Vanni

Nyt ehdin viimeinkin istahtaa koneelle ja kirjoittaa vähän meidän uusimmasta tulokkaasta. Vanni tuli meille siis Nurmosta, Ikijään kennelistä. Sen emä on kaunis Ikijään Cuunsäde ja isä komea Shacal Uniklubi. Olen odottanut Vannin emästä pentua jo yli vuoden ajan ja alunperin pennun piti mennä sijoitukseen, mutta koska asiat eivät aina mene niin kuin on suunniteltu, niin Vanni sitten muuttikin meille.                                        

Tässä Vannin vanhemmat (kuvat Riikka Koskela)

Peikko-iskä

Sipi-emo

Haimme Vannin kotiin keskiviikkoaamuna. Kotimatka sujui hyvin, joskin alkumatkasta Vannilla oli hieman huono olo ja se oksensikin lopulta aamuruokansa ulos. Tämän jälkeen olo helpottui ja pentu nukkui koko loppumatkan. Välillä käytiin ulkonakin, mutta siellä se vain istui paikoillaan eikä suostunut edes pissillä käymään. Iltapäivällä pääsimme sitten viimein kotiin ja siellä olivatkin vastassa isot koirat, jotka ottivat uuden tulokkaan vastaan hyvin. Musto välillä vähän ahdistuu pennun läsnäolosta ja komentaakin herkästi jos pentu käy yli-innokkaaksi. Sallikin vähän väistelee, mutta sietää yllättävänkin paljon riekkumista.

Vanni kotimatkalla

Ensin tutustuttiin Muston kanssa

Ja sitten Sallin kanssa

Ensimmäinen yö meni äänekkäästi. Varsinkin aamuyöstä Vanni piti kovaa meteliä ja ulvoi, kaipasi tietenkin emon ja sisarusten luokse. Toisena yönä ulvominen alkoi vasta aamupuolella ja kolmantena ei tarvinnut enää huutaa lainkaan. Aikansahan se kotiutuminen vie, ja muutos on valtava pienen koiranpennun elämässä.

Näiden muutaman päivän aikana Vanni on päässyt tutustumaan moniin uusiin ihmisiin, koiriin ja tänään hevosiinkin kun kävimme työpaikallani tutustumiskäynnillä. Alkuihmettelyn jälkeen Vanni juoksi ja leikki jo ihan täyttä päätä menemään ja kävi rohkeasti tutustumassa uusiin ihmisiin. Hevoset olivat vähän pelottavia, eikä ihme, ovathan ne aika isoja pennun näkökulmasta. Yhtä sentään saattoi nuolaista vähän turvasta. :)

Vanni on myös opetellut jo yksinoloa. Sillä on oma aitaus takkahuoneessa, jossa se viettää yksinoloaikansa. Tähän mennessä se on nukkunut hienosti yksinoloajat, maksimissaan pari tuntia kerrallaan ja herännyt sitten kun olemme tulleet takaisin kotiin. Sallin kanssa se on ollut pieniä hetkiä tarhassakin, mutta koska se saa päänsä verkon silmien läpi, niin en uskalla jättää sitä vielä tarhaan ilman valvontaa. Ruoka maistuu vähän huonosti, mutta nyt kun olen lisännyt ruokaan vähän lihaa niin johan alkaa maistua paremmin. Ja tokihan energiaa kuluu koko ajan enemmän, mikä sekin lisää varmasti ruokahalua.

Kaikinpuolin olen todella tyytyväinen Vanniin. Sillä on kaunis rakenne ja ennen kaikkea sen luonne on mitä mainioin. Se on leikkisä, rohkea, iloinen ja reipas, eikä hätkähdä vähästä. Vanni suhtautuu uusiin asioihin ensin vähän mietiskellen ja sitten kun se toteaa että kaikki on ok, niin se lähtee reippaasti tutkimaan ja leikkimään.
Sitten kuvia

Uusi blogi

Muston ja Sallin blogi muutti nyt tänne bloggeriin. Vanha blogi on vielä toistaiseksi olemassa osoitteessa mustojasalli.blogit.fi, sieltä löytyvät kuulumiset viimeisen lähes kolmen vuoden ajalta.
Laumaamme on tullut myös uusi jäsen, Vanni elikkäs Ikijään Erämaan Enkeli, joka kotiutui 25.7. Lisää Vannin kuulumisia myöhemmin. Tervetuloa lukemaan blogiamme. :)

Pohjosenreissu vol. 2

Eilen kotiuduimme jälleen Lapista. Tämä reissu ei ollut ihan niin onnistunut kuin edellinen, säät kun olivat mitä olivat. Lämmintä oli koko reissun ajan alle 10 astetta ja kovan tuulen lisäksi sateli välillä vettä eikä aurinko juuri näyttäytynyt. Pari ensimmäistä päivää meni huvimajaa rakentaessa, tai lähinnä itse olin maalaushommissa. Viimeisenä päivänä kävimme mutkan tunturissakin, Nuvvusjoen varressa. Jokivarsi oli täynnä poroja ja Mustohan tietenkin vauhkoontui aivan totaalisesti. Se ei tiennyt mihin suuntaan olisi katsonut ja ulisi ja ulvoi porojen perään. Tyhmä piski. Salliakin vähän itketti, mutta ei se samanlaista painetta poroista ottanut kuin Musto.

Matkallakin näimme paljon poroja teiden varsilla. Lienevät kaikki räkkää paossa kun parveilevat autojen edessä. Musto tietää jo siitä kun vauhti hidastuu, että kohta näkyy poroja. Se jaksaisi katsella niitä vaikka loputtomiin auton ikkunasta. Sallia ei kauheasti jaksa kiinnostaa, mitä nyt välillä vähän nostaa päätään (koirat ovat kiinnostavampaa katseltavaa).

Kuvasato jäi säiden takia melko vähäiseksi. Tässä kuitenkin jotain ja vähän lisää edelliseltäkin reissulta.

Majassa kelpaa istuskella, vaikka ulkona tuulee ja myrskyää.



Poroja joka puolella. Ei tiedä pienet koirat että mihin päin päänsä kääntäisi.



“Enkö saisi edes vähän käydä ajamassa niitä, enkö?”



Tarkkana kuin porkkana







Sitten viimereissun kuvia

Pohjosenreissu vol.1

Kesän ensimmäinen Lapinreissu on onnistuneesti takanapäin. Lähdimme maanantaina kahden akan ja neljän koiran voimin kohti pohjoista. Ajelimme tällä kertaa Karigasniemelle Länsi-Lapin ja Norjan kautta, joten matkaan vierähtikin koko päivä. Olen jo pitkään halunnut käydä Hetassa katsomassa suomenlapinkoirapatsasta, joka valmistui vuonna 2007 ja komeilee tunturi-Lapin luontokeskuksen pihassa. Nyt viimein pääsimme patsaalle saakka ja nappasin muistoksi kuvan koirista patsaan vierellä.



Hetasta matka jatkui Norjan puolelle ja kohti Kautokeinoa. Norjassa emme juuri pysähdelleet, vaan ajoimme yhtä soittoa Karigasnimelle ja sieltä kaupan kautta Dalvadakseen. Sää oli ollut aurinkoinen Enontekiöltä saakka, mutta tottahan toki Ylä-Lapissa satoi vettä ja oli pilvistä. Onneksi sade jäi kuitenkin vähäiseksi.

Tiistaina sateinen sää vielä jatkui, joten lähdimme ajelulle Utsjoen ja Nuorgamin kautta Norjaan ja Jäämerelle. Upeita olivat Jäämeren maisemat tuollakin, vaikkakaan eivät yhtä hienoja kuin lännempänä Skibotn-Alta-välillä. Mereltä käännyimme takaisin ja ajelimme Tana Brusta Norjan puolta Utsjoelle.

Musto Tenon rannalla Tana Brussa



Jäämeressä kahlailemassa. Vuorovesi on nousemassa, tuli kiire pois vedestä.



Salli Jäämeren rannalla



Keskiviikkona vietimme “autottoman päivän”, eli pysyttelimme Mökin läheisyydessä. Aamu meni maalatessa varastoa ja iltapäivällä lähdimme tunturiin retkelle. Nousimme ensin lähitunturille, Skadjaroavville ja jatkoimme sieltä vielä eteenpäin tavoitteenamme huiputtaa kauempana oleva Doarrocohkka. Emme kuitenkaan jaksaneet enää lähteä huipulle asti, vaan tyydyimme katselemaan maisemia hieman alempaa. Reilu kolme tuntia tuolla reissulla vierähti, joten ihan riittävästi oli käveltävää kuitenkin.

Salli Skadjaroavvin huipulla



Ja molemmat



Torstaina kävimme Karigasnimellä kävelemässä Skálonjuovccan polun, joka olikin aivan uusi tuttavuus. En tiennyt edes moisen reitin olemassaolosta ennen kuin luin siitä Utsjoen luontotuvalta saamastani esitteestä. Polku oli n. 3 km suuntaansa ja sen päässä oli Metsähallituksen huoltama kota ja tulipaikka. Paistoimme makkarat ja palasimme samaa reittiä takaisin. Polku kulki Ailigas-tunturin länsirinnettä pitkin ja siltä avautui upea näkymä Tenolle, Inarijoelle ja Muotkatuntureille. Karingasniemen Ailigaskin meillä on vielä huiputtamatta. Sieltä lienee myöskin upeat näköalat. Polun varressa kohtasimme myös poron, ja siitäkös se riemu repesi. Reetu ja Musto sekosivat täysin ja pyrkivät poron perään, Salli ja Aatu ottivat vähän rauhallisemmin. Tulipahan poro ainakin haukuttua kunnolla.

Salli ui purossa…



…ja poseerasi kiven päällä.



Poro siellä, porokoira täällä.







Mustoa naurattaa



Kaikin puolin hyvä reissu meillä oli. Säät suosivat, sadetta saatiin vain hyvin vähän ja viimeisinä päivinä saimme nauttia auringosta yötä päivää. Nyt ollaankin pari viikkoa kotosalla ja loppukuusta lähdetään sitten uudelle reissulle.