torstai 4. elokuuta 2011

Salli 3 v

Tämä tulee nyt kyllä muutaman päivän myöhässä, mutta jospa sillä ei niin suurta merkitystä olisi. Eli meidän pikku-Salliska sisaruksineen täytti jälleen vuosia, tällä kertaa kolme. Harmi kun ei ole uusia kuvia siskoista ja veljistä, mutta tällainen ällöpentukuva löytyi kolmen vuoden takaa. Salli on muuten tuo joka kellottaa selällään tuossa keskellä. Ja yhä edelleen sillä on tapana nukkua noin. Ylimpänä taitaa olla Lassikko, sen alla Lavinia. Sallin alapuolella lienee vasemmalta oikealle: Tumman-Taika, Hymyhuuli ja Jänkäjussi ja alimaisena Syksyn-Sävel. Tuo kolmen rivi ei ehkä mennyt ihan nappiin mutta muista olen aika varma. Salli oli aika iso mötky, olikohan neliviikkoisena kun se oli koko pentueen suurin. Vaikka mikäpä ihme kun on tuollainen ahmatti, syönyt tietenkin kaikkien muidenkin ruuat…



Sitten astetta tuoreempaa kuvasaastetta neidistä tältä kesältä.









Eilen meillä kävi täällä vieraita, kun Onni emäntineen tuli vierailulle ja lenkkeilemään meille. Kävimme pitkällä metsälenkillä ja lopuksi räpsin muutamia kuvia Onni-pojasta. Musto ja Onnikin tulivat hyvin juttuun, vaikka eivät ole pitkään aikaan toisiaan nähneet. Kun molemminpuolinen välinpitämättömyys toimii, niin eipä niitä rähinöitäkään synny niin helposti. Kiitos seurasta ja tervetuloa uudelleen.









Sallin juoksunkin pitäisi alkaa piakkoin. Näyttäisi vähän sille että käy niinkuin viime syksynä ja juoksun alkaminen myöhästyy vähän. No, tulee sitten kun tulee, eipä ole kiirusta.

Ei kommentteja: