Agiliitoa

Tänään aloitimme Muston kanssa agilityn alkeiskurssin Minnan koirakoulussa. Kyseesä on sama kurssi, jolla olimme Sallin kanssa talvella. Hetken mielijohteesta päätin ilmoittaa Muston tuonne, näin syksyllä kun pitää aina keksiä jotain aktiviteettia koirien kanssa. Ensimmäinen kurssikerta meni yli odotusten. Aluksi Musto vouhotti tapansa mukaan, eikä malttanut keskittyä, mutta kun päästiin itse asiaan eli esteisiin, niin johan alkoi innostusta löytyä. Hypyt ovat selvästi Muston vahvuus, joten olikin onni että aloitimme juuri niistä. Kävimme siinä sitten yksitellen muutkin esteet läpi ja hienostihan niistä selvittiin. Putkea vähän jännitin, mutta sekin meni ihan ongelmitta. Samoin A ja puomi sujuivat kuin vanhalta tekijältä eikä pujottelussakaan yritetty oikoa ollenkaan. Enpä olisi uskonut että Musto vielä muistaa agiesteet noinkin hyvin, sillä edellisen kerran niitä on treenattu kolme vuotta sitten fiksu koira-kurssilla, ja silloinkin vain yhden tunnin verran. Toivottavasti seuraavatkin kerrat menisivät yhtä hyvin.

Viime viikonloppuna kävimme Onnin ja emäntänsä kanssa pienellä vaellusreissulla Hossassa. Kiersimme 20 kilometrin mittaisen järvien polun ja vietimme metsässä kaksi yötä. Salli aloitti torstaina juoksunsa joten se jäi pois matkasta ja Musto pääsi mukaan. Reissu sujui oikein mukavasti, kirjoitan siitä tarkemman selostuksen kuvien kera kunhan saan kaikki kuvat käytyä läpi ja ladattua photobucketiin. Retkeilykärpänen puraisi jälleen siinä määrin, että ensi kesän reissu on jo haaveiluasteella. Ensi vuonna voisikin tähdätä tuonne vielä paremmille pelipaikoille pohjoiseen, siellähän ne “oikeat” retkeilymaastot kuitenkin ovat. Ei sillä, etteikö Hossan maisematkin olisi hienoja, mutta itse vaan pidän enemmän tuntureista kuin mäntykankaista.

Sallin pentusuunnitelmiakin on mietitty ja suunnitelmissa olisikin yrittää astuttamista taas ensi talven juoksusta. Varasin sille nyt ensi viikolle eläinlääkäriajan, jossa tutkitaan josko astutusongelmille löytyisi jokin fyysinen syy. Samalla otetaan verinäyte PRA-geenitestiä varten. Vielä pitäisi käydä silmätarkastuksessa nyt syksyn aikana ja jos ei näissä tutkimuksissa löydy mitään erikoista niin sitten alan pähkäillä sopivia sulhoja. Tämänhetkinen suunnitelma olisi että Salli tekisi pennut minun kennelnimelleni (jonka saanen tämän syksyn aikana), mutta ehkä parempi ettei mennä vielä asioiden edelle. Pahemmanlaatuisena pessimistinä nimittäin uskon että kaikki menee kuitenkin pieleen.

Siinäpä olikin jo ohjelmaa kerrakseen tulevalle syksylle. Vielä on luvassa ainakin reissu pohjoiseen ja sitten vielä eräs muukin jännittävä juttu, josta en nyt tällä erää vielä kerro enempää. Pitäähän sitä jotain jättää arvoitukseksikin. Huomenna tapaamme pitkästä aikaa Saivan (joka on muuten eilen saavuttanut “täysi-ikäisyyden” rajapyykin, 2 vuotta!) ja loppuviikosta menemme leikittämään tuttavan tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pentuja. Mutta näistä lisää myöhemmin.

Salli 3 v

Tämä tulee nyt kyllä muutaman päivän myöhässä, mutta jospa sillä ei niin suurta merkitystä olisi. Eli meidän pikku-Salliska sisaruksineen täytti jälleen vuosia, tällä kertaa kolme. Harmi kun ei ole uusia kuvia siskoista ja veljistä, mutta tällainen ällöpentukuva löytyi kolmen vuoden takaa. Salli on muuten tuo joka kellottaa selällään tuossa keskellä. Ja yhä edelleen sillä on tapana nukkua noin. Ylimpänä taitaa olla Lassikko, sen alla Lavinia. Sallin alapuolella lienee vasemmalta oikealle: Tumman-Taika, Hymyhuuli ja Jänkäjussi ja alimaisena Syksyn-Sävel. Tuo kolmen rivi ei ehkä mennyt ihan nappiin mutta muista olen aika varma. Salli oli aika iso mötky, olikohan neliviikkoisena kun se oli koko pentueen suurin. Vaikka mikäpä ihme kun on tuollainen ahmatti, syönyt tietenkin kaikkien muidenkin ruuat…



Sitten astetta tuoreempaa kuvasaastetta neidistä tältä kesältä.









Eilen meillä kävi täällä vieraita, kun Onni emäntineen tuli vierailulle ja lenkkeilemään meille. Kävimme pitkällä metsälenkillä ja lopuksi räpsin muutamia kuvia Onni-pojasta. Musto ja Onnikin tulivat hyvin juttuun, vaikka eivät ole pitkään aikaan toisiaan nähneet. Kun molemminpuolinen välinpitämättömyys toimii, niin eipä niitä rähinöitäkään synny niin helposti. Kiitos seurasta ja tervetuloa uudelleen.









Sallin juoksunkin pitäisi alkaa piakkoin. Näyttäisi vähän sille että käy niinkuin viime syksynä ja juoksun alkaminen myöhästyy vähän. No, tulee sitten kun tulee, eipä ole kiirusta.

Lapinreissu ja vihainen sopulijoukko

Pohjoisenreissulta on nyt kotiuduttu. Lähdimme viime keskiviikkona ja ajelimme ensin Kilpisjärvelle, jossa olimme ensimmäisen yön. Iltalenkillä ollessamme kulki muutamia poroja ihan läheltä, ja kyllä olikin koirilla jännää. Aluksi ne eivät oikein edes tajunneet mitä ne porot olivat, katsoa mollottivat vaan ihmeissään. Mutta siinä vaiheessa kun porot olivat jo menneet ohitse, alkoi kauhea nuuskutus ja vouhottaminen. Tässä Sallin tuijotuskilpailu poron kanssa. Lienevät kumpikin yhtä ihmeissään toisistaan.



Aamulenkillä emme nähneet poroja, mutta hienoja maisemia kyllä. On se tuo Saana aika upea möhkäle. Lenkin jälkeen se peittyikin ihan täysin tuonne sumun keskelle.





Kilpisjärveltä jatkoimme kohti Norjaa ja Jäämeren rannikkoa. Matkaa rannikkoa pitkin Skibotnista Altaan kertyi muutama sata kilometriä, mutta kapeita, mutkaisia ja mäkisiä teitä pitkin tuohon matkaan meni miltei koko päivä. Välillä tietysti pysähdyimme ulkoiluttamaan koiria ja kävipä miesväki koettamassa kalaonneaankin. Pari seitiä ja yhden puna-ahvenen olivat saaneetkin. Tässä vähän Jäämeren maisemia:







Sallin mielipide meriveden mausta



Torstai-iltana pääsimme sitten mökille Dalvadakseen. Vielä oli mökki tallessa ja aurinkokin paistoi, ihme kyllä. Tänä vuonna taitaa olla jälleen tunturisopulien vaellusvuosi, sillä niitä oli todella paljon. Päivällä sopuleita näkyi vähän vähemmän, mutta illalla ne heräilivät koloistaan ja olivat hyvin vihaisia jos niitä erehtyi häiritsemään. Säksätys alkoi jo kun käveli metrin säteellä ja jopa autolle näyttivät rähisevän. Koirathan tietenkin olivat sangen kiinnostuneita näistä otuksista ja valitettavasti muutama yksilö pääsikin hengestään kun en ollut itse tarpeeksi nopea että olisin ehtinyt estää koirien hyökkäykset.

Sopulien lisäksi mökin pihalla liikuskeli kettu. Salli oli pitänyt repolaiselle melkoisen rähinän ja murissutkin niin kuin paraskin vahtikoira. Musto ei ilmeisesti ollut huomannut kettua, tai sitten se muuten vain ei ollut välittänyt siitä mitään. Itse en ollut tapausta näkemässä, ja harmi ettei ketusta saatu yhtään kuvaa.



Perjantai-iltana kapusimme koirien kanssa ylös tunturiin, jonne menikin ihan vankka polku. Ties kuinka kauas polku olisi jatkunut, mutta me kävimme vain ensimmäisellä paljaslakisella tunturilla katselemassa maisemia ja palasimme takaisin. Hyvä tietää kuitenkin että tuollainen polku on olemassa, sitä pitkin on nimittäin hyvä lähteä joskus pidemmällekin retkelle erämaahan. Tunturinlaella asusteli turturikihupari ja luulenpa niillä olleen pesän jossain siinä ihan lähellä, sillä emot olivat hyvin vihaisia, hyvä etteivät päälle käyneet. Niimpä emme häirinneet niiden rauhaa enempää, vaan lähdimme vähin äänin takaisin alas. Tuolta tunturista, pienen kumpareen päältä löytyi myös hauta, kuuleman mukaan kissan. Kivessä luki teksti: Chai-Lai. Jänniä paikkoja, ei voi koskaan tietää mitä tunturista löytää.



Lauantaina kävimme kalassa Luomusjärvillä. Muutamia pienehköjä rautuja saimmekin savustettaviksi. Me emme jaksaneet koirien kanssa kovin kauaa veneessä istua, joten hyppäsimme kyydistä Ruktajärven ja Stuorrajärven välisellä kannaksella ja käppäilimme Kevon-reittiä pitkin takaisin autolle. Mukava puolentoistatunnin iltalenkki tuli siitä ja kun sääkin oli hyvä, niin mikäpäs siinä oli tallustellessa. Jouduimme myös kahlaushommiin, mutta hienostihan se sujui ja Mustokin uskalsi ylittää puron, vaikka joutuikin lähes uimasilleen. Sallillehan tuollaiset puronylitykset eivät tuota vaikeuksia.

Näin tylsää Sallilla oli veneessä:





Sunnuntai olikin sitten vähän tylsempi päivä, silloin lähinnä rakennettiin varastoa ja illalla käytiin ajelemassa vähän tunturissa. Maanantaiaamuna satoikin jo vettä siihen malliin, että päätimme lähteä ajelemaan Oulua kohti. Mukava reissu kaikin puolin, erityisesti Jäämeren maisemat oli mukava nähdä taas muutaman vuoden jälkeen. Ehkä vielä syksyllä käydään toinenkin reissu pohjoisessa, jos vain aikataulut antaa myöten. Loput kuvat reissusta löytyytäältä.

Kesäkuulumisia

Taas on hetki vierähtänyt viime päivityksestä. Kesällä sitä ei ehdi oikein tietsikalla istuskelemaan, eikä toki pidäkään tuhlata lyhyttä kesää sellaiseen. Olemme asustelleet nyt reilun kuukauden uudessa kodissa ja hyvin on viihdytty. Pihan aitaamisprojekti jäänee syksymmälle, sillä meillä on aika paljon sääskiä. Eipä huvita lähteä tuonne ötököitten keskelle ähräämään aitojen kanssa, joten yritetään pärjätä syksyyn asti ilman aitoja.

Pariin otteeseen on keretty käymään mökillä Puolangalla. Ekalla reissulla oli mukavat helteet, ja varsinkin Salli oli vallan onnellinen päästessään uimaan rajattomasti. Aika vähän olen nyt käyttänyt täällä kotosalla koiria uimassa, kun tahtoo näillä lämpimillä keleillä olla niin paljon väkeä jokaisen lätäkön rannoilla, ettei sinne koirien kanssa viitsi mennä. Eihän me toki mihinkään uimarannoille olla menossakaan, mutta kun ne sivummallakin olevat rannat ovat täynnä ihmisiä (ja koiria). Täällä meillä päin kun noita vesistöjä on niin harvassa, niin tokihan sinne rannoille tunkua riittää helteillä. Mutta onneksi mökillä saadaan uida niin paljon kuin halutaan, ja rauhassa ilman muita.

Koirakavereista ollaan tavattu Saivaa ja eilen käytiin koirapuistoilemassa Saivan ja Moskun kanssa. Samaan aikaan puistossa oli myös lappalaisneiti Siru (Dagolas Onnetar), jolla oli hieno kesäturkki. Musto ei tuolla reissulla ollut mukana, sillä en viitsinyt viedä sitä rähisemään puistoon pahimpaan “ruuhka-aikaan”. Salli sen sijaan käyttäytyi oikein hyvin, eikä edes räksyttänyt jatkuvasti niin kuin yleensä. Ehkä lämmin ilma teki tehtävänsä, sillä kovin suurta leikkimisintoa ei noilla kellään ollut. Puistoilun päätteeksi kyläiltiin vielä Saivan uudessa kodissa.

Viikon päästä jään muutaman viikon kesälomalle, ja sitten suuntaammekin kohti pohjoista. Ensin käymme viikonlopun Puolangalla ja sen jälkeen päästään lähtemään. Olen vähän suunnitellut että ajaisimme ensin yöksi Kilpisjärvelle ja jatkaisimme sieltä sitten Norjaan jäämerelle ja rannikkoa pitkin Karigasniemelle. Pitkä reissuhan tuo olisi, muttakun ne jäämeren maisemat ovat niin upeat. Saapa nähdä, suostuvatko reissukaverit tuohon reittisuunnitelmaan, vai päädymmekö ajamaan suorinta tietä Oulusta Dalvadasiin. Vaellussuunnitelmia tälle reissulle ei ole, mutta eipä sitä tiedä vaikka innostuisimme jonkin pikkureissun tekemään. Parempi kun ei suunnittele liikoja etukäteen, niin eipähän harmita sitten jos/kun suunnitelmat muuttuvat. Kovasti tuo Lappikuume jo vaivaa, vaikka se taitaa kyllä olla niin krooninen sairaus että se vaan on ja pysyy koko ajan. Näin kesäaikaan se vaan tuppaa pahenemaan niin paljon, ettei millään meinaisi malttaa odottaa lähtöä.

Kuvia en ole viime aikoina kauheasti jaksanut ottaa, mutta tässä kuitenkin muutamia eiliseltä koirapuistoreissulta.

Joukko iloisia lappalaisia. Vasemmalta oikealle: Saiva, Mosku, Siru ja Salli



Tytöt ovat saaneet hurmuri-Moskun matalaksi.



Välillä piti vähän jäykistellä



Moskun taisi vähän ihastua Saivaan



Mosku ja Salli



Siru



Saiva



Mosku ja tytöt

Uusi koti

Vihdoinkin saatiin tietsikka pois pahvilaatikosta ja pääsin laittelemaan kuvia koneelle. Viimeinen kuukausi on ollut melkoista hulinaa, mutta nyt on viimein päästy asettumaan omaan kotiin. Koiratkin ovat sopeutuneet hyvin, ainoastaan ensimmäisenä yönä Salli kuulosti leikkivän leluhiirellä nukkumisen sijaan. Mutta sen jälkeen ovat olleet rauhassa. Piha on vielä aitaamatta, joten koirat ovat siellä vain valvotusti. Tilaahan siinä kyllä riittää, ja varmaan nuo pysyisivätkin siinä hyvin mutta koska tontin kahdella reunalla menee tie ja lähistöllä liikuskelee paljon hirviä, kauriita yms, niin en kovin mielelläni pidä koiria siinä ihan keskenään. Salli kyllä viihtyisi ulkona vaikka kaiket päivät, Musto taas mammanpoikana olisi mieluiten siellä missä akkakin.

Olemme päässeet myös harjoittelemaan pyöräilyä koirien kanssa. Kovin pitkiä pyörälenkkejä en ole vielä tehnyt, lähinnä on aloiteltu sillä että pyöräillään kilometrin matka anoppilaan ja takaisin. Siitä voisi sitten vähitellen kasvattaa matkaa ja voisihan sitä polkea aina välillä työmatkankin, jota tulee metsiä pitkin kuutisen kilometriä suuntaansa.

Musto on saanut nyt lopullisen kesäturkkinsa. Leikkelin ensin huhtikuussa saksilla pitkän päälikarvan pois ja pari viikkoa sitten vielä viimeistelin turkin trimmauskoneella (kiitos Riikalle koneen lainasta!). Aluksi poikaparka näytti ihan kauhealle, mutta uskokaa tai älkää, nyt kun silmä on tuohon tottunut niin se näyttää noin jopa paremmalle kuin turkin kanssa. Kovasti poika on kyllä virkistynyt turkin leikkuun jälkeen ja tästä innostuneena teimme myös Aatulle kesäturkin. Aatuhan onkin aina kärsinyt kuumuudesta, joten sillä turkin ajelu tuli tositarpeeseen. Sekin on piristynyt paljon, eikä lämmin sää enää vie sen lenkkeilyintoa samoin kuin ennen. Ajelin Aatun turkin suoraan koneella joten siitä tuli melko epätasainen. Mutta pääasia että koiralla on nyt helpompi kesä edessä, turkkihan kyllä kasvaa takaisin.

Uuden kodin mukana saimme myös oman agilitykentän esteineen. Esteet ovat aika vanhoja ja kaipaavat kunnostusta, mutta vähitellen voisi laittaa niitä kuntoon. En ole vielä ehtinyt kasaamaan isompia esteitä, mutta jospa tässä innostuisi sen verran että pääsisi vähän treenailemaan niillä. Vieläköhän Salli muistaa esteet kurssilta?

Ristijärven näyttely

Viime viikonloppuna kävimme Sallin kanssa Ristijärvellä näyttelyssä. Tuomarina oli Mari Lackman, joka kasvattaa itse porokoiria. Salli sai häneltä seuraavanlaisen arvostelun:

2,5 v. Riistavalkea. Hyvä kallo-osa, suippeneva kuono. Hyvä kaula, hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä, pehmeähkö karvanlaatu, kesäturkissa. Esitetään tänään turhan tuhdissa kunnossa, joka näkyy myös liikkeessä löysyytenä. Rauhallinen luonne. Esiintyy ja esitetään hyvin.

Aikalaillahan tuo on Sallin näköinen arvostelu, joskin kulmauksista olen itse vähän eri mieltä. Erityisesti takakulmaukset ovat Sallilla turhan suorat, kun itse tykkään että lapinkoira saisi olla reilummin kulmautunut. Muutoinkin nykyään näkee aika paljon suoria takaosia lappalaisilla, ja tähän olisikin syytä kiinnittää enemmän huomiota jalostuksessa. Mutta muutoin olen aika lailla samoilla linjoilla tuomarin kanssa. Tuo turkin laatu on muuten jännä juttu, kun aiemmin Sallilla on ollut todella karkea karva, josta näyttelyissäkin on yleensä tullut kehuja. Nyt kuitenkin karva on pehmeää ja menee herkästi laineille. Olen yrittänyt miettiä, että mikä tuon aiheuttaa, kun öljyjäkään en ole nyt vähään aikaan noille syöttänyt. Joskus olen nimittäin huomannut että öljyt tulevat “läpi” turkista tehden siitä rasvaisen.

Noottia tuli jälleen kerran lihavuudesta ja nyt kun olen itsekin tarkemmin Sallia katsellut niin kyllä se tosiaan saisi vähän hoikistua. Olenkin pudottanut siltä ruoka-annosta nyt jonkin verran ja herkkujen määrä on minimoitu. Lenkkeiltykin on vähän enemmän nyt kun metsissä pääsee taas liikkumaan paremmin lumien sulettua. Aika vauhdilla se on kyllä paisunut, kun vielä pari kuukautta sitten se oli samanlainen rimpula kuin aina ennenkin. Valeraskaus lihotti kyllä syksyllä, mutta tuskin sekään on enää kyseessä kun juoksusta on jo kohta kolme kuukautta aikaa.

Tuolla aiemmin mainitsin meidän elämässä tapahtuvasta muutoksesta. Eli olemme ostaneet oman talon maaseudulta anoppilan naapurista. Entinen asuntomme, koirien “lapsuuskoti” on jo luovutettu pois ja kuukauden ajan majailemmekin anoppilassa. Ihmeen hyvin Mustokin on sopeutunut tänne, vaikka olin ajatellut sen stressaavan kun ei pääsekään enää kotiin. Salli nauttii olostaan, kun saa olla niin paljon ulkona. Uusi kotimme on 135 neliöinen omakotitalo 1,3 hehtaarin tontilla. Haaveena olisi aidata tontti tai ainakin osa siitä koiria varten ja varmaankin jossain vaiheessa koirat saavat oman ulkotarhan yksinoloja varten. Vähänhän noilla yksinoloja nyt tulee kun kulkevat mukanani töissä, mutta kyllä se tarha olisi kuitenkin mukava olla olemassa. Kovastihan tuo polttelee jo päästä sisustamaan uutta kotia, mutta ei kai se auta kuin malttaa vielä muutama viikko.

Uusia kuviakin olisi, mutta koska meidän oma kone on jossain pahvilaatikkomeren keskellä paketoituna, niin en ole jaksanut latailla niitä toisille koneille. Mustosta pitäisi kyllä saada kuvia näytille, on se niin kauhean näköinen uudessa kesäturkissaan. Yritän ryhdistäytyä joku päivä sen verran että laitan muutaman kuvan esille tänne.

Saiva oli muistanut meitä tällaisella tunnustuksella:



Kiitos Saiva. Tähän liittyi myös muutama kysymys, joihin täytyy vastailla joten tässäpä tulee:

1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin muistaakseni lokakuussa 2009

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogi kertoo koiristani, joten kirjoitan lähinnä niiden kuulumisista.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tämä on varmaankin aika tylsä blogi verrattuna moniin muihin, mutta ainakin meidät tuntevat voivat tätä kautta seurailla kuulumisiamme. Samalla se toimii ikäänkuin päiväkirjana itselleni erilaisista tapahtumista.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Ks. edellinen.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Enpä nyt keksi mitä haluaisin muuttaa, mutta ainahan sitä jotain parannettavaa löytyy.

Tämän tunnustuksen voisin jakaa eteenpäin kaikille linkkilistassa oleville blogeille, joita seurailenkin säännöllisesti.