tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuoden ekat kuulumiset

Niin se on taas uusi vuosi alkanut. Vuodenvaihdetta juhlistimme Tiinan ja Toukon kanssa täällä meillä kaukana pahimmasta paukkeesta. Kävimme siinä lenkillä juuri kuuden aikaan kun ekat raketit posahtelivat. Kaikki suhtautuivat kuitenkin rauhallisesti ja leikkivät omiaan. Ihan läheltä kuuluneet pamaukset saivat vähän häntiä laskemaan alemmas, mutta kukaan ei panikoinut tai stressaantunut ja lenkki saatiin vietyä loppuun. Mukava kun nämä uudetvuodet ovat menneet meillä ainakin tähän asti vielä näin hyvin. Toivottavasti näin menisi jatkossakin. Pennuillakin oli, ainakin Hilpalla, Väpällä, Nallella ja Urholla, mennyt hienosti.

Lauantaina kävimme vanhalla kunnon haukkutreeniporukalla metsälenkillä. Omista mukana oli vain Vanni, ja riekkuseurana Nelli, Kieppi, Nalle ja Peto. Vähän meinasi isojen tyttöjen kesken tulla jo kärhämää, mutta suht hyvinhän nuo vielä toimeen tulivat. Vannia alkoi vaan vähän hirvittää moinen touhu. Akan napero. <3

Lauantai-iltana meninkin sitten koko hunnilauman kanssa Nallen ja kumppaneiden luokse yökylään. Musto ja Petokin näyttivät tulevan ihan kivasti toimeen, Mörkön kanssa emme kuitenkaan viitsineet kokeilla. Minun laumani jäi sitten illalla keskenään sisälle ja talon omat koirat ulos, kun me ihmiset lähdimme viihteelle. Hyvinpä nuo olivat pärjänneet keskenään vieraassa paikassa, ja nukkuivat yönkin ihan nätisti. Helppoja elukoita. :)

Peto ja Nelli

Nalsku ja Vanski

Petsku ja Nalsku

Peto, Kieppi ja Nelli

Kieppi <3 Peto

Prinsessa

Vanni-kapirakki

Minullapa on aarre!



Vanski ja Nelli

Prinsessa on niin sievä. :3



Tälle vuodelle en ole kauheasti uskaltanut suunnitelmia tehdä. Vähän muutosta on elämässä tulossa tässä jossain vaiheessa, mutta siitä lisää sitten kunhan se on ajankohtaista. Näyttelyissä voisi käyttää Hilpan ja Väpän ainakin, ja Vannin kunhan (ja jos) se kasvattaa kunnon turkin. Agikurssillekin pitäisi Vanski viedä, mutta katson sitä sitten kun nämä muut asiat ovat tasoittuneet. Vaellusreissuja nyt varmasti tulee tehtyä viimeistään kesällä, ja tietenkin perusjutut mökkeilyä ja Lapinreissuja. Vannin terveystarkit olisi myös tämän vuoden "to do"-listalla. Ehkä kevään aikana, katsotaan...

Eilen otimme vähän seisomiskuvia hurtista, tässäpä niitä. Kaikki kuvat on ottanut Niina H.

Vanni näyttää vieläkin jäniksenpojalta

Väpsy sen ku komistuupi

Salli pudottaa vähän karvaa. :P

Musto on saanut kivasti karvaa takaisin.

Shakaalikoirat


Ei kommentteja: