Paluu kaupunkiin

Viikonloppu kului muuttopuuhissa. Laumamme hajaantui eri teille, ja sen seurauksena minä ja koirat muutimme takaisin kaupunkiin. Tutuille huudeille kuitenkin päädyimme, nimittäin samaan taloon, jossa Musto ja Salli ovat ensimmäiset vuotensa eläneet. Asunto on kuitenkin eri tällä kertaa, pieni 45-neliöinen kaksio luhtitalon 1. kerroksessa. Oikein passeli meille neljälle. Pihaa ei ole aidattu, mutta kesällä olisi tarkoitus se tehdä, jolloin koirat saavat myös vähän ulkotilaa käyttöönsä.

Jännitin vähän, että miten hihnalenkkeilyt ihmistenilmoilla alkaisivat sujua kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja Vannihan ei ole koskaan pahemmin kaupunkihihnailua harrastanutkaan. Lähtötilanne oli siis sellainen, että kaikki katastrofin ainekset olivat kasassa. :D Ekat lenkit sujuivat kuitenkin ihan tosi kivuttomasti, ohituksineen päivineen. Ja Vanni taisi suoriutua niistä ohituksista vielä isojakin paremmin! Vannilla on vaan vähän vielä harjoittelemista reunassa kulkemisessa. Se kun koittaa välillä puikata minun takaani keskitien puolelle, ja itse taas haluan että kaikki kulkevat minun ja tienreunan välisellä alueella. Noh, eiköhän tuo äkkiä opi. Toisaalta ihan kiva taas lenkkeillä täällä noita tuttuja reittejä pitkin, ja onhan siinä koirillekin enemmän nähtävää ja haisteltavaa kuin metsässä. Metsäilemässäkin käydään kuitenkin vielä usein, kun käyn työpäivien jälkeen metsässä juoksemassa. Hihnajuoksemisesta kolmen kanssa en taida edes uskaltaa haaveilla. :P

Muutoinkin koirat tuntuvat sopeutuneen ihan kivasti tänne uuteen kotiin. Naapureista kuuluviin ääniin ei juurikaan reagoida, eivätkä muutenkaan ole hilluneet ylimääräisiä. Toivottavasti käyttäytyvät jatkossakin yhtä hyvin.

Semmoista tällä kertaa. Kuvia mulla ei oikein nyt ole, kun ei ole ollut intoa/aikaa kuvailla. Mutta pitää koittaa korjata tilanne jossain vaiheessa.

Sukunäköä

Viime sunnuntaina meillä oli koirien kanssa aktiivipäivä. Kävimme ensin aamusella pihakoiraporukan kanssa lenkillä ja katsomassa meidän "lähilaavua". Oli rapsakka pakkassää, mutta vähäisen lumen ansiosta metsässä oli hyvä käppäillä. Koirat tulivat mukavasti toimeen keskenään, vaikka alkuun mietinkin että uskallanko päästää Sallia vapaaksi. Salli ei nimittäin ole viime aikoina ollut mitenkään paras kaveri pihisnarttu Lilin kanssa. Nyt kuitenkin tytöillä sujui ihan hyvin kummankin hienovaraisesti vältellessä toisiaan. Eivätpä nuo suuremmin leikkineet keskenään muutkaan, mutta pääasia että tulivat toimeen koko porukka. :) Kiitos lenkkiseurasta! Salama huiteli jossain omiaan silloin kun sattui olemaan kamera kädessä, mutta tässä tytöt:

Madde, 8 kk

Lili-äiskä

Ja vielä Madde

Tytär ja äiti laavussa.

Iltapäivällä suunnistimme sitten tyttöjen kanssa Jääliin tapaamaan Raiku-herraa ja Väpää. Meitä piti olla isompikin porukka paikalla, mutta suunnitelmat kun tuppaa aina menemään pieleen tavalla tai toisella, niin porukka kutistui näinkin pieneksi. No mutta, mukavaa oli kaikesta huolimatta, koitamme sitten seuraavalla kerralla treffata useamman pennun voimin. Ahtauduimme kaikki samaan autoon ja Väpä oli aluksi sitä mieltä, että isäukko ei ole tervetullut hänen autoonsa ja hänen naistensa seuraan. Huoh, niinku ois joku isokin äijä. Eipä teinari-einari tainnut tietää mitä on Sallin ja tämän herrakoiran välillä tapahtunut vuosi sitten (ja mitä siitä sitten seurasikaan). :P No, rauhoittui se tilanne sitten lopulta ja metsässä isällä ja pojalla oli ihan hyvät leikit, mitä nyt välillä piti vähän katsoa että kuka on kukin. Väpäkin onneksi tajusi lopulta että iskää on parempi uskoa. Kiitos tällekin porukalle, otamme uusiksi!

Riemua koko perheen voimin.

Salli-kapirakki ja Vanski

Pariskunta

Perhepotretti nro 1

Leikitään!

Perhepotretti nro 2

Isä ja poika. 

Loppuun vielä pakko laittaa kuvat Urhosta ja Sallin Luna-siskosta (C. Hymyhuuli) suunnilleen samanikäisinä. Kyllä voisi väittää että sukua ovat. :D

Urhon kuva: Annika O

Lunan kuva: Taru Vallius

Vuoden ekat kuulumiset

Niin se on taas uusi vuosi alkanut. Vuodenvaihdetta juhlistimme Tiinan ja Toukon kanssa täällä meillä kaukana pahimmasta paukkeesta. Kävimme siinä lenkillä juuri kuuden aikaan kun ekat raketit posahtelivat. Kaikki suhtautuivat kuitenkin rauhallisesti ja leikkivät omiaan. Ihan läheltä kuuluneet pamaukset saivat vähän häntiä laskemaan alemmas, mutta kukaan ei panikoinut tai stressaantunut ja lenkki saatiin vietyä loppuun. Mukava kun nämä uudetvuodet ovat menneet meillä ainakin tähän asti vielä näin hyvin. Toivottavasti näin menisi jatkossakin. Pennuillakin oli, ainakin Hilpalla, Väpällä, Nallella ja Urholla, mennyt hienosti.

Lauantaina kävimme vanhalla kunnon haukkutreeniporukalla metsälenkillä. Omista mukana oli vain Vanni, ja riekkuseurana Nelli, Kieppi, Nalle ja Peto. Vähän meinasi isojen tyttöjen kesken tulla jo kärhämää, mutta suht hyvinhän nuo vielä toimeen tulivat. Vannia alkoi vaan vähän hirvittää moinen touhu. Akan napero. <3

Lauantai-iltana meninkin sitten koko hunnilauman kanssa Nallen ja kumppaneiden luokse yökylään. Musto ja Petokin näyttivät tulevan ihan kivasti toimeen, Mörkön kanssa emme kuitenkaan viitsineet kokeilla. Minun laumani jäi sitten illalla keskenään sisälle ja talon omat koirat ulos, kun me ihmiset lähdimme viihteelle. Hyvinpä nuo olivat pärjänneet keskenään vieraassa paikassa, ja nukkuivat yönkin ihan nätisti. Helppoja elukoita. :)

Peto ja Nelli

Nalsku ja Vanski

Petsku ja Nalsku

Peto, Kieppi ja Nelli

Kieppi <3 Peto

Prinsessa

Vanni-kapirakki

Minullapa on aarre!

Vanski ja Nelli

Prinsessa on niin sievä. :3

Tälle vuodelle en ole kauheasti uskaltanut suunnitelmia tehdä. Vähän muutosta on elämässä tulossa tässä jossain vaiheessa, mutta siitä lisää sitten kunhan se on ajankohtaista. Näyttelyissä voisi käyttää Hilpan ja Väpän ainakin, ja Vannin kunhan (ja jos) se kasvattaa kunnon turkin. Agikurssillekin pitäisi Vanski viedä, mutta katson sitä sitten kun nämä muut asiat ovat tasoittuneet. Vaellusreissuja nyt varmasti tulee tehtyä viimeistään kesällä, ja tietenkin perusjutut mökkeilyä ja Lapinreissuja. Vannin terveystarkit olisi myös tämän vuoden "to do"-listalla. Ehkä kevään aikana, katsotaan...

Eilen otimme vähän seisomiskuvia hurtista, tässäpä niitä. Kaikki kuvat on ottanut Niina H.

Vanni näyttää vieläkin jäniksenpojalta

Väpsy sen ku komistuupi

Salli pudottaa vähän karvaa. :P

Musto on saanut kivasti karvaa takaisin.

Shakaalikoirat

Tunturijoulu

Me vietimme tänä vuonna hieman erilaisen joulun. Viikonlopun aikana pakattiin tavarat autoon ja sunnuntaiaamuna kello 03.35 suunnattiin kohti pohjoista. Puoliltapäivin olimme perillä Dalvadaksessa, mutta matka tienvarresta ylös mökille kesti vielä 1,5 tuntia kaikkien tavaroiden kanssa hangessa kahlaten. Koiratkin joutuivat tekemään osuutensa ja kantamaan repuissaan omat ruokansa ja tavaransa. Repuille tulikin aika reilusti painoa ja lumihangessa kahlaaminenkin näytti olevan rankkaa. Hihnoista luovuttiin heti ekoilla metreillä: siinä hangessa ei yksikään olisi kovin kauas jaksanut poron(kaan) perässä loikkia.

Kiipeämisurakka alkamassa

Vihdoin perillä. 

Mökki lämpeni onneksi melko pian, ja saunassa lumi muuttui vedeksi illan mittaan. Koiraparat olivat rättiväsyneitä, joten hellyin ja annoin niille luvan kiivetä sängylle lämmittelemään kylmältä lattialta. Tämä oli siis varsin poikkeuksellinen tapaus, yleensä koirat pysyvät meillä visusti lattianrajassa.

Näin kaamosaikaan valoisaa aikaa Utsjoen korkeudella on vain muutaman tunnin verran, eikä sitäkään voi sanan varsinaisessa merkityksessä valoisaksi kutsua. Paremminkin sellaiseksi siniseksi hämäräksi. Aamuisin ei ollu juuri järkeä herätä ennen kymmentä, ja kahden-kolmen välillä alkoi jo taas olla pimeää. Kynttilöitä kului, mutta niiden valossahan joulutunnelma onkin parhaimmillaan. Kävimme kerran päivässä alhaalla autolla puita hakemassa, ja siinäpä olikin sitten ainoat lenkkeilyt. Olisin halunnut kyllä käydä lumikenkäilemässä ylhäällä tunturissa, mutta koska se vähäinenkin valoisa aika kului aina tuohon puunhakureissuun niin haaveeksipa se sitten jäi. Ja pimeällä ei ollut kovin järkeä lähteä enää kun ei maisemia olisi kuitenkaan näkynyt. Lunta sateli melkeinpä koko reissun ajan, joten ne kauneimmat kaamospäivien siniset hetket jäivät nyt kokematta, samoin tähtitaivas ja revontulet, mutta paremmalla tuurilla seuraavalla kerralla sitten. :) Kaunistahan tuolla jokatapauksessa oli, oikein sellainen joulusatujen valkea maisema.

Koiratkin saivat osuutensa jouluateriasta, lellipennut. :P

Joululahjoja koirat eivät tänä vuonna saaneet. Aattona ja joulupäivän aamuna saivat sentään nappuloiden sijaan jauhelihaa ja sitten saivat aattoiltana nahkaluut. Ja ehkä eräänlainen joululahja oli myös se että kerrankin niiden ei tarvinnut olla kiinni (kiitos hankien ja nietosten) muuten kuin auton luona tiellä. 

Joulupäivänä lähdimme jo ajelemaan takaisin kotiin. Ajokeli oli varsin mielenkiintoinen: lumituiskua, tuulta, vesisadetta, peilijäätä, vesilammikkoa ja jääpolannetta. Oikeastaan kaikki "huono ajokeli"-määritelmän eri variaatiot saman matkan aikana. Täällä kotona vastassa olikin sitten jäinen ja synkkä maisema. Voi kun olisi vain voinut jäädä Lappiin...

Koirat olisivat halunneet ylös tunturiin auton sijaan.

Mulla on vähän tylsää täällä.

Hyytävän kylmä Sulaoja, josta täytin vesipullot raikkalla lähdevedellä (ja jäädytin käteni).

Tuiskuaa

Inarin kohdalla alkoi hämärtää

Sodankylässä ajeltiin jääradalla.

Semmoinen joulu se. Voisipa melkein ottaa tavaksi, oli sen verran mukava reissu. 

Väsäilin samalla tätä blogin ulkoasuakin talvisemmaksi. Onhan tuo sininen vähän tylsä väri, mutta ei voi nyt mitään. Keväällä sitten jotain raikkaampaa. :P