Tunturijoulu

Me vietimme tänä vuonna hieman erilaisen joulun. Viikonlopun aikana pakattiin tavarat autoon ja sunnuntaiaamuna kello 03.35 suunnattiin kohti pohjoista. Puoliltapäivin olimme perillä Dalvadaksessa, mutta matka tienvarresta ylös mökille kesti vielä 1,5 tuntia kaikkien tavaroiden kanssa hangessa kahlaten. Koiratkin joutuivat tekemään osuutensa ja kantamaan repuissaan omat ruokansa ja tavaransa. Repuille tulikin aika reilusti painoa ja lumihangessa kahlaaminenkin näytti olevan rankkaa. Hihnoista luovuttiin heti ekoilla metreillä: siinä hangessa ei yksikään olisi kovin kauas jaksanut poron(kaan) perässä loikkia.

Kiipeämisurakka alkamassa

Vihdoin perillä. 

Mökki lämpeni onneksi melko pian, ja saunassa lumi muuttui vedeksi illan mittaan. Koiraparat olivat rättiväsyneitä, joten hellyin ja annoin niille luvan kiivetä sängylle lämmittelemään kylmältä lattialta. Tämä oli siis varsin poikkeuksellinen tapaus, yleensä koirat pysyvät meillä visusti lattianrajassa.

Näin kaamosaikaan valoisaa aikaa Utsjoen korkeudella on vain muutaman tunnin verran, eikä sitäkään voi sanan varsinaisessa merkityksessä valoisaksi kutsua. Paremminkin sellaiseksi siniseksi hämäräksi. Aamuisin ei ollu juuri järkeä herätä ennen kymmentä, ja kahden-kolmen välillä alkoi jo taas olla pimeää. Kynttilöitä kului, mutta niiden valossahan joulutunnelma onkin parhaimmillaan. Kävimme kerran päivässä alhaalla autolla puita hakemassa, ja siinäpä olikin sitten ainoat lenkkeilyt. Olisin halunnut kyllä käydä lumikenkäilemässä ylhäällä tunturissa, mutta koska se vähäinenkin valoisa aika kului aina tuohon puunhakureissuun niin haaveeksipa se sitten jäi. Ja pimeällä ei ollut kovin järkeä lähteä enää kun ei maisemia olisi kuitenkaan näkynyt. Lunta sateli melkeinpä koko reissun ajan, joten ne kauneimmat kaamospäivien siniset hetket jäivät nyt kokematta, samoin tähtitaivas ja revontulet, mutta paremmalla tuurilla seuraavalla kerralla sitten. :) Kaunistahan tuolla jokatapauksessa oli, oikein sellainen joulusatujen valkea maisema.

Koiratkin saivat osuutensa jouluateriasta, lellipennut. :P

Joululahjoja koirat eivät tänä vuonna saaneet. Aattona ja joulupäivän aamuna saivat sentään nappuloiden sijaan jauhelihaa ja sitten saivat aattoiltana nahkaluut. Ja ehkä eräänlainen joululahja oli myös se että kerrankin niiden ei tarvinnut olla kiinni (kiitos hankien ja nietosten) muuten kuin auton luona tiellä. 

Joulupäivänä lähdimme jo ajelemaan takaisin kotiin. Ajokeli oli varsin mielenkiintoinen: lumituiskua, tuulta, vesisadetta, peilijäätä, vesilammikkoa ja jääpolannetta. Oikeastaan kaikki "huono ajokeli"-määritelmän eri variaatiot saman matkan aikana. Täällä kotona vastassa olikin sitten jäinen ja synkkä maisema. Voi kun olisi vain voinut jäädä Lappiin...

Koirat olisivat halunneet ylös tunturiin auton sijaan.

Mulla on vähän tylsää täällä.

Hyytävän kylmä Sulaoja, josta täytin vesipullot raikkalla lähdevedellä (ja jäädytin käteni).

Tuiskuaa

Inarin kohdalla alkoi hämärtää

Sodankylässä ajeltiin jääradalla.

Semmoinen joulu se. Voisipa melkein ottaa tavaksi, oli sen verran mukava reissu. 

Väsäilin samalla tätä blogin ulkoasuakin talvisemmaksi. Onhan tuo sininen vähän tylsä väri, mutta ei voi nyt mitään. Keväällä sitten jotain raikkaampaa. :P