Mökkeilyä, retkeilyä ja agilitya

Viime aikoina onkin tapahtunut normaalia enemmän, en vain ole “ehtinyt” blogia päivitellä. Pari viikkoa sitten kävimme Saivan ja emäntänsä kanssa kevätretkellä Kalimenlammen luontopolulla. Tarkoitus oli kiertää tuo reitti jo syksyllä, mutta se vain jotenkin jäi, milloin kiireiden ja milloin säiden takia. No, nyt asia on korjattu. Pääsimme todelliseen retkitunnelmaan heti kättelyssä, kun lammen rannassa kulkevat pitkospuut upposivat jalkojen alta 10 cm veden alle. Kalvolenkkarit alkavat olla jo tiensä päässä (Erätukkulaatua ja käppäilty pari vuotta kesät talvet), joten niiden vedenpitävyyteen en uskaltanut enää luottaa. Niinpä ei auttanut muu kuin riisua kengät ja sukat jalasta ja lompsia avojaloin eteenpäin. Ai, miksei käännytty takaisin? No ei missään tapauksessa. Jos kerran luontopolulle lähdetään niin sehän kierretään vaikka mikä olis! Pitkospuiden päätyttyä vastassa oli haaste nro 2: 40 cm vettä polulla. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi: Joko kahlattaisiin tuon vesimäärän läpi (ja kasteltaisiin housunlahkeet yms) tai sitten kierrettäisiin lyhyemmällä kahlauksella hieman vasemmalle rinteeseen, josta pääsisimme jatkamaan pusikon kautta kuivin jaloin. Päädyimme jälkimmäiseen. Jaloissa ei ollut enää tuntoa joten pieni risukko veden alla ei haitannut enää mitään. Koiratkin tulivat kiltisti perässä, hienosti aina toinen toiselta puolen puuta kuten asiaan kuuluu, jotta homma ei menisi liian helpoksi.

Pääsimme lopulta kuivalle maalle ja matka jatkui pienen ihmettelyn jälkeen. Lisää vettä oli kuitenkin luvassa, nimittäin useat muutkin pitkospuut olivat samalla tavalla veden vallassa. Koirat joutuivat yhdessä kohtaa ylittämään pienen ojan uimalla, kun ajautuivat pois pitkospuilta. Hienosti uiminen sujui, mukava nähdä että Mustokin uskaltaa tarpeen vaatiessa ylittää puroja uimalla. Omat kenkäni ehtivät jossain kohtaa jo kastua, joten en vaivautunut enää niitä riisumaan pois vaan lompsin menemään. Tiia taisi vielä jossain kohtaa käppäillä avojaloinkin. Selvisimme laavulle asti, teimme tulet ja paistelimme makkaraa. Koirat odottivat enemmän tai vähemmän kiltisti puussa kiinni ja räksyttivät ohikulkijoille. Makkaranpaiston jälkeen selvisimme kommelluksitta autolle saakka.













Helatorstaiviikonlopun vietimme mökillä Puolangalla. Torstai-iltana mökin pihassa kävi kettu, ilmeisesti kodasta tulevien hajujen perässä. Salli piti hirmuisen metelin repolaiselle mutta ketullapa ei ollut kiire minnekään. Se tuijotti vain ja kävi sitten pellon reunassa kaivelemassa jotain ja vasta jonkin ajan kuluttua jolkotteli tiehensä. Salli kävi haistelemassa tarkoin ketun jäljet. Mustoa en uskaltanut päästää irti edes heti ketun häivyttyä. Harmi kun kamera ei sattunut juuri tuolloin olemaan käden ulottuvilla. Kävimme myös veneilemässä tulvavesien keskellä. Mökkirannassamme on ison haavan kanto, josta on ennen sanottu seuraavaa: “kun vesi kiertää ison haavan, niin niemen läpi pääsee veneellä”. Kävimme toteamassa tämän väitteen pitävän paikkansa:

Iso haapa (tai siis kanto enää)



ja vesireitti niemen yli. Tuolta tultiin…



…ja tuonne mennään



Koirat veneilee



Mökkiä järveltä päin kuvattuna



Lisää mökki- ja retkikuvia

Viime viikolla aloitimme Muston kanssa agilityn jatko2-kurssin Minnan koirakoulussa. Ensimmäisellä kerralla kertailimme perusjuttuja ja otimme pieniä radanpätkiä. Muuten sujui ihan mukavasti, mutta pujottelu on edelleenkin Mustolle vaikeaa. Toisella kerralla menimme jo vähän pidempää rataa ja uutena asiana aloimme mennä A-estettä juoksukontaktilla aiemmin käytetyn pysäytyskontaktin sijaan. Juoksukontaktissa ideana on, että koira ylittää esteen neljällä laukalla, eli ensimmäinen kontaktilla, toinen harjan alapuolella, hyppy harjan yli ja viimeinen alastulokontaktilla. Mustolla meinasi tulla vähän ylimääräisiä askelia, joten pitäisi yrittää saada lisää vauhtia mukaan. En vain tahdo itse pysyä koiran vauhdissa mukana. Lopputunnista Mustolla alkoi vähän kiehua ja se keskittyi esteiden sijaan liikaa minuun ja alkoi ikäänkuin paimentaa minua. Se ei malttanut oikein kuunnella ohjausta ja meni minne sattuu. Yhdellä hypyllä se hyppäsi esteen sijasta sen “siivekkeen” (vai mikä nyt olikaan) yli. Lopuksi kertailimme vielä vähän pujottelua, joka ei vieläkään tahtonut luonnistua. Hiomista siis kaivataan ja paljon.

Viime viikolla tapasimme Sallin kanssa pitkästä aikaa Arttu-isukkia sekä nuortamiestä Tuurea (Dagolas Uskomaton). Sallia ei oikein poikien touhut kiinnostaneet ja pojatkin ottivat mieluummin kaiken ilon irti vapaudesta ja juoksentelivat tuhattajasataa eestaas. Tuure olisi vähän halunnut leikkiä Sallin kanssa mutta eihän tuo matami lämmennyt toisen leikkiyrityksille. Tosikko mikä tosikko. Lisää kuvia täällä.

Iskä Arttu





Ja ihanainen Tuure





“Leiki ny ees vähän mun kans”



Isä ja tytär





Sallia kiinnostivat herkut, kuten aina.