Puolivuotiaat naperot

Metsänväki täytti eilen 6 kk. Kasvattajatäti ja mamikoira lähettävät onnittelut pikkuisille! Valokuvaussäät eivät ole oikein suosineet, mutta sain Urhon, Nallen, Hilpan ja Väpän ihmisiltä kuitenkin ihan somat kuvat. Pääasia että on edes jotain kuvia kun ei ole nyt päässyt lapsia katsomaan. Kyllä ne kaikki ihan koiraa muistuttavat. Turkit ovat vaihtumassa oikeaan, ison koiran turkkiin ja varsinkin riistojen värit alkavat hahmottua. Tokihan ne vielä muuttuvat paljonkin kun ikää tulee lisää, mutta ainakin merkkien paikat ovat selkeästi jo näkyvillä. Voi nuita poikien puikkonokkia. Toivottavasti kuvat vain valehtelevat. -_-

Nalsku aina vaan yhtä nättinä (kuva: Mariella H)

Hiippa muistuttaa koko ajan vaan enemmän Sallia
(kuva: Tiia E)

Väpäteus-puikkonokkapoika (kuva: Niina H)

Urhosta tulee ihananvärinen. Rakenne on vähän vielä...noh,
keskeneräinen. :P (kuva: Annika O)

Hiljaista on nyt ollut koirarintamalla. Omat ovat eläneet pellossa eikä me olla ehty juuri mitään muuta kuin juoksulenkkejä, eikä joka päivä niitäkään. Muutaman lumikuvan sain napattua kun viikko sitten satoi ensilumi, joka sittemmin suli pois. Vanni oli riemuissaan lumesta, olisi vaikka koko päivän viihtynyt pihalla sukeltelemassa lumeen. Ja kylläpä ne nuo isotkin intoutuivat riekkumaan.

Niin, meillä on nyt eletty vähän surullisia aikoja. Kaksi viikkoa sitten kävin Kuopiossa hyvästelemässä rakkaan mummini viimeiselle matkalleen ja tänään kävimme sitten saattamassa hänet haudan lepoon.  Onneksi tässä välillä olen saanut vähän muuta ajateltavaa retkeilyn ja Cheekin keikan muodossa. Se, että saa ajatukset välillä poissa surullisista asioista, tuntuu ainakin itselläni helpottavan. Ja aivan korvaamatonta on myös ollut hyvien ystävien ja muidenkin läheisten ihmisten läsnäolo ja surussa mukana eläminen. Kiitos teille, tunnistitte varmasti itsenne! <3 Elämän on kuitenkin jatkuttava, päivä kerrallaan. Aika parantaa haavat ja muistot jäävät elämään. Semmoista se on tämä elämä.