Aamulenkillä emme nähneet poroja, mutta hienoja maisemia kyllä. On se tuo Saana aika upea möhkäle. Lenkin jälkeen se peittyikin ihan täysin tuonne sumun keskelle.
Kilpisjärveltä jatkoimme kohti Norjaa ja Jäämeren rannikkoa. Matkaa rannikkoa pitkin Skibotnista Altaan kertyi muutama sata kilometriä, mutta kapeita, mutkaisia ja mäkisiä teitä pitkin tuohon matkaan meni miltei koko päivä. Välillä tietysti pysähdyimme ulkoiluttamaan koiria ja kävipä miesväki koettamassa kalaonneaankin. Pari seitiä ja yhden puna-ahvenen olivat saaneetkin. Tässä vähän Jäämeren maisemia:
Sallin mielipide meriveden mausta
Torstai-iltana pääsimme sitten mökille Dalvadakseen. Vielä oli mökki tallessa ja aurinkokin paistoi, ihme kyllä. Tänä vuonna taitaa olla jälleen tunturisopulien vaellusvuosi, sillä niitä oli todella paljon. Päivällä sopuleita näkyi vähän vähemmän, mutta illalla ne heräilivät koloistaan ja olivat hyvin vihaisia jos niitä erehtyi häiritsemään. Säksätys alkoi jo kun käveli metrin säteellä ja jopa autolle näyttivät rähisevän. Koirathan tietenkin olivat sangen kiinnostuneita näistä otuksista ja valitettavasti muutama yksilö pääsikin hengestään kun en ollut itse tarpeeksi nopea että olisin ehtinyt estää koirien hyökkäykset.
Sopulien lisäksi mökin pihalla liikuskeli kettu. Salli oli pitänyt repolaiselle melkoisen rähinän ja murissutkin niin kuin paraskin vahtikoira. Musto ei ilmeisesti ollut huomannut kettua, tai sitten se muuten vain ei ollut välittänyt siitä mitään. Itse en ollut tapausta näkemässä, ja harmi ettei ketusta saatu yhtään kuvaa.
Perjantai-iltana kapusimme koirien kanssa ylös tunturiin, jonne menikin ihan vankka polku. Ties kuinka kauas polku olisi jatkunut, mutta me kävimme vain ensimmäisellä paljaslakisella tunturilla katselemassa maisemia ja palasimme takaisin. Hyvä tietää kuitenkin että tuollainen polku on olemassa, sitä pitkin on nimittäin hyvä lähteä joskus pidemmällekin retkelle erämaahan. Tunturinlaella asusteli turturikihupari ja luulenpa niillä olleen pesän jossain siinä ihan lähellä, sillä emot olivat hyvin vihaisia, hyvä etteivät päälle käyneet. Niimpä emme häirinneet niiden rauhaa enempää, vaan lähdimme vähin äänin takaisin alas. Tuolta tunturista, pienen kumpareen päältä löytyi myös hauta, kuuleman mukaan kissan. Kivessä luki teksti: Chai-Lai. Jänniä paikkoja, ei voi koskaan tietää mitä tunturista löytää.
Lauantaina kävimme kalassa Luomusjärvillä. Muutamia pienehköjä rautuja saimmekin savustettaviksi. Me emme jaksaneet koirien kanssa kovin kauaa veneessä istua, joten hyppäsimme kyydistä Ruktajärven ja Stuorrajärven välisellä kannaksella ja käppäilimme Kevon-reittiä pitkin takaisin autolle. Mukava puolentoistatunnin iltalenkki tuli siitä ja kun sääkin oli hyvä, niin mikäpäs siinä oli tallustellessa. Jouduimme myös kahlaushommiin, mutta hienostihan se sujui ja Mustokin uskalsi ylittää puron, vaikka joutuikin lähes uimasilleen. Sallillehan tuollaiset puronylitykset eivät tuota vaikeuksia.
Näin tylsää Sallilla oli veneessä:
Sunnuntai olikin sitten vähän tylsempi päivä, silloin lähinnä rakennettiin varastoa ja illalla käytiin ajelemassa vähän tunturissa. Maanantaiaamuna satoikin jo vettä siihen malliin, että päätimme lähteä ajelemaan Oulua kohti. Mukava reissu kaikin puolin, erityisesti Jäämeren maisemat oli mukava nähdä taas muutaman vuoden jälkeen. Ehkä vielä syksyllä käydään toinenkin reissu pohjoisessa, jos vain aikataulut antaa myöten.
Loput kuvat reissusta löytyytäältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti