Kappale kauneinta Vaara-Kainuuta

Viikonloppu vierähti retkeilyn merkeissä. Touko emäntineen ja Salli ja minä kuljimme pätkän UKK-reittiä Puolangan ja hieman Pudasjärvenkin alueella. Reittimme kulki suurimmaksi osaksi Siikavaaran sienipolkua pitkin, mutta erkaantui loppupäässä ja jatkoi vähän matkaa vielä UKK-reittiä eteenpäin. Kokonaispituus reitillä oli n. 27 km, vaikka olin laskenut muka että se olisi vain 20-22 km. Hupsista. No, mahtireissu jokatapauksessa, ja tietääpähän kävelleensä rinkka selässä kun olo on kuin katutappelun jäljiltä (vaikka ihan sovussa me oltiinkin koko reissun ajan).

Lähtö tapahtui Tonkovaarantien varresta, Nuottivaarasta perjantai-iltana joskus...no, en minä muista tarkkaa aikaa mutta iltasella kuitenkin. Heti alussa meitä odotti lihakset vetreyttävä nousu Nuottivaaralle, ja samanlaista nousua ja laskua oli luvassa vielä lisää matkan varrella. Tätä emme onneksi tienneet vielä tuossa vaiheessa.

Ensimmäisen yöpaikan lähistöllä menimme vähän harhaan. Emme hökäleet huomanneet, että reitti jatkui metsätienylityksen jälkeen oikealle metsikköön, vaan jatkoimme tietä pitkin onnellisina eteenpäin, kunnes jossain vaiheessa hoksasimme, että reittimerkintöjä ei ole näkynyt vähään aikaan. Kartta kertoi karun totuuden, olimme paikassa nimeltä Kusetin. Jes jes, lupaavaa. Ei muutakuin takaisin ja oikealle polulle. Rinne ylös, toinen alas ja siellähän se yöpaikka jo olikin. Poussuojan laavu, ihana pikkuinen laavu ihanalla paikalla kuusikossa kirkkaan puron läheisyydessä.

Reitti. Lähtö Etelästä Nuottivaarasta,
määränpää Iso Ohtavaara pohjoisessa.

Rojut lähdössä reissunpäälle

Retkikoiruus ja osa toisesta

Nuottivaaran rinteillä

Muurahaisten koti

Haastavaa laskua

Luonnon omaa taidetta

Tie, joka johti harhaan

Kalliota

Viimeinen laskeutuminen laavulle

Eka yöpaikka saavutettu

Ilta oli jo melko pitkällä, joten pikaisesti tulet laavuun ja iltapalaa valmistamaan. Makkaraa nuotiolla ja kaakaota ja kinkku-juustopasteijat siihen lisäksi. Pimeä tuli yllättävän pian, joten eipä siinä muuta sitten kuin unta palloon puron solinaa ja nuotion rätinää kuunnellen. Ihan parasta!

Iltatohinoita

Aamulla ylös kukonlaulun aikaan ja aamiaistulille paistamaan munia ja pekonia ja teevettä keittelemään. Poussunojassa on aivan kristallinkirkas vesi, joten emme sitä alkaneet keittelemään, vaan joimme ihan sellaisenaan. Hienoa että Kainuustakin vielä löytyy tuollaisia puroja. 

Aamutohinoita

Joulumuori puvussaan

Ja joulu-ukko puvussaan. Touko sai lisänimen
 Katto-Kassinen.

Aamiainen valmistuu

Miten niin meillä muka tavaraa?

Sinne ne upposivat rinkkojen uumeniin

Joko mennään?

Pääsimme hyvissä ajoin jatkamaan matkaa. Olisiko kello ollut n. 9.30 kun nostimme rinkat selkään ja jätimme hyvästit mainiolle yöpaikallemme. Touko otti herrasmiehenä kantaakseen Sallin repun, joten rouvakoira sai kulkea ilman kantamusta. Jo melko alkumatkasta bongasimme polulta aarteen: suppilovahveroita! Tottahan moiset herkut piti noukkia mukaan, ja samalla aloimme jo haaveilla sieni-illallisesta seuraavassa yöpaikassa, mikäli löytäisimme lisää moisia herkkuja.

Hyvästit ihanalle yöpaikalle

Poussunoja

Lisää taidetta

Suppiksia!

Maasto oli välillä helppoa ja välillä hyvinkin vaativaa. Nousuja ja laskuja oli tosiaan paljon, ja polku oli paikoin juurakkoinen ja kivikkoinen. Kuusimetsässä on kuitenkin hieno tunnelma, ja paikoin oli hyvinkin reheviä paikkoja, joissa kasvoi saniaisia, kieloja ja muita lehtojen kasveja. Mustikoita oli paikoin runsaasti, samoin puolukoita. Sieniä oli valtavasti, enimmäkseen haperoita ja rouskuja, mutta myös lampaankääpiä löytyi. Illallinen oli siis turvattu! Pidimme välillä pieniä rinkattomia taukoja, ja ensimmäisen pidemmän tauon pidimme Lakilammen laavulla. Todella hieno paikka sekin, olisi kelvannut sielläkin yöpyä. Teimme tulet ja keittelimme nuudeleita lounaaksi.

Illallinen on taattu

Temppurata

Jyrkkä alamäki

Alhaalla rehevää kasvillisuutta

Reppu-Touko

Siikavaaran luonnonsuojelualueen raja

Lakilammen laavu

Lounas valmistuu

Juomatauko

Ja uimaan!

Me. Signeerasin vahingossa omakseni,
 mutta kuvan otti Tiina H

Lakilammelta matka jatkui kohti Myllypuroa, missä pidimme jälleen pienen juomapullontäyttö- ja mustikanpoimintapaussin. Halusin kerätä mustikoita iltaa varten ja nopeasti saimmekin mealkitin täyteen marjoja. Myllypuron laavu oli sekin aivan ihana. Olisi voinut jäädä jokaiseen laavuun yöksi. :D

Myllypuro

Juomakelponen vesi siinäkin

Myllypuron laavu

Myllypuron jälkeen alkoi koko reissun raskain etappi. Olin mittaillut kartasta lauantain päivämatkaksi noin 10 kilometriä, mikä ei lopulta pitänyt ihan paikkaansa, vaan oikea matka olikin 16 km. Ilmeisesti polku oli niin mutkainen etten ollut huomioinut jokaista mutkaa. Myllypuron jälkeen tulivat raskaimmat laskut ja nousut. Varsinkin pitkä ja jyrkkä, varsin kivinen alamäki verotti voimia todenteolla. Sen jälkeen tuli pieni suokaistale ja heti perään pitkä nousu. Sen jälkeen maasto sentään vähän tasottui ja viimeiset pari kilometriä ennen viimeistä yöpaikkaa olivat suht helpot.

Hassu kuusi

Aapronlampi. Laavulle emme poikenneet.

Maisemaa

Jyrkän laskun päätteeksi vielä jokunen porras

Mihin te jäitte?

Pieni tasainen pätkä ennen nousua

Tauolla

Viimeisiä kilometrejä viedään

Seuraavaan yöpaikkaan, Pöksänkorven laavulle saavuimme n. 18.00, reilun 8 tunnin patikkapäivän jälkeen jalat kipeinä ja tärisevinä, väsyneinä ja nälkäisinä. Aloimme siis heti valmistaa päivän mittaan suunnittelemaamme herkkuateriaa. Huomasimme, että laavussa oli jo asukkaita, nimittäin iso pesällinen ampiaisia. Ne alkoivat pörräillä ympärillämme, mutta päätimme että jos emme itse häiritse niitä niin nekään eivät häiritse meitä, ja näin myös tapahtui. Virittelimme petimme toiseen päähän laavua ja ampiaisten valtakunta oli toisessa päässä. Jännitimme miten yö sujuisi.

Herkkupäivällisemme koostui siis löytämistämme sienistä, savukyljestä sekä sipulista, jonka otimme mukaan juuri tällaista ajatellen. Nämä kaikki paistinpannuun reilun voin kera ja pottumuusi kaveriksi. Voin kertoa että oli aika hyvää. :)

Illallisraaka-aineet

Valmista on

Melkein kaiken tuon söimme kahteen pekkaan, mutta jäi sentään koirillekin pienet annokset. Illemmalla paistoimme vielä lättyjä ja keitimme kaakaota. Väsymys vei kuitenkin voiton jo kymmenen aikaan, joten ei muutakuin nukkumaan amppareiden sekaan. Pörriäisillä oli onneksi nukkumaanmenoaika jo heti pimeän laskeuduttua, joten saimme itsekin nukahtaa kaikessa rauhassa. 

Kaveri pyrkii kenkääni

Lättyjä

Väsyneet tonttuset

Yö oli melko lämmin ja uni maistui ilmeisen hyvin, kun heräilimme aamulla vasta 8:n aikaan. Kävin kyllä hereillä jo aiemminkin ja kuulin ampiaisten heränneen. Ne kuitenkin häärivät omiaan, eivätkä välittäneet meistä mitään. Aamupalaksi jälleen pekonit ja munat, marjakeittoa oikeilla mustikoilla höystettynä, leipää ja teetä. Taisi mennä ihan herkutteluksi koko reissu, mutta niinhän sen pitääkin mennä.

Mustikoita!

Aamutohinoita

Ja pakollinen aamiaiskuva

Katto-Kassinen vauhdissa taas

Naapurit

Matka jatkui vasta 11 aikoihin. Sunnuntaille jäi matkaa n. 6 km, joka oli onneksi helppoa maastoa. Pudasjärven puolelle tultaessa metsätyyppi vaihtui kuivaksi kangasmetsäksi, eikä suuria nousuja ja laskuja ollut. Pidimme tauon pienellä Ollinlammen laavulla, joka oli niin minimaalinen, että tokkopa tuossa mahtuisi edes yöpymään. Mutta sievä oli laavu ja sievällä paikallakin. Matkalla keräilimme rouskuja Tiinalle kotiinviemisiksi. Yhtäkkiä eteemme avautui leveä ja voimakkaasti virtaava Korpijoki. Joen yli meni vaijeri, jossa oli kiinni vene. Venelossi, siistiä! Kelasimme veneen omalle rannallemme, tyhjensimme sen vedestä ja pakkauduimme kyytiin. Virta oli todella voimakas, joten soutaminen oli vaikeaa, mutta hyvinpä me pääsimme vastarannalle. Olipa mukava päästä käyttämään tuollaistakin vekotinta.

Ja taas baanalle

Kiitos yöpaikasta!

Laavun vieressä oleva puro, jolle en tiedä nimeä.
 Juomakelpoinen vesi tässäkin.

Kunnanraja

Ollinlammen laavu

Täydellinen kangasrousku

Ollinlampi

Koira nauttii

Molemmat katolla

Leikitään

Vähiin käy ennen ku loppuu

Helppoa maastoa

Korpijoki

Yli päästiin

Joenylityksen jälkeen alkoi loppusuora. Maasto kävi vähän tylsäksi, jos näin voi sanoa. Paikoin polku katoili varvikkoon ja sai olla hyvinkin tarkkana reittimerkkien kanssa. Onneksi merkinnät olivat selkeästi nähtävissä, muuten olisi ollut mahdotonta nähdä missä reitti kulkee. Ihan viimeinen muutama sata metriä kuljettiin melkoisessa lepikossa, ja luultavasti juuri sieltä rinkkaani oli loikannut muutama hirvikärpänen. Hyi! En ole mokomia otuksia koskaan ennen tavannut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Onneksi olivat kuitenkin rinkassa eivätkä minussa. Autolle saavuimme n. 14 aikaan ja paluulimukoiden juomisen jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. 

Autolla!

Ihan huippu reissu jälleen. Saa nähdä, milloin tuurini vaellussäiden suhteen kääntyy, kun aina tuntuu vain olevan hyvä ilma. Jää aivan liian ruusuinen kuva tästä kaikesta, kun ei palele tai vaatteet kastu läpimäriksi. :D No ei, en valita. Vielä minä ehdin sitä kurjuuttakin kokea (ihan ekalla reissullani sain jo esimakua sitäpaitsi), joten nautitaan nyt kun vielä voidaan. Kiitos Tiinalle ja Toukolle. Nyt vain seuraavia reissuja suunnittelemaan!