tiistai 6. elokuuta 2013

Urho ja Teppo

Lauantaina saimme yllärivieraita. Urho ja Manta (Ikijään Erämaan aamu), joka on siis Vannin sisko, ihmisineen piipahtivat meillä lomareissunsa paluumatkalla. Salli päätti heti portilla, ettei siedä Mantaa, vaan kävi rähisemään sille ja joutui saman tien häkkiin jäähylle (oma vikani kun päästin kaikki yhtäaikaa tervehtimään tulokkaita, mikä aiheutti turhaa härdelliä). Manta-raukka siitä vähän säikähti ja luimisteli jonkin aikaa omissa oloissaan ennen kuin uskalsi Vanninkaan kanssa tehdä tuttavuutta. Urho sen sijaan oli ratketa riemusta kun näki äiskän ja vanhat kamut, ja kylläpä tuo minunkin sylissäni kävi useampaan kertaan ilakoimassa. :D

Mustokin laitettiin sisälle, koska se liehitteli juoksuista Vannia siihen malliin, että vierailevat tähdet jäivät ihan vaille huomiota. :D Vannikin keskittyi vain leikkimään Muston kanssa eikä juuri edes huomannut toisia (typerys luulee Muston liehittelyä kivaksi leikiksi). Mutta kun Musto lähti sisälle, niin johan alkoi Vanni kiinnostua Urhosta ja Mantastakin. Vähän aikaa siinä meni, ennen kuin Manta uskaltautui Vannin kanssa tutustumaan, mutta lopulta ne ihan leikkivätkin yhdessä. Urhoa kismitti suunnattomasti kun tytöt vaan touhusivat omiaan eivätkä leikkineen HÄNEN kanssaa. Tylsää.
























Sunnuntaina kävimme tyttöjen kanssa moikkaamassa Teppoa. Olihan sekin kasvanut valtavasti. Ovat Urhon kanssa melko isoja poikia. Tepon ihmiset naureskelivat, kun olin silloin luovutuksen aikaan puhunut että "tämä se on sellainen mietiskelijä, rauhallinen pentu". Vielä mitä, samanlainen villiviikari näytti olevan kuin sisaruksensakin. :D Teppo on hauskan värinen. Mielenkiintoista nähdä millainen väritys sillä on isona.
















1 kommentti:

Anna kirjoitti...

On kyllä veikeän näköinen kaveri tuo Teppo. :)