lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vanni

Nyt ehdin viimeinkin istahtaa koneelle ja kirjoittaa vähän meidän uusimmasta tulokkaasta. Vanni tuli meille siis Nurmosta, Ikijään kennelistä. Sen emä on kaunis Ikijään Cuunsäde ja isä komea Shacal Uniklubi. Olen odottanut Vannin emästä pentua jo yli vuoden ajan ja alunperin pennun piti mennä sijoitukseen, mutta koska asiat eivät aina mene niin kuin on suunniteltu, niin Vanni sitten muuttikin meille.                                        

Tässä Vannin vanhemmat (kuvat Riikka Koskela)

Peikko-iskä
Sipi-emo
Haimme Vannin kotiin keskiviikkoaamuna. Kotimatka sujui hyvin, joskin alkumatkasta Vannilla oli hieman huono olo ja se oksensikin lopulta aamuruokansa ulos. Tämän jälkeen olo helpottui ja pentu nukkui koko loppumatkan. Välillä käytiin ulkonakin, mutta siellä se vain istui paikoillaan eikä suostunut edes pissillä käymään. Iltapäivällä pääsimme sitten viimein kotiin ja siellä olivatkin vastassa isot koirat, jotka ottivat uuden tulokkaan vastaan hyvin. Musto välillä vähän ahdistuu pennun läsnäolosta ja komentaakin herkästi jos pentu käy yli-innokkaaksi. Sallikin vähän väistelee, mutta sietää yllättävänkin paljon riekkumista.

Vanni kotimatkalla
Ensin tutustuttiin Muston kanssa

Ja sitten Sallin kanssa


Ensimmäinen yö meni äänekkäästi. Varsinkin aamuyöstä Vanni piti kovaa meteliä ja ulvoi, kaipasi tietenkin emon ja sisarusten luokse. Toisena yönä ulvominen alkoi vasta aamupuolella ja kolmantena ei tarvinnut enää huutaa lainkaan. Aikansahan se kotiutuminen vie, ja muutos on valtava pienen koiranpennun elämässä.

Näiden muutaman päivän aikana Vanni on päässyt tutustumaan moniin uusiin ihmisiin, koiriin ja tänään hevosiinkin kun kävimme työpaikallani tutustumiskäynnillä. Alkuihmettelyn jälkeen Vanni juoksi ja leikki jo ihan täyttä päätä menemään ja kävi rohkeasti tutustumassa uusiin ihmisiin. Hevoset olivat vähän pelottavia, eikä ihme, ovathan ne aika isoja pennun näkökulmasta. Yhtä sentään saattoi nuolaista vähän turvasta. :)

Vanni on myös opetellut jo yksinoloa. Sillä on oma aitaus takkahuoneessa, jossa se viettää yksinoloaikansa. Tähän mennessä se on nukkunut hienosti yksinoloajat, maksimissaan pari tuntia kerrallaan ja herännyt sitten kun olemme tulleet takaisin kotiin. Sallin kanssa se on ollut pieniä hetkiä tarhassakin, mutta koska se saa päänsä verkon silmien läpi, niin en uskalla jättää sitä vielä tarhaan ilman valvontaa. Ruoka maistuu vähän huonosti, mutta nyt kun olen lisännyt ruokaan vähän lihaa niin johan alkaa maistua paremmin. Ja tokihan energiaa kuluu koko ajan enemmän, mikä sekin lisää varmasti ruokahalua.

Kaikinpuolin olen todella tyytyväinen Vanniin. Sillä on kaunis rakenne ja ennen kaikkea sen luonne on mitä mainioin. Se on leikkisä, rohkea, iloinen ja reipas, eikä hätkähdä vähästä. Vanni suhtautuu uusiin asioihin ensin vähän mietiskellen ja sitten kun se toteaa että kaikki on ok, niin se lähtee reippaasti tutkimaan ja leikkimään.
Sitten kuvia












3 kommenttia:

Aliel kirjoitti...

Kaunis nimi tuo Vanni ja kovin on suloinen itse pentukin. :)

eppe11 kirjoitti...

Vanni kiittää. :)

Maalela kirjoitti...

Vannihan on ollut erityisen rohkea, jos on hepoista uskaltanut jopa lipaistakin! :D