tiistai 5. kesäkuuta 2012

Agilitykuulumisia

Päivitystä taas vähän meidän agikurssin etenemiseen. Edellisellä kerralla meitä oli vain kolme koirakkoa treenaamassa, Muston lisäksi tutut kamut Pimu ja Eve. Opettajamme oli innostunut irtoamisharjoituksista joten mekin saimme osamme tästä innostuksesta ja pääsimme kokeilemaan etäohjausta. No, kuten arvata saattaa, niin eihän näillä mammanmussukoilla sellainen tahdo toimia vaan emännän pitäisi juosta vierellä tukena ja turvana. Etupalkan voimin Musto vielä irtosi jotenkuten, mutta mutkaisempi radanpätkä ei luonnistunut. Palasimme siis takaisin vanhaan metodiin, jolloin homma alkoi taas sujua paremmin.

Eilisellä tunnilla otimme jälleen irtoamisia, mutta tällä kertaa vähän helpommassa mittakaavassa, lähes suoralla radanpätkällä ja etupalkan kera. Nämä harjoitukset Mustoltakin sujuivat, vaikkakin se meinasikin pariin otteeseen ryöstäytyä palkkakipolle ennen aikojaan. Mutkikkaampikin radanpätkä oli lähellä onnistua, mutta ei aivan kuitenkaan. Lopuksi menimme aika pitkän, joskin helpohkon radan (tämän tosin ihan vierellä juosten). Rata sujui ihan ok, välillä jouduimme ottamaan vähän takapakkia kun Musto taas keskittyi enemmän minuun kuin esteisiin. Harmi kun se riehaantuu noin paljon, koska silloin se ei malta yhtään keskittyä vaan vouhottaa vaan menemään ja ryntäilee minne sattuu. Pitäisi löytää jokin keino millä koiran saisi rauhoittumaan aina harjoitusten välillä.

Lopuksi kertailimme vielä pujottelua sekä kontakteja puomilla. Pujottelussa Musto kävi jälleen ylikierroksilla mutta muutama ihan kohtalainen onnistuminen saatiin aikaan. Kontaktit sujuivat ihan mukavasti ja kun Musto alkoi vähän väsähtää niin se malttoi jo keskittyäkin paremmin. Vielä olisi pari kertaa kurssia jäljellä ja sen jälkeen ei ole jatkosuunnitelmia. Mukava olisi kyllä jatkaa tuota kun on kerran alkuun päästy, mutta katsotaan nyt miten aika ja jaksaminen riittää.

Koirat saivat tänään ensimmäiset heisimatolääkitykset kesän reissuja varten. Tämänhetkisten sääntöjen mukaan koirat pitää lääkitä ekinokokkoosia vastaan myös Norjaan mennessä, tai oikeammin sieltä tullessa (Evira). Lääkityksen voi antaa eläinlääkärissä Norjassa ennen Suomeen tuloa taikka sitten voi käyttää ns. 28 vrk:n sääntöä, jolloin koira lääkitään säännöllisesti max. 28 vrk:n välein. Meille sopivin on tuo jälkimmäinen vaihtoehto, sillä saatamme käydä Norjassa useitakin kertoja kesässä ja tuolla pohjoisessa on aika mahdotonta alkaa etsiä eläinlääkäreitä jokaisen pikkuvisiitin takia. Lääkitys pitää antaa ennen matkustamista väh. 2 kertaa enintään 28 vrk:n välein ja sitten pitää lääkitys voimassa koko matkustelun ajan ja sen päätyttyä lääkitä vielä kertaalleen. Todella monimutkaiseksihan tämä menee ja ikävää tietenkin lääkitä koiria “turhan takia” mutta ei voi mitään. Tokihan ekinokokkoosi on vakava asia, ja sen leviäminen Suomeen pitäisi yrittää estää, mutta jos järjellä ajatellaan niin aika paljon todennäköisempää on, että se tulee, jos on tullakseen, rajan yli esim. kettujen mukana kuin lemmikkikoirien. No, näillä mennään nyt. Seuraava lääkitys pitää tehdä loppukuusta ja sen jälkeen ainakin heinäkuussa vielä riippuen siitä, miten pohjoisenreissut ajoittuvat.

Ensi viikonlopulle olisi suunnitelmissa pieni viikonloppuretki Hossaan. Siitä lisää sitten reissun jälkeen.

Ei kommentteja: