Agiliitoa

Tänään aloitimme Muston kanssa agilityn alkeiskurssin Minnan koirakoulussa. Kyseesä on sama kurssi, jolla olimme Sallin kanssa talvella. Hetken mielijohteesta päätin ilmoittaa Muston tuonne, näin syksyllä kun pitää aina keksiä jotain aktiviteettia koirien kanssa. Ensimmäinen kurssikerta meni yli odotusten. Aluksi Musto vouhotti tapansa mukaan, eikä malttanut keskittyä, mutta kun päästiin itse asiaan eli esteisiin, niin johan alkoi innostusta löytyä. Hypyt ovat selvästi Muston vahvuus, joten olikin onni että aloitimme juuri niistä. Kävimme siinä sitten yksitellen muutkin esteet läpi ja hienostihan niistä selvittiin. Putkea vähän jännitin, mutta sekin meni ihan ongelmitta. Samoin A ja puomi sujuivat kuin vanhalta tekijältä eikä pujottelussakaan yritetty oikoa ollenkaan. Enpä olisi uskonut että Musto vielä muistaa agiesteet noinkin hyvin, sillä edellisen kerran niitä on treenattu kolme vuotta sitten fiksu koira-kurssilla, ja silloinkin vain yhden tunnin verran. Toivottavasti seuraavatkin kerrat menisivät yhtä hyvin.

Viime viikonloppuna kävimme Onnin ja emäntänsä kanssa pienellä vaellusreissulla Hossassa. Kiersimme 20 kilometrin mittaisen järvien polun ja vietimme metsässä kaksi yötä. Salli aloitti torstaina juoksunsa joten se jäi pois matkasta ja Musto pääsi mukaan. Reissu sujui oikein mukavasti, kirjoitan siitä tarkemman selostuksen kuvien kera kunhan saan kaikki kuvat käytyä läpi ja ladattua photobucketiin. Retkeilykärpänen puraisi jälleen siinä määrin, että ensi kesän reissu on jo haaveiluasteella. Ensi vuonna voisikin tähdätä tuonne vielä paremmille pelipaikoille pohjoiseen, siellähän ne “oikeat” retkeilymaastot kuitenkin ovat. Ei sillä, etteikö Hossan maisematkin olisi hienoja, mutta itse vaan pidän enemmän tuntureista kuin mäntykankaista.

Sallin pentusuunnitelmiakin on mietitty ja suunnitelmissa olisikin yrittää astuttamista taas ensi talven juoksusta. Varasin sille nyt ensi viikolle eläinlääkäriajan, jossa tutkitaan josko astutusongelmille löytyisi jokin fyysinen syy. Samalla otetaan verinäyte PRA-geenitestiä varten. Vielä pitäisi käydä silmätarkastuksessa nyt syksyn aikana ja jos ei näissä tutkimuksissa löydy mitään erikoista niin sitten alan pähkäillä sopivia sulhoja. Tämänhetkinen suunnitelma olisi että Salli tekisi pennut minun kennelnimelleni (jonka saanen tämän syksyn aikana), mutta ehkä parempi ettei mennä vielä asioiden edelle. Pahemmanlaatuisena pessimistinä nimittäin uskon että kaikki menee kuitenkin pieleen.

Siinäpä olikin jo ohjelmaa kerrakseen tulevalle syksylle. Vielä on luvassa ainakin reissu pohjoiseen ja sitten vielä eräs muukin jännittävä juttu, josta en nyt tällä erää vielä kerro enempää. Pitäähän sitä jotain jättää arvoitukseksikin. Huomenna tapaamme pitkästä aikaa Saivan (joka on muuten eilen saavuttanut “täysi-ikäisyyden” rajapyykin, 2 vuotta!) ja loppuviikosta menemme leikittämään tuttavan tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pentuja. Mutta näistä lisää myöhemmin.