaimaa, eli Sulaojan lähdettä (pyhä lähde on saameksi Sáiva tai Saivo).

Salli ihailee maisemia

Häirikkö työssään

Saiva sopii hyvin tähän maisemaan

Salli patsastelee

Pentukin saatiin olemaan hetken aloillaan

Maisemaa Tenon laaksoon

Kivinen, jyrkkä rinne

Kauas on pitkä matka

Saiva ja Sáiva

Lauantaina pysyttelimme mökin läheisyydessä ja kävimme lähituntureilla retkellä. Kiipesimme ensin lähihuipulle, Skadjaroaiville maisemia ihailemaan (ja kuvaamaan, tottakai). Tunturissa oli liikkeellä myös tokallinen poroja, mikä sai koirien päät sekaisin. Ylämäki oli yllättävän helppo kun oli kaksin kappalein vetoapua. Juuri kun olimme päässeet huipulle ja koiratkin olivat vähän rauhoittuneet, niin eiköhän alempana kirmannut jälleen poroja. Hirveä vouhkaushan siitä syntyi tietenkin. Vanni ei oikein käsittänyt mitä isot sillä lailla riehuivat. Se päätteli että kyseessä täytyi olla jonkin huippukiva leikki, ja pureutui Saivan häntäjouhiin kiinni. :D Sekös Saivaa kismitti: oli siinä tärkeämpääkin tekemistä juuri sillä hetkellä kuin leikkiä jonkun kakaran kanssa. Huipulta käppäilimme polkua eteenpäin aina puronvarteen saakka, jonne teimme pienen nuotion makkaranpaistoa varten (repussa kulki mukana muutamia polttopuitakin). Kun viimein oli saatu tulet syttymään ja makkarat paistettua, palasimme samaa reittiä takaisin mökille.

Kaikin puolin oli onnistunut reissu. Ilmat olivat hyvät ja ruska-aika parhaimmillaan. Vanni sai kulkea vapaana lähes koko ajan, se kun ei vielä lähde huitelemaan porojen tai minkään muunkaan perään. Hienosti se jaksoi mukana kulkea, mitä nyt kiusasi toisia melkein koko ajan roikkumalla niiden hihnoissa, hännissä ja kauluskarvoissa. :D Automatkatkin sujuivat hyvin, pääasiassa nukkuen ja välillä vähän juomakuppia pureskellen (olisi voinut ehkä ottaa sille leluja mukaan autoon, mutta enpä tietenkään tajunnut). Kiitos Tiialle ja Saivalle reissuseurasta!

Tässä vielä muutama sekalainen kuva. Kaikki kuvat löytyvät täältä.