Ruskareissu

Viime viikon tiistaina saimme vieraita, kun Saiva emäntineen tulla pölähti junalla Ouluun. Vannin kanssa olimme kaksikkoa vastassa ja hyvinhän nämä kaksi tulivat toimeen ensihetkestä lähtien. Saiva näytti vain olevan vähän pettynyt, kun en tuonutkaan mukanani Mustoa ja Sallia, vaan pahasen penikan, joka kyttäsi jokaista liikettä ja riekkui kimpussa. Pyh, eihän sellaisen kanssa ole yhtään niin hauskaa. Kotona kuitenkin riemu repesi, kun loputkin hunnilaumasta olivat tallella. Jälleennäkemisen riemua ei voi sanoin kuvailla, jopa pojallakin taisi olla vähän Saikkosta ikävä. :)

Keskiviikkona livistimme töistä vähän aiemmin ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista. Pysähdykset Sodankylässä ja Ivalossa ja vielä pikainen koirienpissatus jossain Inarin ja Kaamasen välillä. Kahdeksan jälkeen olimme sitten perillä Dalvadaksessa.

Torstain ohjelmassa oli reissu Utsjoelle. Ensin huiputimme Utsjoen Ailikkaan, jossa koirat näkivät reissun ensimmäiset porot. Saiva ne taisi ensin huomata ja sittenhän sitä vouhotusta riittikin vähäksi aikaa. Pentu ei onneksi vielä tajunnut, mistä on kyse. Huipulla otimme tietenkin kuvia, ja sitten suunnistimme takaisin kylälle ja Ellin polun alkupäähän. Polku lähti pari km Utsjoelta Karigasniemen suuntaan, Tenon rantaa kohti. Pituutta reitillä oli n. 2 km ja joen rannassa oli kota ja tulipaikka, missä paistoimme makkaraa. Noin puolivälissä polkua oli näköalapaikka, josta näkyi hieno maisema Tenolle ja Ellinkuolpunaan. Käymisen arvoinen polku, ehdottomasti. Polun käveltyämme päätimme vielä käydä ajelulla Skalluvaaran poroerotuspaikalla, siellä kun oli kuuleman mukaan komea ruska.

Saiva Ailikkaan huipulla

Vanni poseeraa

Vastarannan kiiski

Tenossa kahlailtiin

Skalluvaaran maisemaa

Ruskan värejä

Perjantaina suunnistimme Karigasniemelle tavoitteenamme huiputtaa Ailigas-tuntureista suurin. Auton jätimme Ailikkaantien portille ja siitä läksimme lompsimaan kohti huippua. Pitkä oli matka, mutta ennen pitkää pääsimme huipulle asti. Näköalat olivat huikeat: joka suuntaan avautui upeaa tunturimaisemaa ruskan väreissä. Kyllä kannatti kiivetä. Huipulla luonnollisesti kuvailimme maisemia ja (yllätys yllätys) koiria ja pidimme pienen juomatauon. Alas tulimme vähän oikaisemalla, joten edessä oli kohtuullisen jyrkkiä alamäkiä. Selvittiinhän niistä kunnialla, vaikka jalat alkoivat jo olla aika väsyneet kun viimein pääsimme tielle asti. Ajelimme vielä mutkan Sulaojalla juottamassa koiria (emme tajunneet ottaa niille vettä mukaan ja olivat jo aika janoisia tuossa vaiheessa), ja kipaisimme samalla katsomassa Saivan kaimaa, eli Sulaojan lähdettä (pyhä lähde on saameksi Sáiva tai Saivo).

Salli ihailee maisemia

Häirikkö työssään

Saiva sopii hyvin tähän maisemaan

Salli patsastelee

Pentukin saatiin olemaan hetken aloillaan

Maisemaa Tenon laaksoon

Kivinen, jyrkkä rinne

Kauas on pitkä matka

Saiva ja Sáiva

Lauantaina pysyttelimme mökin läheisyydessä ja kävimme lähituntureilla retkellä. Kiipesimme ensin lähihuipulle, Skadjaroaiville maisemia ihailemaan (ja kuvaamaan, tottakai). Tunturissa oli liikkeellä myös tokallinen poroja, mikä sai koirien päät sekaisin. Ylämäki oli yllättävän helppo kun oli kaksin kappalein vetoapua. Juuri kun olimme päässeet huipulle ja koiratkin olivat vähän rauhoittuneet, niin eiköhän alempana kirmannut jälleen poroja. Hirveä vouhkaushan siitä syntyi tietenkin. Vanni ei oikein käsittänyt mitä isot sillä lailla riehuivat. Se päätteli että kyseessä täytyi olla jonkin huippukiva leikki, ja pureutui Saivan häntäjouhiin kiinni. :D Sekös Saivaa kismitti: oli siinä tärkeämpääkin tekemistä juuri sillä hetkellä kuin leikkiä jonkun kakaran kanssa. Huipulta käppäilimme polkua eteenpäin aina puronvarteen saakka, jonne teimme pienen nuotion makkaranpaistoa varten (repussa kulki mukana muutamia polttopuitakin). Kun viimein oli saatu tulet syttymään ja makkarat paistettua, palasimme samaa reittiä takaisin mökille.

Kaikin puolin oli onnistunut reissu. Ilmat olivat hyvät ja ruska-aika parhaimmillaan. Vanni sai kulkea vapaana lähes koko ajan, se kun ei vielä lähde huitelemaan porojen tai minkään muunkaan perään. Hienosti se jaksoi mukana kulkea, mitä nyt kiusasi toisia melkein koko ajan roikkumalla niiden hihnoissa, hännissä ja kauluskarvoissa. :D Automatkatkin sujuivat hyvin, pääasiassa nukkuen ja välillä vähän juomakuppia pureskellen (olisi voinut ehkä ottaa sille leluja mukaan autoon, mutta enpä tietenkään tajunnut). Kiitos Tiialle ja Saivalle reissuseurasta!

Tässä vielä muutama sekalainen kuva. Kaikki kuvat löytyvät täältä.