tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Säät ainakin suosivat, siitä ei voi valittaa. Torstaina livistimme töistä jo yhden jälkeen ja suuntasimme samantien kohti Puolankaa, missä viihdyimme sunnuntaihin saakka. Olisimme toki viihtyneet vaikka viikon, mutta tykkään että pitkästä vapaasta jää yksi päivä ihan kotonaolemiseenkin, kun tuo huushollin ylläpitäminenkin vaatii oman osansa huomiosta.

Mökillä aika kului rennosti lueskellessa ja saunoessa, ja tietenkin grillaillessa kodassa. Käytiin me vähän lenkkeilemässäkin, ja lauantaina tehtiin lähes kolmen tunnin hiihtolenkki (jo pääsiäisperinteeksi muodostunut) läheiselle järvelle ja sieltä suuren suon kautta takaisin. Väliin päästiin kulkemaan kelkkauraa pitkin, väliin taas pohnostettiin umpihangessa. Ohuet latusukset ovat tähän hommaan varsin huonot, mutta onneksi hanki kantoi edes vähän niin en uponnut kuin n. polvia myöten. Koirilla oli vähän hankalampaa, joten ne kulkivatkin minun perässäni sievässä jonossa. Salli-paksukaiselle tuo reissu oli ilmeisen väsyttävä, sillä meinasi puhti loppua kesken (pidettiin kyllä hengähdystaukoja välillä) ja retken jälkeen se nukkui aika autuaana pitkään. Olenkin tässä ruvennut seurailemaan sen jaksamista lenkeillä noin yleensä. Lenkkeilemme nykyisin vähän vauhdikkaammin, kun olen alkanut itsekin juosta suurimman osan lenkeistä. Ainakin vielä Salli jaksaa mukana ihan hyvin, mutta voi olla että kun maha tästä vielä kasvaa niin alkaa vauhtikin hiipua. Täytynee sitten jättää se pois juoksulenkeiltä ja käyttää se erikseen köpöttelemässä.

Maanantaina ehdimme käydä Vannin kanssa tapaamassa kamuja Kieppiä ja Nelliä metsälenkin merkeissä. Olipa lapsilla taas ihanaa riekkua pitkästä aikaa. :)

Ennen mökillelähtöä riekuttiin vähän Penan kanssa

Yhteentörmäys

Pentti-poeka

Paksu-Bertta

Tässä näkyy paremmin iso maha

Mökillä jo

Vaatimattomat ovat koirien eväät: loimulohta, peruna-kananmuna-mössöä,
naanleipää ja tillillä ja sirtuunapippurilla maustettua ransakankermaa.

Salli vahtii tarkkaan ruoan valmistumista

"Ei ota"

Poikapallero

Tuli


Tytöt riekkuu

Kainuulaista maisemaa <3

Lisää riekkumista

Huppista

Lisää Kainuulaista maisemaa

Komea pahka

Typerykset <3

Pikku-Vanski

Vanski-kuvia maanantailta

Täysillä!



Nelli vauhdissa

Kieppi

Vanni lentää

Vannilla on iiiihanaaa

Nelli ja Kieppi

Koko jengi



Vanni lentää jälleen




2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Kyllä ne vaan ovat samanmoisia, Esa ja Vanni. :D Pikkupiski vain vähän muhkumpi, muuten voisi luulla katsovansa kuvia siitä. :)

eppe11 kirjoitti...

Samaa olen katsellut Esan kuvista että on ne kyllä ihan samannäköiset. Vanni on tosiaan ihan rimpula vielä, keskittynyt vissiin kasvamaan vain korkeutta. En ole punninnut mutta tuskin paljon yli 10 kg painaa, vaikka korkeutta on jo 47 cm. :D