tiistai 16. helmikuuta 2010

Helmikuu

Aurinko paistaa, kevät lähestyy ja lenkkeilysäät ovat parhaimmillaan. Parina viime viikkona koirat ovat kuitenkin joutuneet viettämään hiljaiseloa, sillä olen itse sairastellut enkä ole voinut lenkkeillä normaaliin tahtiin. Nyt alkaa kuitenkin jo helpottaa, joten vähitellen päästään taas normaaliin arkirytmiin.

Jalostuspäivien näyttely jäi meiltä sitten kuitenkin väliin, sillä Salli pudotti kaiken turkkinsa, ja muutoinkin tuli vähän mutkia matkaan tämän reissun suhteen. Myöskään Tornion näyttelyyn en Sallia ilmoittanut tuon turkittomuuden ja juoksujen takia. Ja hyvä näin, sillä juoksu alkoikin lauantaina. Kemijärvelle tähdätään nyt seuraavaksi. Toivonmukaan silloin olisi jo turkkikin kasvanut takaisin.

Viime viikolla kävimme koirien kanssa pyörähtämässä lappalaisporukan näyttelytreeneissä. Mustokin pääsi mukaan, sillä paikalle oli toivottu uroksia “siedättämään” näyttelyynlähtijöitä. Uroskehässä kun tuppaa aina niitä rähinöitä olemaan. Mustolla oli vanhat taidot vielä hyvin hallussa, eikä toisille pojillekaan tarvinnut ärhennellä. Harmi kun tuota ei voi enää näyttelyyn viedä, se kun osaa esiintyä ja käyttäytyä niin sievästi. Salli sen sijaan ei käyttäytynyt erityisen hyvin. Oma vikani osittain, sillä tempaisin sen autosta keskelle toisia koiria ilman että se sai katsella ympärilleen ja vouhottaa enimpiä höyryjä pois ennen treeniä. No, rauhottui se lopulta ja malttoi jopa vähän treenatakin. Näyttelypaikalla tilanne on onneksi hieman eri, kun koira saa rauhassa tutustua ympäristöön ja katsella toisia koiria ennen kehään menoa.

Koirat ovat nyt parina päivänä opetelleen reppujen kantamista. Molemmille olen hankkinut omat reput ensi kesää varten, jos vaikka kauan haaveilemani vaellusretki vihdoin toteutuisi. Hienosti on kulkeminen koirilla sujunut, eikä kumpikaan ole hangoitellut yhtään reppuja vastaan. Kunhan tottuvat kunnolla kantamaan niitä tyhjinä, alan vähitellen lisätä painoakin reppuihin. Kovin kauheita kantamuksia koirien ei toki tarvitse raahata, mutta omat ruokansa voisivat vaellusreissulla kantaa, mikäli sellaiselle lähdetään.

Eilen oltiin pitkällä metsälenkillä ja nappasin koirista muutamia kuviakin.













Ei kommentteja: