lauantai 20. huhtikuuta 2013

Viimeistä viikkoa viedään


57 vrk astutuksesta. Lämpöjä mittaillaan jo päivittäin ja seuraillaan mamin vointia muutoinkin. Kovin tukala sen olo on välillä, läähättelee paljon ja makailisi mieluiten viileässä ulkona. Pennut pitävät mahassa melkoista vilskettä, joten eipä ihme jos on epämukava olla. Olen vähitellen hankkinut synnytyksessä tarvittavia juttuja. Eilen kävin myös ostamassa maitojauhetta kaikenvaralle. Toivottavasti sille ei tulisi käyttöä.

Pentulaatikkokin saatiin nyt valmiiksi ja omalle paikalleen kodinhoitohuoneeseen, missä on juuri laatikonmentävä "kolo", jossa ei ole yhtään ulkoseinää. Optimaalinen paikka siis pennuille. Kodinhoitohuone ei ole ehkä Sallille itselleen se mieluisin paikka, kun ei se ole siellä tottunut olemaan, mutta tuon saan kaikkein parhaiten rauhoitettua muilta koirilta, ja laattalattia on helppo pitää puhtaana siinä vaiheessa kun pentujen reviiri laajenee laatikon ulkopuolelle (sitä varten laatikossa on ovi. :) ).




Laatikossa ei siis ole pohjaa, pelkät reunat vain, joten virittelin pohjalle vanhan vahakangasliinan. Sen päälle laitoin ventapad-alustan (joka olikin harmillisesti 10 cm liian lyhyt, mutta saa kelvata) ja sen päälle vielä pyyhkeen myllättäväksi. Ventapad ja pyyhkeet on sitten helppo vaihtaa ja pestä päivittäin.


Pojan piti heti päästä testaamaan...
Tuli se mami itsekin kokeilemaan

Tukijoukot olivat hengessä mukana

Hyvin mahtuu

57 vrk


54 vrk


Nyt sitten vaan odotellaan h-hetkeä jännityksellä. Jospa ne pennut jo viikon kuluttua olisivat maailmassa. Pitäkää peukkuja että kaikki menee hyvin! :)

4 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Voi miten jänniä aikoja teillä elellään! Täytyykin seurata tulevia kirjoituksiasi tarkalla silmällä :)
Kaikki menee varmasti hienosti kun olet hyvin varautunut.
Iloisia odotuksia vaan tulevalle mammaliinille odotuksne loppumetreille! :)

Anna kirjoitti...

Peukut pystyssä! :) Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja tulee monta pientä söpölästä!

Anonyymi kirjoitti...

Peukut pystyssä ja onnea loppuodotukseen!!

Toivoo Sari ja pikkusisaruksia odottava Kira ;)

eppe11 kirjoitti...

Kiitos peukutuksista. Jännityksellä odotellaan. :)